Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Taksipalveluiden laatu ja turvallisuus taattava lailla

Liikennepalveluita uudistettiin laaja-alaisesti viime hallituskaudella, ja taksimarkkinoiden uudistus on näkynyt vahvasti erityisryhmien kuljetuksissa. Muun muassa Invalidiliiton ja Kuluttajaliiton selvityksissä on noussut esiin paljon korjattavaa taksimatkojen osalta, kuten taksipalvelujen laadussa sekä esteettömän kaluston saatavuudessa erityisesti pienissä kunnissa. Vammaisten ihmisten liikkuminen ja osallistuminen yhteiskunnan toimintaan on usein riippuvainen juuri toimivista taksipalveluista. Selvitysten perusteella vammaisten ihmisten asema kuluttajina verrattuna muihin kansalaisiin ei ole yhdenvertainen Taksipalvelujen haasteet kytkeytyvät liikenneturvallisuuteen, johon vaikuttaa erityisesti kuljettajan osaaminen. Osaaminen koostuu esimerkiksi turvallisesta ja ennakoivasta ajotavasta, turvavälineiden käytöstä, paikallistuntemuksesta sekä kyvystä kommunikoida asiakkaan kanssa. Nämä turvallisuuteen liittyvät asiat korostuvat erityisesti niiden asiakkaiden kohdalla, joilla on toimintakyvyn rajoite. Kuluttajan näkökulmasta tärkeää palvelun laadun, saavutettavuuden ja hinnan lisäksi on selkeä oikeusturva silloin, kun palvelussa on ollut virhe. Hallitusohjelmassa onkin todettu, että kuluttajansuojaa ajantasaistetaan etenkin palveluiden osalta. Oikeusministeriön työryhmässä valmistellaan parhaillaan ehdotuksia säännöksiksi kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista henkilöön kohdistuvien palveluiden virhe- ja viivästystilanteissa. Tavoitteena on saada asiasta selkeät kirjaukset lakiin. Tämän työn tuloksista odotetaan osaltaan apua myös taksialalla havaittuihin ongelmiin. Toive on, että myös taksipalvelut sisällytetään tulevan sääntelyn piiriin, sillä alalla on havaittu epäkohtia. Invalidiliitto ja Kuluttajaliitto odottavat liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinilta ripeitä toimia, jotta hallitusohjelmaan kirjattu liikennepalvelulain uudelleenarviointi saadaan nopeasti käyntiin taksialan tilanteen parantamiseksi. Arvioinnissa on huomioitava vammaiset kansalaiset sekä taksimatkojen turvallisuus ja luotettavuus. Invalidiliitto ja Kuluttajaliitto ovat mielellään mukana tässä työssä, jotta taksimatkoista saadaan luotettavia ja turvallisia kaikille matkustajille.