Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Lakkoteltta hävisi Tampereen postikeskuksen pihasta ja huojentuneet työntekijät palasivat iltavuoroon: ”On tässä kaivattu töihin, olemme pienipalkkaisia”

Tampereen postikeskuksen pihassa kaksi ja puoli viikkoa seissyt lakkovahtien teltta purettiin nopeasti sen jälkeen, kun Postin työehtokiista ratkesi keskiviikkona. Iltapäivällä kello 14 jälkeen lakkoteltasta ei muistuttanut enää muu kuin tumma neliö muuten ohuen lumikerroksen peittämässä maassa. – Jos tätä lakkoa haluaa summata, niin kahteen ja puoleen viikkoon mahtui muun muassa yksi grilli, noin 30 makkarapakettia, 40 kiloa hiiliä, 20-30 vapaaehtoista lakkovahtia per työvuoro ja paljon kahvia, Tampereen postikeskuksen luottamushenkilö Pirita Palomaa laski keskiviikkona iltapäivällä. Tampereella lakkovahtien teltassa päivystettiin pareittain koko 11. marraskuuta alkaneen lakon ajan. Vuodesta 2003 asti Postissa työskennellyt Palomaa kertoo, että ainoastaan aamuyön hiljaisimpina tunteina vahdissa ei ollut ketään. Uskoa valoivat Palomaan mukaan lakkoteltalle pysähtyneet ihmiset, joilla oli selvä viesti lakkoilijoille: – Lakkoilette niin kauan kuin tilanne vaatii, hän kuvailee. Katso, mitkä olivat tunnelmat Tampereen postikeskuksessa lakon päätyttyä: Työvuoroihin palattiin jo Luottamushenkilöt kiittelevät Postin työntekijöiden rivien pitäneen hyvin lakon aikana. Posti- ja logistiikka-alan Unionin (PAU) Pirkanmaan pääluottamushenkilö Leo Harra toteaa, että vaikka mukaan mahtuu aina muutamia rikkureita, pääasiassa työntekijät noudattivat lakkoa. – Lakko ei ole toive vaan viimeinen keino. Olemme kiitollisia myös tukilakoista. Uskon, että ilman tukilakkoja ja niiden yhteiskuntaan luomaa painetta tästä ei olisi selvitty, Harra sanoo. PAU ohjeisti työntekijöitään saapumaan lakon päätyttyä saapumaan seuraavaan mahdolliseen työvuoroon. Tampereella osa työntekijöistä saapui töihin jo keskiviikkona iltapäivällä. Tampereen postikeskuksen toinen luottamushenkilö, vuodesta 1983 asti Postissa työskennellyt Markku Jousmäki uskoo, että torstaina tilanne työvuoroissa on jo ”jotakuinkin normaali”. – On tässä kaivattu töihin. Olemme pienipalkkaisia, eikä monellakaan ole säästöjä. Kyllä tämä rupesi jo perälautaa kylmäämään, Harra kuvaili keskiviikkona. ”Arki pääsee rullaamaan” Keskiviikkona kello 14 alkaneeseen iltavuoroon postikeskukseen saapuneet ensimmäiset työntekijät olivat lakon päättymisestä ennen kaikkea helpottuneita. – Arki pääsee taas rullaamaan, Postissa 14 vuotta työskennellyt Elisa Nieminen kiteytti monen ajatukset. Samaa mieltä on 20 vuoden uran Postissa tehnyt Päivi Heikkinen . Hän korostaa, että lakko oli oikeutettu. – Postissa on hyvin harvoin jouduttu työtaisteluihin. Työntekijät ovat todella joustavia ja rehtejä, hän arvioi. – Olin valmistautunut toimimaan lakkovahtina, jos lakko olisi vielä pitkittynyt. Nyt osallistuin lakkoon toimimalla somessa. Kolaus luottamukselle Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja arvioi Aamulehdelle keskiviikkona aamupäivällä, että postilakon vaikutukset voivat näkyä vielä tammikuun alussa . Myöskään Leo Harra ei usko, että postin kulku palaa ennalleen tämän vuoden puolella. Hän toteaa, että tilanteen normalisoituminen riippuu myös siitä, palaavatko lakon aikana muun muassa Matkahuollolle menetetyt asiakkaat takaisin Postin asiakkaiksi. – Toivon, että asiakkaat palaavat takaisin ja luottavat Postiin. Onhan tämä ollut kolaus luottamukselle, hän sanoo. Harran mukaan kysymys on nyt ennen kaikkea siitä, että asiakkaita päästään jälleen palvelemaan. Jousmäki lisää, että joulukortit ja paketit pyritään saamaan ajallaan perille. Lakkovahtien päivystysteltta poistui postikeskuksen edustalta nopeasti lakon päätyttyä: Tukilakkoja piti alkaa lisää Postin työehtokiistassa päästiin sopuun, kun PAU ja Palvelualojen työnantajat (Palta) ilmoittivat hyväksyvän vastauksensa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesitykseen keskiviikkoaamuna. Ratkaisun myötä Posti Palvelut siirtyy 700 pakettilajittelijan osalta Paltan jäseneksi. PAU ja PAlta tekivät uuden työehtosopimuksen, joka koskee 700 pakettilajittelijaa. Posti-kiista kiteytyy siihen, että Posti päätti siirtää 700 pakettilajittelijaa tytäryhtiöönsä Posti Palveluihin ja Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin. PAU:n mukaan uusi työehtosopimus olisi tarkoittanut rajuja palkanalennuksia. 11. marraskuuta alkaneen postilakon piirissä oli noin 10 000 Postin työntekijää, joista noin 1 000 oli pirkanmaalaisia. Useat muut ammattiliitot ilmoittivat tukilakoistaan postilakon alkamisen jälkeen. Myös uusia tukilakkoja oli määrä alkaa keskiviikon jälkeen. Posti-kiistan avainasia on Harran mukaan se, että Postin henkilöstöpolitiikan on muututtava. – Henkilöstöpolitiikka on yksi avainsana työelämässä, Harra toteaa.