Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Suomalaiskaksikko voitti nuorten olympiakultaa alppihiihdon sekajoukkuekilpailussa

Suomen Rosa Pohjolainen , 16, ja Jaakko Tapanainen , 17, voittivat perjantaina nuorten olympiakultaa alppihiihdon Team Eventistä eli sekajoukkuekilpailusta. Toisen sijan nappasi Saksa. Kolmanneksi ylsi Itävalta. Kyseessä on Suomen ensimmäinen kulta Sveitsin Lausannessa järjestettävistä nuorten talviolympialaisista. – Perusvarmoja, mutta hyviä laskuja sai tehtyä ja se riitti tänään voittoon, Pohjolainen sanoo Ski Sport Finlandin tiedotteessa. Kilpailussa eri maiden tyttö- ja poikaurheilijat laskivat kaksi laskua toisen maan edustajaa vastaan. Parin voitosta sai omalle maalleen pisteen. Suomi kaatoi Saksan finaalissa puhtaasti 4–0. – Kyllähän se tuntui hyvältä seistä tuolla keskimmäisellä paikalla, Tapanainen iloitsee. Pohjolainen voitti aikaisemmin suurpujottelun olympiahopeaa ja oli pujottelussa seitsemäs. Tapanainen laski poikien suurpujottelussa sijalle 10. Kansainvälinen olympiakomitea järjestää nuorille urheilijoille suunnatut nuorten talviolympialaiset neljän vuoden välein. Suomi on voittanut kyseisissä kisoissa aiakisemmin kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Lausannessa mukana on 16 eri lajia. Suomea edustaa yhteensä 52 nuorta urheilijaa. Kisat päättyvät 22. tammikuuta.