Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hippos sai uuden toimitusjohtajan

Hippoksen toimitusjohtajaksi valittu Sami Kauhanen palaa raviurheiluun rahapelien parista. Hän on työskennellyt viisi viime vuotta Veikkauksen vedonlyönnin liiketoimintaryhmän johtajana. Hippoksessa hän aloittaa 1. syyskuuta. Kauhanen, 48, on ollut Veikkauksessa vuodesta 2009. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa Rautakirjalla ja Fintoton myynti- ja yhteyspäällikkönä. Raviurheilussa Kauhanen on toiminut valmentajana Vermon ratatallilla 2000-luvun alussa. Ohjastajana hän on ajanut 2  721 lähtöä. –  Pääsen pienen tauon jälkeen jälleen tekemään töitä tämän hienon alan ja urheilun parissa. Tulevaisuus tarjoaa haasteita, mutta näen edessä myös paljon mahdollisuuksia. –  Ala on joutunut uuteen tilanteeseen peliyhtiöiden yhdistymisen jälkeen. Se on vaatinut sopeutumista, mutta olen varma, että hevosalan ihmisten vahva tahto auttaa löytämään yhteisen päämäärän ja tahtotilan, jotka mahdollistavat yhteistyön. Nopeita päätöksiä Edellinen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen erotettiin 14. toukokuuta luottamuspulan takia. Hippoksen puheenjohtaja Juha Rehula ei torstaina avannut päätöstä enempää kuin irtisanomisilmoituksen yhteydessä. –  Luottamus on asia, joka on tai ei ole. Siinä ei ole mitään harmaata aluetta, Rehula toisti uuden toimitusjohtajan julkistuksen yhteydessä. Uusi toimitusjohtaja valittiin pikamenettelynä ilman julkista hakua. Rehula ja valintatyöryhmä harkitsivat turvautumista konsulttiyrityksen palveluksiin, mutta ajatus hylättiin valinnan nopeuttamiseksi. Raviurheilu oli kevään ajan kahden kuukauden tauolla koronapandemian takia. Kilpailut aloitettiin uudestaan 18. toukokuuta Joensuussa järjestetyillä testiraveilla. Tapahtuman turvallisuus toteutettiin poikkeusjärjestelyin. Päivittäinen kilpailutoiminta alkaa Kuopion raveilla maanantaina 1. kesäkuuta.