Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tenniksen paha poika sai noin 50 000 euron sakot kehnosta pelistä Wimbledonissa

Tennispelaaja Bernard Tomicin otteet Wimbledonin grand slam -turnauksen avauskierroksella eivät miellyttäneet järjestäjiä, joten australialaispelaajalle mätkäistiin 45  000 punnan eli noin 50  000 euron sakot. Tomic hävisi tiistaina ranskalaiselle Jo-Wifried Tsongalle 58 minuutissa. Ottelu oli kaikkien aikojen toiseksi nopein Wimbledonissa. –  Tuomarin mukaan Tomicin suoritus ottelussa ei vastannut ammatilaisten standardeja. Siksi koko sakko vähennetään hänen palkintorahastaan, Wimbledonin järjestäjätaho All England Club tiedotti. –  Mielestäni pelasin niin hyvin kuin pystyin. Pelasin vain kamalasti, Tomic puolusteli. Maailmanlistan 96:s on aiemminkin koetellut Wimbledonin järjestäjien hermoja. Kaksi vuotta sitten hän sai sakot tekaistuaan loukkaantumisen tappiollisessa ottelussa Saksan Mischa Zvereviä vastaan.