Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Miksi Kaisa Mäkäräinen alisuorittaa arvokilpailujen pikakisoissa? Tilastoista paljastuu karu totuus: ”Parempi, etten ajattele, mitä voisi olla”

Kaisa Mäkäräisen todellinen läpilyönti tapahtui kaudella 2010–11. Hän voitti uransa ensimmäisen maailmancupkisan 3. joulukuuta, pikakisassa ampumalla nolla-plus-nollan. Hän voitti uransa ensimmäisen MM-mitalin 5. maaliskuuta, pikakisassa ampumalla nolla-plus-nollan. Kauden 2010–11 jälkeenkin pikakisa on tuonut menestystä – mutta vain maailmancupissa. "Ampujassa vika" – Treeneissä makuu kulkee, mutta se ei kestä kovaa rasitusta. Ampujassa se vika on. Näin Mäkäräinen manasi kesken vuoden 2012 maailmanmestaruuskilpailujen. Hän oli räiskinyt MM-kilpailut avanneessa pikakisassa makuulta kolmesti ohi ja vielä pystystäkin kerran. Kahden ammunnan kisassa se on liukassuksisellekin menijälle aivan liikaa. Mäkäräinen päätyi sijalle 27. Se oli karmea pettymys ja raju alisuoritus, sillä hän oli ollut MM-kilpailuja edeltäneissä kahdeksassa mc-pikakisassa neljästi podiumilla ja vain kerran kärkikympin ulkopuolella (13.). Ei ihan putkeen Tuolloin epäonnistuminen oli helppo lyödä sattuman laskuun. Entä jos tarkastellaan Mäkäräisen suorittamista ja sijoituksia arvopikakisoissa vuoden 2012 jälkeen? Kiteytettynä: ei ole mennyt putkeen. Mäkäräinen ei ole kevään 2011 jälkeen ollut lähelläkään pikakisan arvomitalia. Kahdeksalla yrityksellä on hän mahtunut kärkikymppiinkin vain kahdesti, niukasti. Saldo on kehnoudessaan suorastaan omituinen, sillä maailmancupin pikakisoissa Mäkäräinen on tehnyt hyvää tulosta. Mäkäräinen on voittanut pikakisojen kokonaiscupin kerran (2013–14) ja sijoittunut kaudesta 2010–11 lähtien aina viiden parhaan joukkoon. Hän on voittanut urallaan kahdeksan mc-pikakisaa ja noussut lisäksi 24 kertaa podiumille kakkosena (17) tai kolmosena (7). Missä nolla-ammunnat? Mäkäräinen ei ole pystynyt arvopikakisassa puhtaaseen ammuntaan mitalivuotensa 2011 jälkeen. Rujointa jälkeä tuli Kontiolahden tuulilotossa vuonna 2015, jolloin pelti lauloi viidesti (3+2). Paras ammuntatulos, vain yksi pummi (0+1), syntyi seuraavana vuonna, mutta sekään ei riittänyt kuin yhdeksänteen sijaan. Mäkäräisen keskiarvo vuosien 2012–19 arvopikakisoissa on 2,7 pummia. Mäkäräisen keskiarvo vuosien 2012–19 arvokilpailuja edeltäneissä mc-pikakisoissa on 2,1 pummia. Ero on selkeä muttei dramaattinen. Hämmentävintä on, että Mäkäräinen ei ole saanut kahdeksaan vuoteen yhtään onnistumista arvokilpailujen pikakisassa. Vastauksia! Pikakisa on arvokisojen ohjelmassa ensimmäinen henkilökohtainen kilpailu. Ei-niin-kaunista kieltä puhuvan tilastokatsauksen jälkeen on perusteltua heittää ilmaan iso kysymys: jännittääkö tai paineistaako Mäkäräinen itsensä ulos kärkitaistosta arvokilpailujen ensimmäisessä startissa? Mäkäräiseltä tivattiin vastauksia ja näkemyksiä keskiviikkona Antholzissa, kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa. – Tietysti sitä toivoo erityisellä tavalla, että pikakisa menisi hyvin, koska sillä on vaikutusta muihin matkoihin. Muilla starteilla ei ole kuin siihen yhteen, Mäkäräinen puntaroi. – Toisaalta ei sillä niin ole väliä, mikä matka on kyseessä. Tällä kaudella Mäkäräinen ei ole menestynyt maailmancupin pikakisoissa. Sijoitukset ovat heiluneet välillä 11–56, pummimäärät