Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Elina Gustafsson, Marko Anttila, Jenni Saarinen ja Tim Sparv kertovat, millaista on hyvä valmennus: ”Aina kun ilo on hukkunut, kaikki on mennyt huonosti”

Urheilijalähtöisestä valmennuksesta puhutaan nykyään paljon. Siinä urheilija on aktiivinen osa valmennusprosessia. Silti yleisessä keskustelussa valmennusta kommentoivat lähinnä valmentajat, lajien parissa toimivat muut henkilöt tai entiset kilpaurheilijat. Neljä kokenutta urheilijaa vastaa, millaista valmennusta he arvostavat. Vastaajina ovat nyrkkeilijä Elina Gustafsson , taitoluistelija Jenni Saarinen ja maajoukkuekapteenit jalkapalloilija Tim Sparv ja jääkiekkoilija Marko Anttila . – Valmennus on ihmissuhdetyötä, jossa pitää tuntea ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista käyttäytymistä. Hyvä valmentaja tunnistaa urheilijan sisäiset voimavarat ja osaa hyödyntää niitä. Tarvitaan myös avointa vuorovaikutusta. Ylhäältä päin tuleva valmennus on todella luotaantyöntävää, nyrkkeilijä Elina Gustafsson, 28, kuvailee. Kokeneena urheilijana Gustafsson osaa purkaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan valmentajalle. Jos häneltä ei kysytä oikeita asioita, hän tuo ne itse esiin. Mutta kaikki urheilijat eivät tee niin. Ihmisen kunnioittaminen, luottamus ja kommunikaatio ovat Gustafssonille valmennussuhteen perusta. Sen kautta tulee turva siitä, että saa olla oma itsensä. – Myös valmentajan pitää tuntea itsensä ja ymmärtää omaa käytöstään, jotta voi johtaa muita ihmisiä. Nyrkkeily on rankka laji fyysisesti, mutta etenkin psyykkisesti. Kovat iskut kehässä vaativat vastapainoa. Siksi Gustafsson haluaa valmennuksessa olevan empatiaa, ymmärrystä, iloa ja nautintoa. – Aina kun ilo on hukkunut, kaikki on mennyt huonosti. Kipeitä ja raskaita valintoja Voittaminen on kilpaurheilun keskiössä. Se määrittää tavoitteet ja suunnan, mutta tuo paineita. Siksi se ei voi olla kaikki kaikessa. – Minulle on tärkeää, että valmentaja painottaa matkaa eikä päämäärää. Pitää myös saada iloita onnistumisista, vaikka kyse olisi vain välitavoitteista. Urheilu on uhkapeliä, jos se korkein tavoite ei täytykään, niin täytyyhän matkasta voida nauttia.” Nyrkkeilytyyleissä on eroja riippuen ottelijan pituudesta tai siitä, mikä on kenellekin luontaista, tykkääkö esimerkiksi otella enemmän pystyssä vai matalalla. Oleellista on salliva ilmapiiri, jossa ei tarvitse pelätä virheiden tekemistä. Oma tyyli on urheilijalle tärkeä. Gustafsson on ollut usein tilanteessa, jossa hänelle on yritetty ajaa valmentajan omaa tyyliä. Se ei ole johtanut hyviin tuloksiin. – Minun täytyy saada toteuttaa itseäni. Hiljattain pääkaupunkiseudulle muuttanut Gustafsson edustaa Helsingin Tarmoa, mutta ympärillä on maajoukkuevalmentajia sekä valmennusapua Ruotsista asti. Gustafsson on urallaan nyrkkeillyt useammankin valmentajan alaisuudessa. Itsenäisyys ja isot päätökset ovat tuoneet hänet tilanteeseen, jossa hän tuntee vihdoin olevansa urheilijana toiminnan keskiössä. – Olen tehnyt monia kipeitä ja raskaita valintoja, esimerkiksi vaihtanut valmentajaa, mutta olen tiennyt sisimmässäni, että valmentajalla ei ole ollut minulle enempää annettavaa. Valmentajankin pitää kasvaa ja kehittyä, jos sitä ei tapahdu, minä lähden. Ilman urheilijaa ei ole valmentajaa. Gustafssonista on kummallista, että ajatus on yhä usein toisin päin. – Valmentajilla on paljon valtaa ja he helposti myös käyttävät sitä hyväkseen. Hiljainen hyväksyntä autoritääriselle valmennukselle on ihan järkyttävän iso. Ja se on väärin. Tiedetään, että tuolla toimitaan vähän kyseenalaisesti, mutta sille ei tehdä mitään. Urheilijana puuttuminen on vaikeaa, ehkä jopa uralle vahingollista. Siksi Gustafssonilla riittää kunnioitusta niitä kohtaan, jotka ovat tuoneet epäkohtia esiin. – Se vaatii