Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kansa äänestää nyt uusista edustajista - tamperelaismarketin jonossa viesti oli selvä: ”Se on velvollisuus”

Aamukahdeksalta keskiviikkona Linnainmaan Citymarketin ovilla Tampereella kaupan aukeamista odotti tusinan verran ihmisiä. Tämä aamu poikkesi muista siksi, että keskiviikko oli ensimmäinen päivä, kun eduskuntavaaleissa sai antaa äänensä ennakkoon. Suoranaista äänestysryntäystä ei Linnainmaalla nähty, mutta ensimmäisen tunnin aikana äänensä kävi antamassa noin sata kansalaista. Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2015 Pirkanmaalla äänesti ennakkoon 34 prosenttia äänioikeutetuista. Ääniä annettiin 134 028. Vaalipäivän äänestysluvut olivat 36,5 prosenttia ja 143 727 ääntä. Äänestysprosentti oli siten 70,5. Pirkanmaan vaalipiirin kunnista kovin ennakkoäänestystahti oli Kihniössä, jossa äänesti ennakkoon peräti 47,8 prosenttia. Tampereella prosentti oli 34,9. Selvä valinta Yksi ensimmäisen tunnin aikana äänestyspaikalle saapuneista oli tamperelainen Olli Järvinen . Hänelle oman ehdokkaan löytyminen ei tuottanut yhtään tuskaa. – Ehdokas löytyi helposti. Hän ei ollut mukana viimeksi. Kun kuulin, että hän lähtee ehdolle, päätös syntyi heti. Aamulehden haastattelemat äänestäjät olivat harvinaisen samoilla linjoilla Järvisen kanssa. Kaikki sanoivat, että valinta ei tuottanut yhtään vaikeuksia. Järviselle tärkeimpiä teemoja näissä vaaleissa ovat työllisyys, turvallisuus ja hän toivoo, että sosiaali- ja terveysalan uudistus saataisiin vihdoin maaliin. Tyttärensä Enni Kouhian kanssa äänestyspaikalle saapunut Tuija Vuolle piti tärkeimpänä sitä, että ihmiset antavat äänensä. – Se on velvollisuus, Vuolle totesi. Hänelle vaaleissa tärkeimmiksi teemoiksi nousevat lapsi- ja perheasiat. Hän peräänkuulutti sitä, että ennen äänestämistä täytyy tehdä taustatyötä. – Ihan ketä tahansa ei kannata äänestää, sillä he ovat eduskunnassa kuitenkin neljä vuotta, Vuolle sanoi. Lue myös: Eduskuntavaalit 2019: Aikataulut, Pirkanmaan ehdokkaat ja kaikki mitä vaaleista tarvitsee tietää Kysyimme kansalaisilta 1) Oliko ehdokas helppo löytää? 2) Millä perusteella ehdokas valikoitui? 3) Mikä on vaalien tärkein teema? Tarja Soini Tampere 1. Löysin ehdokkaan todella helposti. Se ei ole muuttunut viime vaaleista. 2. Hän on paras valinta, kun olen hänen tekemisiään ja juttujaan seurannut. Ääneni menee ehdokkaalle, ei niinkään puolueelle. 3. Tärkein teema on työttömyys. On ajateltava myös yrittäjiä. Ilman yrittäjiä ei ole töitä. Orvo Nurminen Tampere 1. Ehdokas löytyi helposti. Hän on sama kuin viime kerralla. 2. Valintaani vaikuttivat samat syyt kuin viimeksi. 3. Kyllä tärkeimmiksi teemoiksi varmasti nousevat ilmastonmuutos ja maahanmuutto. Näin toivon. Tärkeintä on, että kaikki ihmiset menisivät antamaan äänensä. Ritva Liikka Kangasala 1. Kyllä löytyi helposti. En ole häntä ennen äänestänyt. 2. Valintaani vaikutti se, että henkilö on tuttu ja tiedän, mitä asioita hän ajaa. Pitää selvittää, mitkä asiat ovat ehdokkaalle tärkeitä. 3. Tärkeimmäksi teemaksi täytyisi nousta vanhustenhuolto. Toivottavasti sitä saadaan vihdoin vietyä eteenpäin. Tuija Vuolle Tampere 1. Ehdokas löytyi helposti ja hän on minulle uusi. 2. Uskon, että hän on aikaansaava ja sellainen, joka uskoo asiaansa. Uskon, että muutokset ovat mahdollisia, jos hänet valitaan. 3. Minulle ja meille tärkeimpiä teemoja ovat lapsiin ja perheeseen liittyvät asiat. Toivon, että ne nousevat esiin.