Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vihreällä kullalla on kova hinta – ja se tuntuu nousevan koko ajan

Mitä maksaa vihreä kulta? Paljon enemmän kuin on luultu tai haluttu myöntää. Tieto metsätalouden ympäristövaikutuksista karttuu jatkuvasti, eikä kirkastuva kuva sen ekologisesta hinnasta ole kaunista katsottavaa. Lisätahra tuli perjantaina, kun julkaistiin tuoreet laskelmat metsätalouden aiheuttamasta vesistökuormituksesta. Kuormitus on roimasti suurempaa kuin virallisissa tilastoissa oletetaan. Syynä on erityisesti ojitus. Tuoreen tutkimuksen mukaan metsistä ja soilta valuu vesistöihin metsätalouden toiminnan seurauksena 7 300 tonnia typpeä ja 440 tonnia fosforia. Määrä on kaksinkertainen aiemmin käytettyihin arvioihin verrattuna. Metsien ja soiden kokonaiskuormitus arvioidaan yhtä suureksi kuin aiemminkin, joten metsätalouden suhteellinen merkitys vesien pilaajana on lisätiedon valossa selvästi oletettua suurempi. Maatalouden kuormituksen ohi metsätalous ei näilläkään luvuilla mene, mutta ero käytössä olevaan viralliseen arvioon on suuri. Kaikesta ihmistoiminnan aiheuttamasta vesistökuormituksesta metsätalouden osuus on esimerkiksi fosforin kohdalla 14 prosenttia. Tähän asti osuudeksi on katsottu kahdeksan prosenttia. Kaiken kukkuraksi ilmaston lämpeneminen lisää ravinnekuormitusta. 1990-luvun puolivälin jälkeen ojitettujen alueiden typpi- ja hiilivalumat ovat kasvaneet viidenneksen. Muutos on todennäköisesti suurempi ojitetuilla kuin luonnontilaisilla soilla. Soiden ojitusta pidettiin pitkään sankaritekona, jota valtio tuki sen mukaisesti. Vimmaisinta ojitus oli 60- ja 70-lukujen taitteessa. Sillä saatiin aikaiseksi Suomi, jonka maapinta-alasta viidesosa on ojitettua suota. Nyt uudisojitukset ovat käytännössä loppuneet ja fosforilannoituskin melkein. Vaikka kyse on pääasiassa vanhoista synneistä, ei aika näytä parantavan haavoja. Vesistöhaitat voivat olla vielä edellisiäkin arvioita synkempiä. Asiaa tutkitaan Helsingin yliopiston hankkeessa, jonka mukaan kuormitus vanhoilta ojitusalueilta peräti kasvaa ajan myötä. Vesistökuormitus on silti vain osa vihreän kullan kokonaishintaa. Taloudellisen ja yhteiskunnallisen hyvän rinnalla siitä on maksettu ja maksetaan elonkirjon kurjistumisena sekä avohakkuiden ja aurausten mullistamina maisemina. Metsätalous ei ole myöskään "parasta ilmastopolitiikkaa". Suomen mahdollisuus käyttää metsiä päästöjensä kuittaamiseen on kutistumassa. Myös kasvanut ymmärrys puun polton ilmastovaikutuksista on tahrannut kuvaa. Ilmastokriisikin varjostaa vihreän kullan kurssia. Nature-tiedejulkaisussa kerrottiin perjantaina, että pohjoinen havumetsävyöhyke on jo voinut ohittaa niin sanotun keikahduspisteen. Käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi lämpenevän ilmaston tuomia metsätuholaisia, joiden aiheuttamaa massiivista hävitystä ei voisi enää estää.