Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kolarin K-Raudan palon sammutustyöt jatkuvat – savusta ei enää aiheudu vaaraa

Kolarissa Länsi-Lapissa jatketaan K-Raudassa tiistaina syttyneen suuren tulipalon sammuttamista. Sammutustöiden arvioidaan jatkuvan vielä tunteja, kertoi Lapin pelastuslaitos tiedotteessa yhden jälkeen yöllä. Pelastuslaitoksen mukaan myymälä ja suuri osa varastosta ovat tuhoutuneet palossa täysin, mutta viereiset rakennukset on saatu suojattua. Palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja. Alueelle annettiin tiistaina illalla vaaratiedote vaarallisen savun vuoksi. Vaaratiedotteen mukaan lähialueella oli ilmassa terveydelle vaarallista savua. Alueen ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto. Kahden aikoihin yöllä Hätäkeskuslaitos ilmoitti Twitterissä, että vaaratilanne on ohi. ”Vaikuttaa tosi pahalta” K-Raudan kauppias Juho Talvensaari oli iltakymmenen aikoihin matkalla Kolariin Kittilän Leviltä. Talvensaaren mukaan hän ei ollut saanut pelastuslaitokselta yhteydenottoa, vaan sai tiedon tulipalosta tavaratoimittajalta. Hänellä ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut omien sanojensa mukaan vielä kummempaa tietoa tilanteesta. – Yhden kännykkäkamerakuvan näin, 22 sekuntia, niin kyllä se näytti olevan jo siellä varsinaisesti myymälän kattorakenteissa se palo. Tässä vaiheessa vaikuttaa tosi pahalta, ettei ainakaan ole huomenna kauppa auki. Sen osaan sanoa, Talvensaari kertoo STT:lle. Kauppiaan mukaan K-Rauta on ollut tiistaina auki normaalisi kahdeksasta klo 17:ään. Hälytys suuresta rakennuspalosta on tullut illalla puoli yhdeksän jälkeen. Kauppiaan mukaan ei ole syytä epäillä, että paikalla olisi ollut enää tulipalon syttymisen aikaan ketään henkilökunnan jäsentä. – Sesongin loppuja elellään, että jos ei ole lähteviä kuormia, niin ei normaalisti ole, Talvensaari tarkentaa. K-Raudan vieressä on ruokakauppa Talvensaaren mukaan K-Raudan naapurissa on "käytännössä kytkettynä kiinni" K-Market, joka on iltayhdeksään asti auki. Kauppias arveli illalla, että pelastuslaitos tekee töitä ruokakaupan suojaamiseksi. Talvensaari kertoi, että K-Raudan vieressä kulkevan Muoniontien toisella puolella on myös St1:n kylmäasema. Palava rakennus sijaitsee Kolarin Asematiellä. Pelastuslaitoksen mukaan sammutustöihin on hälytetty yksiköitä Kolarista, Muoniosta, Pellosta, Kittilästä ja Rovaniemeltä. Pelastuslaitoksen tiedotteen perusteella paikalle on hälytetty viitisentoista yksikköä. Juttua päivitetty 7.10.2020 kello 6.15: Lisätty tuoreita tietoja palon sammutustöistä.