valtavasti rohkeutta. Minä ainakin nostan hattua kaikille, jotka sen tekevät. Hauskuutta, mutta täysillä Yhteinen ymmärrys siitä, mihin pyritään ja miten, on taitoluistelija Jenni Saariselle valmennussuhteessa tärkeää. Yhteistyön onnistuminen vaatii molemminpuolista arvostusta. – Ja on mukana oltava hauskuuttakin. Vaikka tehdään täysiä, on välillä osattava ottaa rennommin. Saarinen on tunnollinen harjoittelija ja itselleen hyvin vaativa. Valmentajaa tarvitaan tasapainottamaan tätä. – Valmentaja voi stopata loputtoman hiomisen sanomalla, että liike on riittävän hyvä, siirrytään piruetteihin. Saarisesta on hyvä, että valmentaja huomaa ja antaa palautetta myös siitä, kun hän itse korjaa tekemistään. Mutta valmentaja tunteekin Saarisen hyvin, jo pienestä pitäen. Välissä Saarinen vaihtoi seuraa, mutta palasi sitten takaisin Tampereen Kooveen riveihin. Yhteys vanhaan valmentajaan pysyi koko ajan. Saarisen ja hänen valmentajansa yhteistyö on hyvin keskustelevaa. Harjoittelu ei perustu tiukoille suunnitelmille, vaan mukautuu kulloiseenkin tilanteeseen. – Minä kerron, mitä haluaisin tuoda arkiharjoitteluun ja valmentaja kertoo yhtä lailla omat ajatuksensa. Kauden aikana Saarinen käy harjoittelemassa myös Saksassa. Siellä harjoitukset ovat tarkkaan suunniteltuja. – Ne ovat virkistävää vaihtelua Suomen harjoituksiin. Aina välillä taitoluistelija tarvitsee tilaa omatoimisille treeneille saadakseen toteuttaa itseään täysin. – Saan omaa rauhaa, kun kukaan ei ole katselemassa ja voin tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Se toimii, kun valmentajalla on odotus siitä, miten treenaan ja minä vastaan siihen, Saarinen kertoo. Venäläistyyli jämäkkä Nuoret luistelijat harjoittelevat usein isoissa ryhmissä, jolloin yksilöllisiä eroja on vaikeampi huomioida. 21-vuotiaana urheilijana Saarisella on mahdollisuus yksilölliseen valmennukseen. – Maajoukkueessakin yksilöllisyyttä painotetaan nykyään enemmän. Muistan aikoja, kun ei voinut tehdä asioita, joita koki itselleen parhaaksi. Mutta urheilumaailma muuttuu. Maajoukkueleireillä Saarinen on päässyt tutustumaan erilaisiin valmentajiin. Venäläistä valmennustyyliä hän pitää aika jämäkkänä. – Se on tosi tiukkaa ja olen huomannut, että heidän valmennustyylinsä ei sovi minulle. Myös yhteisen kielen puute häiritsi – En aina ymmärtänyt, mikä oli harjoituksen punainen lanka ja se söi intoa. Minulle on tärkeää tietää, miksi teen jotain harjoitetta. – Lajitietämys ja näkemys pitää tietenkin olla hyvällä tasolla, samoin vaatimustaso. Nykypäivänä myös ihmisläheisyys ja sosiaaliset taidot ovat tärkeät. Siitä rakentuu aika hyvä paketti”, jääkiekkoilija Marko Anttila, 34, kuvailee hyvän valmentajan ominaisuuksia. Vaatimustasolla Anttila tarkoittaa sitä, että koko joukkueelta vaaditaan hyviä suorituksia. – Ihmiset ovat erilaisia, toiset laiskempia, toiset ahkerampia, mutta vaatimusten tulisi olla samoja kaikille. Tämä koskee myös jään ulkopuolisia sekä taktisia asioita. Henkiset ominaisuudet voimavara Jääkiekkojoukkueessa työskentelee noin 40 henkeä ja siihen kuuluu monta erilaista persoonaa. Siksi sosiaalisten taitojen merkitys on suuri. Anttilan mukaan se on valmennuksen vaativin puoli. – Siihen kuuluu kaikki roolitus ja se, että osaa käsitellä pelaajan persoonaa ja tuoda hänen vahvuuksiaan esille. Se on valtavan iso juttu tänä päivänä. Anttilan uran aikana tietotaito tällä alueella on lisääntynyt ja henkiset ominaisuudet tulleet yhä enemmän esille. – Ne ovat iso voimavara, niitä kun osaa käsitellä, niin pärjää valmentajana jo pitkälle. Nykypäivää on myös se, että valmentajia on useita. Anttilan seurajoukkue Jokereilla on kolme jääkiekkovalmentajaa, lisäksi maalivahtivalmentaja ja fysiikkavalmentaja. – Itse olen käyttänyt myös mentaalivalmentajaa. Kokenut kiekkoilija on nähnyt urallaan