välillä 2–4. Ehkä kauden heikko mc-menestys näkyy MM-pikakisassa sopivana rentoutena – ja menestyksenä. Kuusi MM-mitalia Mäkäräisen uran MM-potti kokonaisuudessaan on kiva, mutta hänen osaamisellaan arvomitaleita voisi olla enemmän, helposti kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä. – Tietysti minulla voisi olla enemmän mitaleita, hän tokaisi. – Kaikilla urheilijoilla on erilaiset tarinat. Minun tarinani on tämä. Mäkäräinen on osallistunut 13 kertaa MM-kisoihin. Saldo on kuusi mitalia (1–1–4). Mäkäräinen on osallistunut kolme kertaa olympialaisiin. Saldo on nolla mitalia. – Parempi, etten ajattele, mitä voisi olla. Olen tyytyväinen siihen, mitä olen saanut, hän vakuutti. – Olen yhä terve ja pystyn kilpailemaan parhaalla mahdollisella tasolla. Naisten pikakisa on MM-kisaohjelmassa perjantaina. 2019–20 1.12. Östersund 53. 1+3 13.12. Hochfilzen 13. 0+2 20.12. Annecy 56. 1+3 9.1. Oberhof 11. 2+1 15.1. Ruhpolding 33. 0+2 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 3,0. MM-kisat 2020 ? ?+? 2018–19 8.12. Pokljuka 1. 0+0 13.12. Hochfilzen 2. 0+1 21.12. Nove Mesto 58. 1+4 10.1. Oberhof 44. 3+1 17.1. Ruhpolding 21. 1+1 24.1. Antholz 2. 0+1 14.2. Salt Lake City 2. 0+1 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 2,0. MM-kisat 2019 12. 0+2 2017–18 1.12. Östersund 6. 0+1 8.12. Hochfilzen 6. 1+1 14.12. Annecy 14. 1+1 4.1. Oberhof 2. 0+1 18.1. Antholz 26. 2+1 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 1,8. Olympialaiset 2018 25. 2+1 2016–17 3.12. Östersund 2. 0+1 9.12. Pokljuka 4. 0+1 16.12. Nove Mesto 5. 1+1 6.1. Oberhof 2. 0+2 14.1. Ruhpolding 1. 0+0 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 1,2. MM-kisat 2017 12. 2+0 2015–16 5.12. Östersund 10. 0+2 11.12. Hochfilzen 28. 3+1 18.12. Pokljuka 10. 1+1 8.1. Ruhpolding 3. 0+0 21.1. Antholz 18. 1+1 5.2. Canmore 10. 1+1 11.2. Presque Isle 5. 0+1 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 1,9. MM-kisat 2016 9. 0+1 2014–15 6.12. Östersund 3. 1+1 12.12. Hochfilzen 1. 1+0 18.12. Pokljuka 15. 2+2 9.1. Oberhof 19. 2+2 16.1. Ruhpolding 7. 1+1 23.1. Antholz 2. 0+1 7.2. Nove Mesto 7. 1+2 14.2. Holmenkollen 24. 1+2 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 2,5. MM-kisat 2015 34. 3+2 2013–14 29.11. Östersund 19. 1+2 6.12. Hochfilzen 16. 3+0 14.12. Annecy 2. 0+1 3.1. Oberhof 2. 0+2 16.1. Antholz 9. 2+0 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 2,2. Olympialaiset 2014 30. 0+2 2012–13 1.12. Östersund 35. 2+3 7.12. Hochfilzen 2. 0+1 14.12. Pokljuka 22. 1+3 5.1. Oberhof 20. 3+1 11.1. Ruhpolding 3. 1+0 17.1. Antholz 2. 1+0 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 2,7. MM-kisat 2013 9. 2+0 2011–12 3.12. Östersund 3. 2+0 9.12. Hochfilzen 2. 1+0 16.12. Hochfilzen 9. 1+2 6.1. Oberhof 4. 1+1 13.1. Nove Mesto 13. 1+5 19.1. Antholz 2. 0+0 2.2. Holmenkollen 9. 3+0 11.2. Kontiolahti 2. 1+0 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 2,3. MM-kisat 2012 27. 3+1 2010–11 3.12. Östersund 1. 0+0 10.12. Hochfilzen 3. 0+1 18.12. Pokljuka 3. 1+0 8.1. Oberhof 5. 2+1 15.1. Ruhpolding 8. 0+1 21.1. Antholz 21. 1+2 4.2. Presque Isle 9. 2+0 11.2. Fort Kent 7. 1+2 Keskimääräinen ohilaukausmäärä: 1,8. MM-kisat 2011 2. 0+0 Tilastossa kisapäivä ja -paikka, sijoitus sekä ohilaukaukset (makuu+pysty). Mukana vain arvokilpailuja edeltäneet maailmancupit.