Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Antti Vienamo ikuisti hätkähdyttävän näyn Pirkkalassa – Hirvi jolkotteli keskellä asuinaluetta: ”Se lähti tulemaan minua kohti”

Pirkkalalainen Antti Vienamo oli torstai-iltana lenkillä kotitalonsa lähellä Pirkkalan Toiviossa, kun hän kohtasi keskellä asuinaluetta jolkottelevan hirven. – Ensin näin hirven noin 100 metrin päästä, mutta se hävisi pois tieltä ennen kuin sain kameran esille. Kun tulin aukealle, niin hirvi liikuskeli läheisen leikkikentän takana ja lähti tulemaan minua kohti. Vienamo kuvasi hirven sen ylittäessä tien hänen läheltään. Vienamo arveli, että hänen bongaamansa yksilö oli viimevuotinen hirvenvasa. Se liikkui hänen mukaansa rauhaisasti asuinalueelta pois päin, kohti metsän reunaa. – Aikaisemmin kaksi hirveä oli kuulemma ylittänyt tien aivan kuorma-auton keulan edestä, Vienamo lisää. Tampereen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Antti Lappalainen kertoo, että viimevuotiset vasat saattavat ajautua asutuksen keskelle juuri keväisin, sillä emät ovat alkaneet hätistellä niitä pois luotaan. – Hirvi tekee uudet vasat juuri tässä toukokuun paikkeilla. Nuoret edelliset vasat, niin sanotut ylivuotiset hirvet, saattavat sitten hölmöillä ja liikkua vähän siellä sun täällä. Lappalaisen mukaan hirvet eksyvät ihmisten sekaan Pirkanmaalla silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa. Hänen mukaansa niistä ei ole muuta vaaraa kuin se, että ne saattavat hypätä hyvin äkisti auton eteen. – Jos asutuksen keskellä palloilee hirvi, on hyvä soittaa hätäkeskukseen tai suoraan poliisille. Hirven ajaminen takaisin metsään hoituu viranomaisten kautta. Poliisi voi tehdä suurriistavirka-apupyynnön paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle, ja yhdessä väärään ympäristöön eksynyt hirvi hätyytetään takaisin omaan valtakuntaansa metsän siimekseen.