Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

”Valkeakosken vaalea nuoli” on yhä Pirkanmaan nopein nainen, mutta urasta jäi jossiteltavaa – painoa pudottanut suolistotulehdus oli viimeinen niitti: ”Olin vasta 25-vuotias, mutta tunsin itseni vanhaksi”

Tarja Leveelahti kuulostaa puhelimessa sekä yllättyneeltä että ilahtuneelta kuullessaan olevansa edelleen Pirkanmaan nopein nainen. – Kyllä, olisin voinut kuvitella, että nopeampia aikoja on jo juostu. Mitä niistä ennätyksistä onkaan kulunut aikaa, kauhistus, yli kolmekymmentä vuotta. Siinä ajassa tietämys valmennuksesta on kasvanut hurjasti, samoin rahan määrä. Leveelahti juoksi yhä voimassa olevan Pirkanmaan ennätyksen 200 metrillä vuonna 1988 Torniossa. Siis 32 vuotta sitten. Kello pysähtyi SM-kisoissa aikaan 23,76. Leveelahti oli tuolloin 18-vuotias. Satasen ennätys syntyi vuonna 1994, kun Valkeakosken pikakiitäjä oli 24-vuotias. – Tunnustan myös, etten pistä pahakseni, vaikka ajat ovat edelleen kovaa valuuttaa, hän nauraa. Ennätysjuoksunsa Leveelahti muistaa kirkkaasti. – Torniossa juoksu rullasi hyvin ja se oli helppoa. Olin silloin todella hyvässä kunnossa. Valkeakosken satasta muistan jostain syystä jännittäneeni. Muun muassa näistä ansioista Leveelahti sai kotikaupungissaan lempinimen Valkeakosken vaalea nuoli. – Kyllä minä nimen kelpuutan, vaikka muut tuntuvat muistavan sen paremmin kuin minä itse. Katsomo huusi nimeä Leveelahti oli jo 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa naisten Suomi-Ruotsi-Norja-maaottelussa. – Tajusin silloin, että hei, olen jo naisten tasolla ja eräällä tavalla kansainvälisissä ympyröissä. Alkoi realisoitua se, että voisin joskus juosta arvokisojen finaalissa. Finaaleja Leveelahden uralle osui kuitenkin vain yksi, pikaviesti Helsingin EM-kisoissa vuonna 1994. Nelikko Leveelahti, Anu Pirttimaa, Sanna Hernesniemi ja Marja Salmela oli seitsemäs. – Muistot kisoista ovat upeita. Katsomo oli täynnä, ja viestin kuluessa yleisö huusi kunkin juoksijan nimeä. Muutakin nousee juoksu-uran ajalta mieleen. Ikävä kyllä. – Minulla oli paljon vastoinkäymisiä, mutta mieleen tulee myös fiilis siitä, että on kondiksessa, juoksu vain kulkee ja rullaa! Silloin fiilis on niin mahtava! Rakastin myös kisajännityksen tunnetta, sen antamaa adrenaliinipiikkiä. Se toi sisältöä elämään ja siksi jaksoin nousta aina uudestaan. Aina voi jossitella Niin, ne loukkaantumiset. Valkeakoskelaisesta huippulupauksesta ei koskaan kypsynyt arvokisojen vakiokävijää, vaan piikkarit päätyivät naulaan jo vuonna 1995. – Loukkaantumiset eivät vain hidastaneet uraani, vaan käytännössä ne tuhosivat sen. Vuonna 1989 oikean jalkaterän rasitusvamma pilasi kauden. Jalka leikattiin kaksi kertaa vuonna 1990, ja Leveelahti palasi radalle seuraavana vuonna. 1993 kesä meni taas pilalle selän nikamamurtumien takia. Väistämättä tulee mieleen kysymys, oletko koska jossitellut, mihin olisit voinut yltää? -Kyllä! Leveelahti kertoo tehneensä vertailuja niihin, jotka pysyivät jotakuinkin terveenä, eivätkä jääneet kiinni ”väkevämmistä eväistä”. – Uskon, että ilman loukkaantumisia olisin ollut ainakin EM-kisojen finaalitasoa 100 ja 200 metrillä. Ura päättyi Alabamaan Lopullinen naula kilpauran arkkuun oli kuukauden leiri kuumissa ja kosteissa oloissa Yhdysvaltojen Alabamassa keväällä 1995. Huippuiskun sijaan tuomisina oli suolistotulehdus, joka tiputti trimmatun pikajuoksijan painoa neljä kiloa. – Sen jälkeen hermosto oli siinä tilassa, että jopa verryttelyssä elimistö meni täysin jumiin. Siitä toipuminen olisi vaatinut todella pitkän palautumisen. Olin vasta 25-vuotias, mutta tunsin itseni vanhaksi. Leveelahti ei enää halunnut hakata päätään seinään, vaan viimeisteli opintonsa, otti kauppatieteen maisterin paperit ulos Tampereen yliopistosta ja pääsi töihin vakuutusyhtiö Novaan, joka monien kauppojen, yhdistymisten ja nimenmuutosten jälkeen on Mandatum Life. Leveelahti työskentelee henkivakuutus- ja varainhoitoyhtiössä erityisesti digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen parissa. Entä se satanen radalla: mihin aikaan taittuisi nyt? – En lähde edes kokeilemaan. Laji on niin raju, että paikat hajoaisivat, Leveelahti sanoo ja nauraa jälleen. Tytär palautti innon Lopettamispäätös merkitsi myös sitä, että Leveelahti ei pitkään aikaan edes vilkaissut urheilun suuntaan. Nyt kaikki on toisin. Vuonna 2003 syntynyt tytär Linda on jopa äitiään suurempi pikajuoksu- ja aiturilupaus. Sen myötä myös Leveelahden into on roihahtanut uudestaan isoon liekkiin. Hän on mukana Lindan seuran HIFK:n yleisurheilutoiminnassa ja on toimii huoltajana vuosina 2002–2003 syntyneiden maajoukkueessa. Samalla Leveelahti on löytänyt taas vanhan rakkautensa eli adrenaliinihuuman. – Viimeksi sykkeeni taisi kohota 140 hujakoille, kun Linda kyyristyi lähtötelineisiin. On se vaan niin hienoa! Linda rikkoi jo 14-vuotiaana niitä ennätyksiä, jotka äiti juoksi 16-vuotiaana. Lupaava ura on muussakin mielessä menossa äidin viitoittamaa tietä. Ikävä kyllä. Tytär on kärsinyt takareisiongelmista, ja viimeisen revähdys tuli vajaa viikko ennen juhannusta. – Itku siinä tuli, sekä tyttärelle että äidille.