Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Sadekuurot kurittivat Tampereen seutua iltapäivällä rajustikin – ukkoset iskivät lähinnä Pirkanmaan länsireunalle

Pirkanmaa saattaa päästä vähällä keskiviikoksi aiemmin ennustetuista ukkoskuuroista. Ilmatieteen laitoksen uusimman ennusteen mukaan Tampereen seudulla voi kyllä jyrähtää, mutta todennäköisimmin vasta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Pirkanmaalla on ollut keskiviikkona iltapäivällä sadekuuroja, mutta ukkoset ovat pääosin kiertäneet Pirkanmaan länsipuolelta pohjoisen suuntaan. Esimerkiksi Länsi-Tampereella Lamminpäässä satoi puoli neljän jälkeen iltapäivällä kaatamalla. Aamulehden lukijat ovat tehneet viiden ja kuuden välillä iltapäivällä ukkoshavaintoja muun muassa Sastamalan Vammalassa, Ikaalisissa, Hämeenkyrössä ja Kihniössä. Ikaalisissa on tullut myös rakeita. Myöhemmin ukkosista tuli havaintoja myös Parkanosta ja Ylöjärveltä. Sadekuurot jatkuivat paikallisesti iltaan asti. Lamminpäässä näytti tältä ennen neljää iltapäivällä: Sää poutaantuu perjantaina ja lämpötila palaa kesäisiin 20 asteen lukemiin. Sunnuntaista eteenpäin sataa lähes päivittäin. Ensi viikon perjantaihin ulottuvan ennusteen mukaan Tampereen korkeimmat päivälämpötilat jäävät alimmillaan 14–16 asteeseen. Ukkonen ei täysin poissuljettua Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman ei sulje täysin pois ukkosen mahdollisuutta. – Ennusteessa on tapahtunut eilisen jälkeen teknisiä muutoksia. Ukkosten todennäköisyys on hieman laskenut, mutta mahdollisuus on yhä olemassa. Sade- tai ukkoskuuroja on Tampereenkin seudulle luvassa. Vettä voi tulla paikoin hyvinkin reippaasti. –  Kosteuteen liittyvää aamusumuakin on esiintynyt Tampereen eteläpuolella. Kun aurinko alkaa lämmittää, sumupilvet hälvenevät ja tilalle nousee kuuropilviä. Kuuroja alkaa muodostua puolenpäivän aikoihin. Sen näkee sitten, mihin kohtaan aluetta ne osuvat. Niitä kehittyy niin paljon, että on aika pieni todennäköisyys, etteivätkö ne osuisi kohdalle, Nyman ennustaa.