Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

HJK lähtee Tampereelle historiallisesti haastajana

Päivän kiinnostavin peli Lauantain kiinnostavimmassa ottelussa seurataan Veikkausliigan kärkikamppailua, kun HJK matkustaa Ilveksen vieraaksi Tammelaan. Kotijoukkue Ilves on pelannut mahtavan kauden ja löytyy täysin ansaitusti sarjataulukon kärkisijalta. Joukkue puolustaa erinomaisesti ja iskee paikan tullen hanakasti vastaan. Kauden 14 ottelussa Ilves on päästänyt vain kahdeksan maalia, kun sarjan toiseksi pienen luku on SJK:n 14. Jo ennen kautta Ilvestä povattiin kärkitaistoon, mutta HJK:n kaatamiseen pitkässä sarjassa harva uskoi. HJK:n kausi on ollut vaikea ja merkkinä tästä joukkue löytyy vasta sarjataulukon neljänneltä sijalta. Materiaalin ja resurssien puolesta Klubin pitäisi olla liigassa ylivoimainen, joten eiköhän joukkue nouse loppukaudesta vielä mestaruustaistoon mukaan. HJK:n keskittymistä kärkitaistoon sotkee UCL-karsinnat, joita pelattiin jälleen alkuviikosta. HJK:n karsintavastustaja oli Färsaarelainen HB, josta helsinkiläiset etenivät sujuvasti jatkoon yhteismaalein 5–2. Viime tiistain ottelu pelattiin kuitenkin Torshavnissa, joten pientä miinusta ottelu- ja matkarasituksesta on helsinkiläisille annettava. HJK lähtee otteluun historian ensimmäistä kertaa haastajan roolissa (jos Veikkauksen kertoimenlaskijoita on uskominen), sillä koskaan aiemmin joukkue ei ole lähtenyt altavastaajana otteluun Ilvestä vastaan. Päivän paras vetovihje Myös päivän paras vetovihje tulee Tammelan stadionilta. HJK potki päävalmentaja Mika Lehkosuon kahdeksan perättäisen voitottoman ottelun jälkeen, jonka myötä vetovastuun sai Rovaniemellä hienoa työtä tehnyt Toni Koskela . Koskelan alaisuudessa peli-ilme on parantunut heti ja voittojen myötä myös itseluottamus on noussut. Ilveksen tappio viime kierroksella FC Lahtea vastaan lisäsi helsinkiläisten uskoa mestaruusjahdissa ja illalla Tampereella nähdään tasollaan pelaava HJK. Kotoinen Veikkaus on viestiä kirjoittaessa ainoa vedonvälittäjä maailmassa, joka näkee Ilveksen ottelun suosikkina. Vetovihje komppaa ulkomaalaisia välittäjiä ja uskoo HJK:n jatkavan hyviä esityksiä myös sarjakärjen vieraana. Lapulle siis HJK kertoimella 2,75 (kohde 8292). Päivän muut pelit: CSA – CS Paranaensa 2, kerroin 2,70 (kohde 6675)