Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

HS ja MTV: Viranomaisten Suomen vahingollisimpana rikollisjenginä pitämä United Brotherhood lopettaa toimintansa

Rikollisjengi United Brotherhood (UB) ja sen alajärjestö Bad Union ovat päättäneet lakkauttaa toimintansa. Jengit kertoivat päätöksestään tiedotteella Helsingin Sanomille ja MTV uutisille . UB:n johtokolmikkoon kuuluva Ville Jaatinen kertoi tiedotteessa, että päätös syntyi yksimielisesti. UB ja Bad Union luopuvat toimitiloistaan ja jengitunnuksistaan. Toimintaa on ollut ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Jäseniä on noin sata, joista suurin osa on vankilassa. Poliisihallitus vaati jo syyskuun alussa järjestön lakkauttamista lain ja hyvien tapojen vastaisena ja vetosi yleiseen etuun ja turvallisuuteen sekä pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Porvoossa käsitellään keskiviikkona Poliisihallituksen vaatimusta määrätä kerhot välittömään toimintakieltoon. Lakkauttamiskanne on osa 1,5 vuotta kestänyttä viranomaisoperaatiota Viranomaiset pitävät UB:ta Suomen vahingollisimpana jenginä. Poliisihallitus ja syyttäjä perustelevat lakkauttamisvaatimusta sillä, että UB:n tarkoituksena on hankkia taloudellista hyötyä rikosten avulla. Lakkauttamiskanne on osa puolitoista vuotta kestänyttä viranomaisoperaatiota, jonka tavoitteena on ollut lopettaa UB:n toiminta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun viranomaiset vaativat rikollisjengin lakkauttamista Suomessa. UB:n johtoon kuuluva Jaatinen kommentoi, että eihän järjestöjä voi lakkauttaa, kun ei ole mitään lakkautettavaakaan. Vielä tähän saakka UB on vastustanut kieltämistään ja jengin lakkauttamista. UB:n piti toimittaa vastauksensa lakkauttamiskanteeseen jo syyskuun loppuun mennessä, mutta käräjäoikeus pidensi jengin pyynnöstä vastausaikaa kahdesti. Hollanti kielsi keväällä Helvetin enkeleiden toiminnan ja aiemmin Hollanti on jo kieltänyt Bandidosin toiminnan. Saksa on kieltänyt Saturdarah-jengin. Jengitoiminta voi mahdollisesti jatkua jossain muodossa Helsingin Sanomien mukaan United Brotherhoodilla on ollut vähintäänkin tunnusteluja yhteisestä tulevaisuudesta moottoripyöräjengi Helvetin enkeleiden kanssa. Eli UB:n jäseniä voi siirtyä muihin jengeihin tai jengitoiminta voi joka tapauksessa jatkua jossain muodossa. Jaatinen tosin kieltää nämä arviot. Kaatokanneasiassa UB:ta avustaa Helvetin enkeleiden juristi. Keskusrikospoliisi on ollut jo vuosia kiinnostunut UB:n ja Helvetin enkeleiden yhteistyöstä. UB:n sisällä on ollut kiistoja matkan varrella. Sellaista aiheutti esimerkiksi Helsingin huumepoliisiin entisen päällikön Jari Aarnion ja UB-pomo Keijo Vilhusen yhteistyön paljastuminen vuonna 2013. Molemmat saivat kymmenen vuotta vankeutta muun muassa törkeistä huumerikoksista. UB perustettiin vuonna 2010, kun More, Rogues Gallery ja Natural Born Killers -jengit yhdistyivät.