Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Laihian mustasukkaisuustaposta tuli välituomio käräjäoikeudessa, laihialaisnaisen mieli tutkitaan – kolmiodraaman tutkintaa sekoitti ulkopuolinen mies

Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut välituomion Laihian tappoa käsittelevässä asiassa, sillä syytetty 47-vuotias laihialaisnainen on pyytänyt, että hänen mielentilansa on tutkittava. Syyttäjä on puoltanut pyyntöä. Käräjäoikeus on todennut 47-vuotiaan laihialaisnaisen menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla. – Ottaen huomioon vakavan rikossyytteen, mistä voi seurata enemmän kuin vuosi vankeutta, käräjäoikeus katsoo, että syytetyn mielentilan tutkiminen on perusteltua, välituomiossa todetaan. Käräjäoikeus katsoo myös, että syytetty on menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla, ja rangaistus siitä on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Siksi syytetty pidetään edelleen vangittuna. – Matkustuskielto ei ole asian laatu huomioon ottaen riittävä pakkokeino, välituomiossa todetaan. Syyttäjän mukaan nainen tappoi toisen Syyttäjän mukaan 47-vuotias laihialaisnainen on tappanut 60-vuotiaan laihialaisnaisen painamalla tämän kasvoja sekä ylävartaloa tyynyä ja patjaa vasten niin, että hengitys on estynyt. Yöllä töistä kotiin tullut aviomies löysi vaimonsa kuolleena sängystä heinäkuussa 2018 Laihialla. – Tarkoituksena on ollut tappaa, syytteessä todetaan. Käräjäoikeus kuuli asiassa yli 20 todistajaa syyskuussa neljä päivää kestäneessä oikeudenkäynnissä ja tuli siihen johtopäätökseen, että todistajat puhuivat totta. Samoin käräjäoikeus piti myös asianomistajien eli uhrin tyttären ja aviomiehen kertomuksia uskottavina. Sen sijaan syytetyn 47-vuotiaan naisen kertomus muuttui käräjäoikeuden mukaan useita kertoja. – Hän on antanut useita eri selityksiä menettelylleen. Tämä seikka on jo lähtökohtaisesti ollut omiaan heikentämään hänen kertomuksensa uskottavuutta, välituomiossa todetaan. Oikeuslääkärin asiantuntemukselle iso painoarvo Käräjäoikeus antaa välituomiossaan erittäin suuren painoarvon asiaa tutkineen oikeuslääkärin asiantuntemukselle. Oikeuslääkärin mukaan on hyvin epätodennäköistä, että 60-vuotias laihialaisnainen olisi kokenut luonnollisen kuoleman. – Käräjäoikeus katsoo selvitetyksi, että uhrin peruskuolinsyy on ollut tukehtuminen ja alkoholi. Kaulan vammat osoittavat, että häntä on painettu voimakkaasti pään ja yläselän alueelta kuoleman hetkellä. Syytetyn väite luonnollisesta kuolemasta on siten poissuljettu, välituomiossa sanotaan. Motiivina taistelu miehestä Syytetty ja uhrin aviomies aloittivat seurustelun vuonna 2015. Suhde ehti kestää yli kolme vuotta ennen aviovaimon kuolemaa. Sitä ennen 60-vuotias laihialaisnainen oli laittanut avioeron vireille kesäkuussa 2018. Käräjäoikeus katsoo, että syytetyllä on ollut motiivi tekoonsa, koska hän on halunnut uhrin miehen itselleen. Oikeus myös toteaa, että kaiken selvitetyn perusteella nainen on ollut kykenevä tekoon. – Hän kykenee valehtelemaan ja reagoimaan yllättäviin tilanteisiin ja esiintymään niissä hyvin uskottavasti, välituomiossa mainitaan. Syytetyn dna:ta uhrin kynsien alla Keskusrikospoliisin laboratoriolausuntojen mukaan 47-vuotiaan syytetyn dna:ta löytyi uhrin kynsien alta. Myös hänen hiuksiaan löytyi 60-vuotiaan naisen sängyn vierestä löytyneistä silmälaseista. Lisäksi rikospaikalta löytyi osittainen kengänjälki, joka sopi syytetyn asunnosta löytyneisiin kenkiin. Tapahtuman jälkeen poliisi kuunteli syytetyn ja tämän rakastajan eli uhrin aviomiehen puhelinkeskusteluja. Niistä kävi ilmi, että syytetty pelkäsi dna:taan löytyvän rikospaikalta. Tässä vaiheessa poliisi ei ollut kertonut syytetylle vielä kyseisistä löydöksistä. Syytetyn mukaan dna:ta on löytynyt uhrin kynsien alta siksi, koska he ovat kolme vuorokautta ennen uhrin kuolemaa halanneet. – Tavanomainen lohduttava halaus ei sovi sellaiseksi, mistä syytetyn dna voisi päätyä uhrin neljän kynnen alle, välituomiossa vielä todetaan. Sivullinen mies sekoitti tutkintaa Tapahtumayönä poliisi tapasi rikospaikalla sivullisen miehen, joka oli nukkunut uhrin vieressä parisängyssä. Hän ei ollut tuntenut entuudestaan kuin uhrin aviomiehen ja kertoi, että oli päässyt taloon sisälle, kun tuntematon nainen oli avannut hänelle oven. – Hän on ollut tapahtuma-aikaan vahvasti alkoholisoitunut ja muutoinkin heikompiosainen. Jo tavallisten lauseiden muodostaminen on ollut hänelle vaikeaa, välituomiossa todetaan. Vaikkakin miehen muistikuvat tapahtumista olivat hyvin hataria, käräjäoikeus katsoi niiden tukevan syytettä. Miehen mukaan asuntoon ei tullut hänen jälkeensä enää muita ja oli mahdollista, että uhri oli ollut koko ajan sängyssä.