Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Viinikan kirkon suunnittelukilpailu päättyi yllätykseen – Yrjö Waskinen päihitti mestarit Alvar Aallon ja Lars Sonckin poikkeuksellisella ratkaisulla

Tamperelainen Yrjö Armas Waskinen (1892–1963) valmistui ensin kuparisepäksi ja opiskeli sittemmin arkkitehdiksi. Valmistuttuaan hän toimi rakennushallituksen arkkitehtina Helsingissä 1920–1952. Hänen virassa suunnittelemansa koulut ja asuinrakennukset ovat tavanomaista rutiinityötä. Omassa toimistossaan hän keskittyi erityisesti kirkkoihin ja kappeleihin, joita hän suunnitteli kymmenkunta. Waskinen otti vuonna 1927 osaa Viinikan kirkon suunnittelukilpailuun. 36 osallistujan joukossa olivat lähes kaikki maamme nimekkäimmät arkkitehdit, muun muassa Alvar ja Aino Aalto sekä Lars Sonck . Yllätykseksi Waskinen voitti kilpailun, Aallot tulivat toiseksi. Waskisen ehdotus oli poikkeuksellinen ja omana aikanaan jopa edistyksellinen. Kun muut kunnioittivat kirkkoa itsenäisenä rakennuksena ja sijoittivat pappilan ja seurakuntatilat erillisiin rakennuksiin, Waskisen ehdotuksessa tilat on koottu samaan kokonaisuuteen ensimmäistä kertaa ”suomalaisen seurakuntatyön kehitystiellä”. Viinikan kirkko nousee omakotitalojen keskeltä ja hallitsee maisemaa kuin maaseudulla ikään – kirkkona keskellä kylää. Solakka torni muistuttaa erehdyttävästi Tukholman vuonna 1923 valmistuneen kaupungintalon tornia. Kolmionmuotoisella lievästi laskevalla tontilla erikorkuiset rakennusmassat liittyvät taitavasti toisiinsa ja muodostavat epäsymmetrisen kokonaisuuden. Kirkon keskiaikaiseen luostariarkkitehtuuriin viittaavat piirteet korostuvat erityisesti intiimillä sisäpihalla, josta on pääsy seurakuntatiloihin ja portaiden kautta ylös kirkkoon. Niin ulko- kuin sisätiloissa on runsaasti 1920-luvun klassismiin kuuluvia koristeaiheita ja taitavaa metallityötä. Lattia on kivimosaiikkia, jota elävöittävät tähdet, eläinaiheet, ristit ja palmetit. Kirkon esineistöä suunnitteli myös kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer . Alttaria hallitsee suurikokoinen Väinö Richard Rautalinin suunnittelema kullattu Kristus-patsas. Hän vastasi myös kirkon katto- ja muista maalauksista. Viinikan kirkko on viimeinen ja parhaiten säilynyt klassisistisen kauden rakennus Tampereella. Se suojeltiin vuonna 2006. Waskinen onnistui yhdistämään herkästi italialaiset vaikutteet luterilaiseen seurakuntatyöhön. Muissa kirkko- ja kappelisuunnitelmissaan hän ei yltänyt samalle rakennustaiteelliselle tasolle. P.S. Viinikassa käydessä kannattaa vilkaista myös kirkon lähellä Viinikankadulla olevia Birger Federleyn suunnittelemia punaisia puisia kaksikerroksisia rivitaloja. Ne ovat vuodelta 1919, maamme ensimmäisiä rivitaloja. Ja jos aikasi riittää, Alvar Aallon asevelikyläkin on kävelymatkan päässä. Aalto suunnitteli pari erilaista tyyppitalomallia, joiden puuosat valmistettiin Ahlströmin Varkauden tehtaalla. Asevelikylän talot pystytettiin yli 300 talkoolaisen voimin vuosina 1941–1943.