Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Poliisi tutkii tapon yritystä Valkeakosken torilla – Epäiltynä kaksi miestä, toinen vangittu: ”Valkeakoskella on niin onneton tilanne, ettei sinne ole katsottu tarpeelliseksi asentaa kameroita”

Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä, joka tapahtui Valkeakosken Kauppatorilla lauantaina 12. syyskuuta noin aamuneljältä lähellä torilla olevaa grilliä. Uhria lyötiin teräaseella aiheuttaen hänelle vakavat vammat. Tutkinnassa on tähän asti selvinnyt, että teosta epäillään kahta miestä. Toinen on vangittu 16. syyskuuta. Poliisi tietää myös toisen rikoksesta epäillyn henkilöllisyyden, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen . Torilla on ollut aamuyöllä useita muitakin henkilöitä. Nyt poliisi pyytää heitä ottamaan yhteyttä ja kertomaan tietoa tapahtumista. – Siihen aikaan Valkeakosken torille purkautui ainakin yksi ravintola, että kai siellä on väkeä ollut. Valkeakoskella on niin onneton tilanne, ettei sinne ole katsottu tarpeelliseksi asentaa kaupunkikameroita. Valvontakameroista on usein hyötyä, kun poliisi selvittää menneitä tapahtumia. Kameroita olisi hyvä olla siellä, missä ihmiset liikkuvat. Poliisi pyytää havaintoja tilanteesta ja tietoja, jotka voivat auttaa rikoksen tutkinnassa vihjesähköpostiin vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi otsikolla Valkeakoski 12.9. Havaintoja voi soittaa myös vihjepuhelimeen 0295 445 317 kello 8–16.