Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vasemmistoliiton Li Andersson tyrmää Tuomiojan yhdistymistoiveet – "Meillä on omat roolimme pelattavana"

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ei kannata vasemmistoliiton ja SDP:n yhdistämistä yhteiseksi puolueeksi. – Tämähän on vanha ajatus, joka ymmärtääkseni aina säännöllisin väliajoin esitetään, mutta sille ei löydy kannatusta enkä pidä sitä hyvänä ideana, Andersson sanoo Lännen Medialle. SDP:n kansanedustaja Tuomioja väläytti vasemmistopuolueiden yhdistymistä Lännen Median haastattelussa sunnuntaina. Tuomioja perusteli ehdotustaan sillä, että Sdp:tä ja vasemmistoliittoa erottavat syyt ovat vuosien aikana poistuneet. Andersson pitää selitystä erojen puutteista outona. – Tässä on selviä aatteellisia painotuseroja, jos katsoo esimerkiksi, miten Vasemmistoliitossa on haluttu ottaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikka keskeiseksi lähtökohdaksi kaikelle sille politiikalle, jota tehdään. Andersson ei kannata ynnäilyä Andersson ei usko, että yhdistyminen välttämättä lisäisi puolueiden voimaa. – Kun katsoo, miltä puoluekenttä näyttää Pohjoismaissa ja hyvin monissa muissa Euroopan maissa, sinne mahtuu demareiden lisäksi niin tällainen punavihreä puolue kuin vihreitäkin puolueita. En usko, että politiikka toimii välttämättä niin, että yksi plus yksi on yhtä kuin nykyisten puolueiden kannatus yhteenlaskettuna. Tuomiojan mielestä yhdistyminen taas olisi puolueille keino saada paremmin viestinsä läpi. – Vasemmistoliittolaiset ovat valtaosin sosiaalidemokraatteja. Voi kysyä, miksemme toimisi samassa puolueessa ja keräisi suurempaa voimaa tätä kautta. Olen tämän ennenkin todennut, ettei ole olemassa muita kuin historiallisia syitä, miksi nämä kaksi puoluetta ovat erillään, Tuomioja totesi Lännen Medialle. Anderssonin mielestä eroja on edelleen. – Näen, että meillä on selkeät omat sisällölliset painotuksemme, ja omat roolimme pelattavana puoluekentällä myös. Tuomiojan mukaan myös vihreät voisivat tulla mukaan yhteistyöhön, mutta myönsi että kolmen puolueen liitto voi olla epärealistinen ajatus. Tuomioja kertoi perustelevansa näkemyksiään perusteellisemmin myöhemmin. – Tässä vaiheessa en tätä lähde sen enempää avaamaan. Teen sen joskus omana aikanani, Tuomioja sanoi. Aiemmin Tuomioja ehdotti varovaisemmin Tuomioja on puhunut vasemmiston yhteistyön puolesta aiemminkin, tosin viimeksi varovaisemmin muotoiluin. Vuonna 2016 hän ehdotti, että Sdp, vasemmistoliitto ja vihreät olisivat valmistelleet yhteisiä ohjelmallisia tavoitteita kevään 2019 eduskuntavaaleihin. Andersson oli tällöin kannattanut yhteistyötä, mutta piti lähtökohtana, että jokainen puolue lähtee vaaleihin omalla ohjelmallaan. Hän on samaa mieltä edelleen. – Pidän hyvänä, että puolueet tekevät yhteistyötä niissä isoissa tärkeissä kysymyksissä, joissa meillä on yhteneväisiä näkemyksiä, mutta ei mitään sen syvemmälle menevää yhdistymistä. Ohjelmallinen yhteistyö on ihan eri asia kuin se, että ehdotetaan puolueiden yhdistymistä Keskustelua Sdp:n historiasta ja tulevaisuudesta käydään ainakin ensi viikonloppuna, kun Sdp juhlii Turussa 120-vuotista historiaansa. – Tämä osoittaa ehkä lähinnä sen, että Tuomioja on esitellyt vähän samanlaista ajattelua myös aikaisemmin, Andersson sanoo demarikansanedustajan avauksesta. Tuomioja esitti puolueiden yhdistymistä myös vuonna 2002 vasemmistoliiton pää-äänenkannattajassa eli Kansan Uutiset -viikkolehdessä. Avauksia tullut muualtakin Myös muut ovat väläytelleet vasemmistopuolueiden yhdistymistä tai muuta lähentymistä julkisessa keskustelussa 2000-luvun mittaan. Esimerkiksi keväällä 2005 puolueiden yhdistymistä ajoi Vasemmisto yhteen -niminen yhdistys, jonka puheenjohtajana toimi vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Matti Viialainen . Hänen mukaansa suomalaisen vasemmiston yhdistäminen olisi ollut välttämättömän nopeuttamista. Vasemmistoliiton johto tyrmäsi ajatuksen. Vuonna 2012 Sdp:n entinen puheenjohtaja, silloinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ehdotti, että Sdp ja vasemmistoliitto voisivat perustaa yhteisiä ryhmiä kunnanvaltuustoihin. Heinäluoma ei kuitenkaan ehdottanut puolueiden yhdistämistä. Vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki hylkäsi esityksen. Vuonna 2014 Kunnallisalan kehittämissäätiö selvitti suomalaisten kantojen puolueiden mahdollisiin yhdistymisiin. Silloin vastaajille ehdotetuista yhteistöistä mieluisin oli juuri Sdp:n ja vasemmistoliiton liitto.