Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tällä viikolla jylisee: Hawkit lentävät Pirkanmaalla, matalalentoa harjoitellaan vain 50 metrin korkeudessa – ”Ääni on todella iso ja säikäyttää varmasti”

Pirkanmaan taivaalla jylisee tällä viikolla, kun Ilmasotakoulun Leka 2020 -harjoitus ulottuu maakunnan alueelle. Harjoituksessa lennetään kymmenellä Hawk-suihkuharjoituskoneella. Majuri Teemu Mahlamäki kertoo, että koko viikon ajan kestävän harjoituksen aikana Hawkit lentävät Pirkanmaan lisäksi Keski-Suomessa sekä Pohjois-Savossa. Maakuntien alueella lentäjät harjoittelevat pääosin osastolentämistä, mutta yhtenä osa-alueena koulutukseen kuuluu myös matalalentäminen. Osa näistä lennoista kohdistuu myös Pirkanmaalle. Osastolentäminen tapahtuu noin kilometrin korkeudessa, mutta matalalennon aikana lentokorkeus on ainoastaan 50 metriä. – Lentosuorituksissa huomioidaan tiedossa olevat meluherkät alueet ja taajamat, ja suurimmat taajamat pyrimme kiertämään kokonaan. Mahlamäki kuitenkin muistuttaa, että Suomi on paikoin niin harvaan asuttua aluetta, että vaikka kuinka yritettäisiin välttää kaikkia asuttuja paikkoja, saattaa aiheutua tilanne, jossa asutus havaitaan niin myöhään, että siitä mennään kohtuu läheltä. Kun Hawk lentää läheltä, ääni voi säikäyttää. – Ääni on todella iso ja säikäyttää varmasti. Tästä huolimatta siitä ei pitäisi olla ihmisille tai eläimille haittaa. Haitta voi toki syntyä siitä, jos säikähdyksen keskellä loukkaa itsensä. Lentoharjoitukset kestävät maanantaista perjantaihin, mutta päivät, jolloin Pirkanmaan alueen lennetään, eivät ole ennakkoon tiedossa. Tähän vaikuttaa esimerkiksi sää. – Mikäli sää on sateinen ja pilvet ovat alhaalla, matalalennot jäävät mahdollisesti kokonaan lentämättä. Ilmavoimiin tulee Mahlamäen mukaan yhteydenottoja matalalennoista viikoittain, joskus useampiakin viikossa. Mahlamäki kertoo, että aina, kun yhteydenotto tulee, kirjataan se ylös meluestekarttaan.