Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Oppilaitoksissa ja päiväkodeissa Suomessa jo yli 40 korona-altistustilannetta – Tampereen rajaustoimet ovat toimineet, altistuneita yhteensä vain 33

Koulujen alkamisen jälkeen THL:n tietoon on tullut yli 40 tilannetta, jossa koronavirustartunnan saanut on altistanut useita henkilöitä tartunnalle varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Altistumisten takia on asetettu karanteeniin yhteensä yli 1 700 ihmistä. Altistuneiden jatkotartuntoja on toistaiseksi todettu vain muutamia. – Ensimmäiset seurantatiedot kouluista viittaavat siihen, että tartunnan saaneet ja altistuneet oppilaat tunnistetaan varsin hyvin. Kevään 2020 tapaan jatkotartuntoja on toistaiseksi ollut vähän, kertoo asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi THL:stä tiedotteessa. THL seuraa tehostetusti lasten ja nuorten tartuntatilannetta keräämällä tiedot altistumisista ja jatkotartunnoista. Tampereella useita altistuksia Tampereella on altistustapauksia niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin yhdessä lukiossakin. Alkuviikosta Tampereen Hervannassa sijaitsevassa Helapuiston päiväkodissa todettiin koronatartunta. Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kertoo, että päiväkodissa altistuneita lapsia on 18 ja henkilökuntaan kuuluvia kolme. – Ylistän nyt meidän päiväkodin johtajia, rehtoreita ja henkilöstöä. Meillä on toimittu juuri ohjeiden mukaan. Ryhmät eivät ole sekoittuneet, ja sen takia altistumiset on pystytty rajaamaan niin pieneen määrään. Helapuiston päiväkodin reilut parikymmentä altistunutta ovat karanteenissa 17. syyskuuta saakka. Järvelän tietoon ei ole tullut altistukseen liittyviä uusia tartuntoja. Perusopetuksessa 12 altistunutta Tampereella on lisäksi todettu yhdessä perusopetuksen koulussa yksi tartunta. Altistuneita oppilaita on Järvelän mukaan ollut kymmenen ja henkilökuntaa kaksi. Järvelän mukaan hän ei voi kertoa, ovatko sairastuneet olleet henkilökuntaa vai lapsia. Perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on monenlaisia järjestelyjä oppilaiden ja henkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi. – Olemme yrittäneet toimia mahdollisimman normaalisti, mutta toteuttaneet ohjeita niin hyvin kuin mahdollista. Koulujen välitunteja ja päiväkotien ulkoiluja on porrastettu, ja yhteistilaisuuksia ei luonnollisestikaan järjestetä. Koulujen salit on pystytty pitämään harrastustoiminnan käytössä. – Iltakäyttöä varten on tilattu lisäsiivouksia, ja siellä on desinfiointiaineet, että voidaan huolehtia välineiden väliputsauksesta. Lukiossa sairastunut ei altistanut ketään Tampereen lukioissa on tähän mennessä ainoastaan yksi tapaus, joka johti tartuntaketjujen jäljitykseen, kertoo lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio . Tampereen teknillisen lukion opiskelijalla todettiin maanantaina koronavirustartunta, mutta tartuntaketjujen jäljityksessä ei todettu altistuneita oppilaitoksessa eikä terveysviranomainen määrännyt karanteeneja. Karanteenimääräyksiä opiskelijoiden tai henkilöstön kohdalla ei toistaiseksi ole ollut. Suonio kertoo, että lukioissa on ollut omaehtoisia karanteeneja liittyen muun muassa ulkomailta palaamiseen tai läheisen karanteeniin. Ammatillisen koulutuksen puolella ei ole Tampereella toistaiseksi todettu koronavirustartuntoja. Myös lieväoireisena testiin THL:n mukaan alle kouluikäisten lieviä hengitystieoireita voi seurata kotona muutaman päivän ajan ilman testiin hakeutumista. Sen sijaan isompien lasten, nuorten ja aikuisten tulee hakeutua testiin heti kun lieviäkin koronavirukseen sopivia oireita ilmenee. Oireisena ei tule myöskään liikkua kodin ulkopuolella. – Erityisen tärkeää on viedä lieväoireinenkin lapsi testiin viiveettä, jos lapsi tai joku perheenjäsenistä on altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle tai on matkaillut ulkomailla edeltävän kahden viikon aikana”, Sarvikivi painottaa. Sarvikiven mukaan epidemian torjuntaa vaikeuttaa, jos lieväoireiset eivät noudata ohjetta testaamisesta ja kontaktien välttämisestä. Tällöin diagnoosi viivästyy ja jatkotartuntojen todennäköisyys sekä altistuneiden joukko kasvavat.