monenlaista valmennuskulttuuria. Esimerkiksi Ruotsissa puheita pidettiin paljon, Venäjällä taas johdettiin pelkällä auktoriteetilla. – Venäjällä ei paljoa keskusteltu. Jos peli ei kulkenut, pappi kävi kopissa puhumassa. Suomalaisen jääkiekkovalmennuksen Anttila sijoittaa ruotsalaisen ja venäläisen tyyliin välimaastoon. – Ihan hyvällä tolalla on asiat tällä hetkellä. Ennen valmentajalla oli helpompaa Jalkapalloilija Tim Sparv tykkää demokraattisesta ja osallistavasta valmennuksesta. Sellaisesta, jossa kaikki tuntevat olevansa tärkeä osa kokonaisuutta. Valmentajan pitää olla innokas, huumorintajuinen ja antaa pelaajille vastuuta. – Minä olen 33-vuotiaana kokenut pelaaja. Haluan tuntea, että mielipiteelläni on väliä, haluan olla mukana päättämässä asioista ja välittämässä näkemystäni sekä saada luottamusta. Demokratia ei tarkoita sitä, etteikö valmentaja voisi samalla olla vaativa. – Pidän siitä, että valmentaja sanoo suoraan, jos ei ole tyytyväinen johonkin. Valmentajilta vaaditaan nykyään enemmän osaamista kuin ennen. Sparv on tavannut vanhan koulukunnan tyyliä viimeksi pelatessaan 15 vuotta sitten Englannissa. Silloin kentälle kuului huutelua ja väheksyviä kommentteja. – 20–30 vuotta sitten valmentajilla oli helpompaa, he sanoivat mitä tehdään, eikä joukkueesta sanottu mitään takaisin. Se oli sen ajan johtamistyyli. Nyt on erilaista. Pelaajilla on mielipiteitä ja näkemyksiä jalkapallosta, he haluavat tietää, miksi pelaamme näin. Viestinnän roolista kertoo sekin, että myös Sparv nostaa esiin kielitaidon. – Kommunikaatio on erittäin tärkeää, ja se että viestin välittää oikealla tavalla. Kun pelaajia tulee monista maista, kielitaito helpottaa valmentajan työtä. Maajoukkueessa sekä Sparvin seurajoukkueessa tanskalaisessa FC Midtjyllandissa on useita johtajia ja heillä erilaisia vastuualueita. Yksittäisistä henkilöistä päävalmentaja on tärkein, mutta taitoa on myös delegoida tehtäviä eteenpäin. – Jos yksi valmentaja haluaa tehdä kaiken kentällä ja sen ulkopuolella, niin se väsyttää pelaajia. Minä ainakin haluan kuulla eri ääniä pukukopissa. Sparv muistuttaa, että valmentajan tulee olla oma itsensä. – Jos valmentaja ei ole aito, niin asioilla ei ole merkitystä. Joukkuefiilis on tärkein Vanhan koulukunnan tyylissä valmentaja oli aina oikeassa eikä saanut tehdä virheitä. Sparvin mielestä on hyvä, jos valmentaja tuo myös haavoittuvan puolensa esiin. – Hänellä on omassa kehossaan niin turvallinen ja hyvä olla, että hän voi nostaa käden pystyyn ja sanoa: tein virheen. Sellainen on hyvä ja moderni valmentaja. Jalkapallon valmentamisessa vaikeinta on pitää kaikki pelaajat tyytyväisinä. Joukkueessa on 25–30 pelaajaa, joista viikonloppuna 11 on avauksessa, muutama penkillä ja loput katsomossa. – Kentällä on tärkeitä pelaajia, mutta itse koen, että penkillä ja katsomossa on vielä tärkeämpiä pelaajia. Joukkuefiilis on tärkein, ja se rakennetaan harjoituksissa. Kun harjoituksiin luodaan hyvä treenikulttuuri, sen kautta koko joukkueen taso nousee. Joukkueessa voi olla pelaajia, jotka eivät uskalla mennä kertomaan rehellisiä mielipiteitään valmentajille. Heidän on helpompi puhua vanhemmille pelaajille tai kapteenille. Huuhkajien kapteenina Sparv on viestintää parantava linkki pelaajien ja valmentajien välillä. – Viihdyn tällaisessa roolissa, saan vastuuta ja olen mukana luomassa ympäristöä, jossa kaikki haluavat olla, Sparv on käynyt Uefan valmentajakursseja. Oman peliuran jälkeen valmennus on hyvin mahdollinen suunta. Pelaajanakin hän on kokenut valmennukseen tutustumisen todella hyödylliseksi. – Se on ollut silmiä avaavaa, suosittelen sitä kaikille pelaajille. Ajattelen asioita enemmän ja ymmärrän valmentajan näkökulman paremmin. On helppo kritisoida valmentajia, kun ei ymmärrä kuinka paljon aikaa, vaivaa ja ajattelua sen takana on.