Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Uusi hallitus valmistelee ensimmäiset työllisyystoimet syksyksi – työllisyystavoite "erittäin haasteellinen mutta täysin realistinen"

Pääministeri Antti Rinne (sd.) toivoo, että "merkittävä osa" uuden hallituksen työllisyystoimista on valmiina jo ensi elokuun budjettiriihessä. – Ensi elokuussa pitää olla osa toimenpiteistä valmiina. Ei ole määritelty, kuinka paljon, mutta merkittävä osa toivottavasti ollaan saatu silloin jo valmisteltua, Rinne totesi uuden hallituksen pitämässä tiedotustilaisuudessa. Toimenpiteiden käsittelyä jatketaan Rinteen mukaan keväällä 2020 kehysriihessä. Hän toivoo, että kolmikantainen työ työttömyysturvajärjestelmään ja työvoimapalveluihin liittyen on valmis elokuuhun 2020 mennessä. Rinne kertoi tavoitteista uuden hallituksen tiedotustilaisuudessa Säätytalossa. Samassa tilaisuudessa tuore valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) puolusti hallituksen asettamaa 75 prosentin työllisyysastetta, jota on kritisoitu epärealistiseksi. Lintilän mukaan tavoite on "erittäin haasteellinen mutta täysin realistinen". – Ihmettelisin paljon enemmän, jos hallitus ei olisi asettanut tällaista tavoitetta. Mikä viesti se olisi ollut hallitukselta ulospäin? Lintilä vastasi kritiikkiin. Rkp iloinen paluusta hallitukseen Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) mukaan ulkopolitiikassa ovat vahvasti esillä ihmisoikeudet, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuuden kysymykset. Tärkeiksi teemoiksi hallitusohjelmasta hän nosti myös kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen torjunnan. – Suomi voi olla kokoaan suurempi siinä, että voimme olla vakauttamassa maailman kriisejä, Haavisto sanoi. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson totesi tuoreena opetusministerinä, että uuden hallituksen nimityspäivässä oli "ensimmäisen koulupäivän tunnelmaa". – On ilo olla mukana hallitusyhteistyössä, jossa ollaan tekemässä sellaisia kunnianhimoisia uudistuksia, joilla tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia suomalaisen hyvinvointivaltion rakenteeseen. Esimerkeiksi uudistuksista Andersson nosti oppivelvollisuuden pidentämisen, sote-uudistuksen toteuttamisen ja sosiaaliturvan uudistamisen aloittamisen. Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puolestaan peräänkuulutti sitä, että Suomen on oltava yrittäjäkeskinen maa. – Suomen valttikortti on, että suomessa teollisuustuotantoa, joka voidaan myydä ulkomaille. Henriksson myös totesi olevansa iloinen siitä, että rkp on palannut hallitukseen. Kun Juha Sipilä (kesk.) kokosi hallituksensa 2015, rkp jäi sen ulkopuolelle ensi kertaa sitten 1970-luvun. Hallituksella yleisistunto heti huomenna Uusi hallitus piti Säätytalon tiedotustilaisuuden seremoniallisen nimityspäivän päätteeksi. Päivä käynnistyi tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Antti Rinteen tapaamisella presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä. Tapaamisessa Niinistö kertoi antavansa eduskunnalle ilmoituksen hallitustunnustelijana toimineen Rinteen pääministeriehdokkuudesta. Tämän jälkeen eduskunta valitsi Rinteen Suomen seuraavaksi pääministeriksi äänin 111–74. Tyhjää ei äänestänyt kukaan. Poissa oli 14 edustajaa. Uusi hallitus kokoontui heti nimityksen jälkeen järjestäytymisistuntoon. Istunnon aluksi ministerit vannoivat virkavalan tai antoivat virkavakuutuksen sekä tuomarinvakuutuksen, mikäli he eivät ole sitä jo aiemmin tehneet. Rinne kertoi äänestyksen jälkeen, että uusi hallitus aloittaa työnsä jo huomenna perjantaina pitämällä yleisistunnon. – Maanantaina on iltakoulu, jossa käsittelemme muun muassa hallitustyöskentelyn menettelytapoja. Huomenna perjantaina eduskunta myös valitsee itselleen uuden puhemiehen. Alustavan arvion mukaan puhemieheksi nousee keskustan Matti Vanhanen . Puhemies on perinteisesti valittu toiseksi suurimmasta hallituspuolueesta. Sipilä ja Niinistö kiittelivät toisiaan Pääministeriäänestyksen jälkeen tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti uudet ministerit ja myönsi eron vanhan hallituksen ministereille. Entinen pääministeri Juha Sipilä ja Niinistö kiittelivät toisiaan hyvästä ja mutkattomasta yhteistyöstä. Sipilä korosti myös hallituksen kovaa urakkaa talouskysymyksissä. – Toisin kuin juuri päättyneissä hallitusneuvotteluissa, tämä hallitus joutui omissa neuvotteluissaan miettimään, mistä leikataan, millä talous tasapainotetaan ja millä kestävyysvaje taklataan, Sipilä puhui. Niinistö kiitti kutsumalla Suomen talous- ja työllisyystilannetta vuosikymmenen parhaaksi. Hän totesi Sipilän hallituksen taivalta vaikeaksi senkin takia, että kansainvälinen politiikka on muuttunut "perin epävakaaksi". – Suomi on näissäkin onnistunut säilyttämään vakaan suuntaansa, Niinistö sanoi. Uudelle hallitukselle Niinistö korosti yhteistyön ja luottamuksen merkitystä hallituksen sisällä. Hän myös nosti uuden hallituksen mahdolliseksi missioksi turvallisuuden ja vakauden, jota ministeri Lintilä tuki omassa puheenvuorossaan myöhemmin Säätytalolla. Oikaisu 7.6.2019 kello 18:59: Jutun kuvatekstissä kerrottiin ministerien vannoneen ministerin valan. Ministerit vannoivat torstaina virkavalan tai antoivat virkavakuutuksen.