Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mari Walls: ”Hyvän uusi systeemi ja muita lupauksia Tampereen yliopiston uudelle vuosikymmenelle”

Tampereen yliopistoyhteisössä on tämän syksyn strategiatyössä pohdittu, mihin maailma yliopistoamme tarvitsee vuonna 2030 ja miten voimme olla entistä parempia kumppaneita yhteiskunnan uudistamisessa niin teollisuudelle, elinkeinoelämälle kuin julkisen sektorin toimijoille. Yli tuhannen osallistujan aivoriihessä tärkeimmäksi teemaksi nousi tutkimukseen perustuvien kestävien ratkaisujen kehittäminen globaaleihin haasteisiin yhdessä eri toimijoiden kanssa. Kakkoseksi kiri yhteys yrityksiin ja yhteiskuntaan. Kolmannen sijan jakoivat muun muassa poikkitieteellinen tutkimus, riippumattoman tutkimustiedon varmistaminen sekä itsenäisesti ajattelevien asiantuntijoiden kasvattaminen. Suuntaamme uudelle vuosikymmenelle lupaavista lähtökohdista. Kahden yhdistyneen yliopiston vahvuuksiin perustuvalla monialaisella tutkimuksella ja koulutuksella olemme etulinjassa tukemassa yhteiskunnan muutosta. Suomen houkuttelevin kaupunkiseutu muodostaa ympärillemme elämää sykkivän laboratorion. Keskustelemme parhaillaan Tampereen kaupungin kanssa yhteistyömme merkittävästä syventämisestä, jotta voimme tiiviimmin yhdessä tuottaa systemaattista tietoa tulevaisuuden kaupunkikehityksestä sekä kehittää ja testata Tampereella ratkaisuja niin alueellisiin kuin globaaleihin haasteisiin. Haluamme myös vahvistaa yhdessä tekemistä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä terveysteknologian toimijoiden kanssa. Uudenlaista ajattelua edustaa Suomen Akatemian rahoituksen saanut hanke ”Hyvän uusi systeemi”. Tavoitteena on löytää uusia näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen sekä kehittää tulevaisuuden hyvinvointia ylläpitäviä järjestelmiä yhdistämällä tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimusta ja yhteistyötä. Tekniikan alan keskeisenä yliopistona rakennamme teknologiaosaamiseemme kiinnittyviä ekosysteemejä, jotka tukevat osaamisen ja uusien ratkaisujen rakentumista muun muassa valoon, uusiin materiaaleihin, signaalinkäsittelyyn, energiatehokkuuteen, turvallisuuteen ja ilmailuun. Kehitämme myös koulutustamme uudelle vuosikymmenelle. Yliopistofuusion edut pääsevät oikeuksiinsa syksyllä käynnistyvässä kestävän kaupunkikehityksen koulutuksessa. Uudessa kandidaattiohjelmassa yhdistyvät ennakkoluulottomasti rakennetun ympäristön, yhteiskuntatieteiden ja hallintotieteiden alojen osaaminen. Uuden vuosikymmenen lupausten määrittäminen ja täyttäminen on yliopistoyhteisömme yhteinen tehtävä, johon toivotamme myös ympäröivän yhteisön ja kumppanimme tervetulleiksi mukaan. Hyvää yhdessätekemisen vuosikymmentä! Kirjoittaja on Tampereen yliopiston rehtori.