Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koronatestiin pääsy helpottuu nyt Tampereella, messuhalliin voi ajaa suoraan sisään: ”Testiin pääsee nyt päivässä”

Tampereen koronatestausjonoon on nyt luvassa iso helpotus, sillä Fimlab avasi maanantaina ison mittakaavan näytteenottopisteen Tampereen messu- ja urheilukeskukseen. Fimlab hoitaa Tampereen kaupungin sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronatestauksen. Messu- ja urheilukeskuksen uudessa näytteenottopisteessä pystytään ottamaan tuhat testiä päivässä ja enemmänkin, jos esimerkiksi syksyn flunssa-aallot tuovat siihen tarvetta. Testauspiste ratkaisee ruuhkat Kuten monin paikoin muuallakin maassa, koronatestaukseen pääsy ruuhkautui loppukesän aikana Tampereella, kun syksyn ensimmäinen flunssa-aalto ilmaantui. Testiin pääsy on Tampereella kestänyt kolmekin päivää. – Tämä testauspiste ratkaisee nyt sen, että testiin pääsee päivässä, Fimlabin palvelujohtaja Anu Mustila kertoo. – Esimerkiksi juuri tällä hetkellä näyttää, että testiin pääsee tänään, samana päivänä, Mustila sanoo maanantaina ennen puoltapäivää. Testauspiste on avoinna seitsemänä päivänä viikossa kello 7.30–19.30. Jos kapasiteetti on täydessä käytössä, näytteenottopisteellä on kuusi ajokaistaa ja työssä noin kymmenen näytteenottajaa kerrallaan. Mustilan mukaan on mahdollista, että Fimlab alkaa tarjota messu- ja urheilukeskuksessa testausta myös Tampereen ympäristökunnille. Ei tarvitse peruuttaa eikä kääntyillä Tampereen messu- ja urheilukeskuksen koronatestauspiste sijaitsee sisätiloissa, c-hallissa, ja sinne voi ajaa autolla suoraan sisään. Pisteellä edetään suoraan eteenpäin, toisista ovista sisään ja toisista ulos. Peruutella ei tarvitse, eikä kääntyillä. Tampereen messu- ja urheilukeskus on jo testannut tilaa järjestäessään siellä kesällä drive in -elokuvanäytöksiä. – Kaistat ovat leveät niin, että hallissa on helppo liikkua autolla, Mustila sanoo. Mopolla ja fillarilla, mutta ei kävellen Drive in –pisteeseen saa tulla autolla ja muilla kulkuneuvoilla, mutta ei kävellen. – Auton kori antaa suojausta, mutta pisteeseen saa tulla myös mopolla, moottoripyörällä ja mopoautolla. Jalan kulkeville on testauspiste Hatanpäällä sekä Tampereen yliopistollisen sairaalan keskussairaalassa. Koronatestattavaksi ei saa kuitenkaan mennä omin päin, vaan siihen tarvitaan lähete Tampereen kaupungin tai Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronaneuvontapuhelimesta. Testiin mennään ajanvarauksella. Lisää väkeä testien analysointiin Mustila kertoo, että Fimlabiin on syksyn mittaan tulossa lisää laitteistoa ja henkilökuntaa, jotta otetut näytteet pystytään myös analysoimaan vuorokauden kuluessa eli sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa tavoiteajassa. Nyt siihen kuluu Fimlabilta kolme-neljä päivää. Valtaosan näytteistä Fimlab testaa Tampereen keskuslaboratoriossaan. Lisäksi Hämeenlinnassa, Lahdessa, Vaasassa ja Jyväskylässä testataan pieni osa näytteistä. Toiseen autoon vaikea nähdä Mustila toteaa sisätiloissa olevan drive in -testauspisteen tulevan tarpeeseen, kun illat syksyn edetessä pimenevät ja sää viilenee. Henkilökunnan on helpompi ottaa testi hyvin valaistuissa tiloissa, ja sisätiloissa on syys- ja talvisäällä myös miellyttävämpi työskennellä. Mustila katsoo, että sisätiloissa toimiva näytteenottopiste antaa myös yksityisyyden suojaa. – Kaistat ovat niin leveät, ettei autoista pysty kurkkimaan, keitä muissa autoissa on. Yksilönsuojan turvaamiseksi pisteellä on muiden ihmisten valokuvaaminen kielletty.