Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tällainen on Thaimaan uusi kuningas, joka kruunattiin tänään: ylensi puudelin ilmavoimien marsalkaksi ja teki henkivartijastaan kuningattaren

Thaimaan kuninkaan Maha Vajiralongkornin virallisia kruunajaisia vietetään tänään lauantaina, ja juhlallisuudet jatkuvat koko viikonlopun. Vajiralongkorn on kruunattiin puoliltapäivin lauantaina paikallista aikaa, kertoo AFP. Kruunajaisten päätapahtumana on kolme tuntia kestävä juhlaparaati, jossa on mukana liki 1  400 sotilasta. Maanantaina uusi kuningas, hallitsijanimeltään Rama X, ottaa vastaan arvovieraita sekä Thaimaahan akkreditoituneet suurlähettiläät. Maanantai on kansallinen vapaapäivä. Kruununprinssillä on ollut varsin värikäs elämä, ja vauhti ilmeisesti jatkuu. Vain kaksi päivää ennen kruunajaisia hän ilmoitti menevänsä naimisiin henkivartiokaartinsa varakomentajan Suthidan kanssa ja tekevänsä tästä kuningattaren. Avioliitto on vuonna 1952 syntyneen kuninkaan neljäs. Hän meni ensimmäisen kerran naimisiin vuonna 1977 serkkunsa Soamsawalin kanssa. He saivat seuraavana vuonna tyttären. Samaan aikaan Vajiralongkornilla oli suhde näyttelijätär Yuvadhida Polpraserthin kanssa. Lapsiakin syntyi viisi. Kun ensimmäinen vaimo lopulta suostui avioeroon, prinssi nai näyttelijättären, mutta liitto ei kestänyt kuin kaksi vuotta. Ex-vaimoja kohdeltu kaltoin Vuonna 2001 Vajiralongkorn meni naimisiin Srirasmi Suwadeen kanssa. Heille syntyi poika, mutta tämäkin liitto päättyi eroon. Varmuuden vuoksi äkkipikaisena tunnettu prinssi vei Srirasmilta kaikki kuninkaalliset tittelit. Yhdeksän ex-vaimon sukulaista pidätettiin, mukaan lukien hänen vanhempansa, jotka istuivat 2,5 vuotta vankilassa. Tapausta tutkinut poliisi kuoli epäselvissä olosuhteissa pudottuaan ikkunasta. Uusin vaimo on siis entinen Thai Airwaysin lentoemäntä ja kuninkaan henkivartija Suthida. Hänet kruununprinssi oli ylentänyt kenraaliksi. Kuningasperheen arvostelu voi viedä vankilaan Thaimaassa on voimassa erittäin tiukat lait majesteettirikoksista. Kuningasperheen arvostelu voi johtaa jopa 15 vuoden vankeustuomioon. Niinpä kruununprinssin ja nykyisen kuninkaan edesottamuksista on luettu lähinnä ulkomaalaisista lehdistä. Ja edesottamuksia on riittänyt. Kruununprinssi on asunut pääasiassa Saksassa ja Itävallassa. Matkustamisen hän on hoitanut itse ohjaamallaan Boeing 737-koneella. Kuvat, joissa hän esiintyi hihattomassa t-paidassa Münchenin lentokentällä, ilmeisesti valetatuoituna, levisivät laajasti maailman lehdistössä. Puudeli ylennettiin marsalkaksi Vajiralongkornilla oli lemmikkipuudeli Foo Foo, josta tuleva kuningas piti niin paljon, että ylensi sen ilmavoimien marsalkaksi. Villakoiran kunniaksi järjestetyistä juhlista levisi erikoinen video, jossa prinsessa Srirasmi leikkaa kakkua, yläosattomissa. Palvelijat häärivät ympärillä. Foo Foo menehtyi vuonna 2015. Prinssi oli niin järkyttynyt, että järjesti neljä päivää kestäneet surujuhlat ja hautajaiset. Viralliset kruunajaiset kestävät koko tulevan viikonlopun. Vajiralongkornin isä kuningas Bhumibol oli kansan keskuudessa erittäin suosittu. Samaa ei voi sanoa hänen pojastaan. Mutta ehkä virallinen asema kuninkaana saa raikulipojan rauhoittumaan.