Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

”Lassonheittoa ja mattopiiskausta” – Nuoret kapellimestarioppilaat päästivät kuvausryhmän todistamaan koulutuksen arkojakin hetkiä

Nuoren artistin kasvutarina on aina kiehtovaa seurattavaa. Anna-Karin Grönroosin ohjaaman dokumenttielokuvan alussa näemme teknisesti epävarman ja omien tulkintojensa olemassaolon oikeutta epäilevän kapellimestari Emilia Hovingin oppilasorkesterin edessä. Pari vuotta myöhemmin Hoving seisoo jo Nordiska Kammarorkesternin ja Radion sinfoniaorkesterin kapellimestarikorokkeella itsevarmana ja käsillään luontevasti musiikkia kommunikoivana taiteilijana. Hovingin menestykseksi osoittautuvat tuurauskeikka RSO:ssa on juuri niitä dramaattisia käännekohtia, jollaisista dokumentin tekijät haaveilevat. Se onnenpotku tuli vuosina 2016–19 tehdyn elokuvan kuvausten loppusuoralla ja sai tekijät vielä muuttamaan filminsä lopun. Loppunousu onkin komea kuin Brucknerin sinfonioissa! Kuvausryhmä seurasi kolmea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kapellimestarioppilasta Musiikkitalon harjoitusluokissa, konserttisaleissa ja kahviloissa. Kymmenen oppilaan kurssilta elokuvaan lähtivät mukaan suomalaisen Hovingin lisäksi kiinalainen I-Han Fu ja ranskalainen James Kahane . Myös samalla luokalla olevan Taavi Oramon menestyksen ensihetkillä kamera piipahtaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hovingin ja Oramon nopea urakehitys on dokumentin valmistumisen jälkeen jatkunut. Omanlaisensa kehityskaaren käyvät elokuvan aikana läpi itsenäisyyteen tien löytävä Kahane ja I-Han Fu, joka pääsee ylikapellimestari Hannu Linnun assistentiksi ja ”apukorviksi” Radion sinfoniaorkesteriin. Koska opiskelijat kehittyvät, opetus selvästi toimii. Elokuvasta jää kuitenkin kaipaamaan syventäviä kerroksia, joissa opiskelijoiden johtamismotivaation taustoja ja Sibelius-Akatemian opetuksen erityisyyttä valotettaisiin. Miten vaikeaa luokalle on nykyään päästä? Millaiset ovat pääsykokeet? "Näytä mitä pyysit” Orkesterin edessä -elokuvan ytimessä ovat ne paljastavat hetket, kun aloitteleva kapellimestari yrittää saada oppitunneilla otetta musiikista ja orkesterista. Ei ole ihan helppoa alkaa johtaa opiskelijaorkesteria, joka herkästi nauraa tai haukottelee kapellimestarioppilaiden yrityksille. Kymmenen pistettä opiskelijoille jo pelkästä rohkeudesta päästää kamerat lähelle todistamaan alkuvaiheen väistämättömiä epäonnistumisen hetkiä. Opettajat, nyt jo eläkkeelle jäänyt professori Atso Almila , vierailevana professorina kuvausten aikanaan ollut Hannu Lintu ja tuntiopettajana vilahtava Susanna Mälkki , antavat palautetta suoraan ja tiukasti. Jotta orkesterin edessä pärjää, on osattava hommansa. Siksi opettajat eivät säästele sanojaan, vaikka jotkut kommentit tuntuvatkin rajuilta. Ei ole varmasti helppoa kuulla olevansa autistisesti erillään orkesterista tai lyöntinsä muistuttavan mattopiiskan sivalluksia. Tai kun James Kahane pyörittelee käsiään päänsä ympärillä ylimitoitetusti, hän saa heti kuulla vitsailua ”lassonheitosta”. Opetustrion työ on kuitenkin kannustavaa ja kouriintuntuvaa. ”Näytä mitä pyysit”, Almila neuvoo. Siinä se orkesterinjohtaminen kiteytyy: on tiedettävä mitä haluaa ja kyettävä kommunikoimaan se soittajille selkeästi. Ohjelmassa kuullaan paljon musiikkia, mutta ärsyttävästi mainitsematta, mitä teosta kulloinkin harjoitellaan. Kappalelista on kyllä lopputeksteissä, jos ne jaksaa katsoa. Elokuvalla on mittaa 75 minuuttia. Orkesterin edessä tulee aikanaan televisioesitykseen noin vartilla lyhennettynä versiona. Tekijät pyrkivät pääosin englanninkielisellä elokuvalla myös kansainvälisille markkinoille.