Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Panttivankina pelimannilaivalla – Folklandia-risteily vie 22 tunniksi maailmaan, missä soitto ei lopu koskaan

Folklandian idea on yksinkertainen. Joka tammikuu vajaat kolme tuhatta kansanmusiikin soittajaa, tanssijaa ja fania suuntaa vuorokaudeksi risteilylle, missä soitto soi. Se ei ole mikään parin bändin keikka. Kahdeskymmenesviides Folklandia 10.1. - 11.1. tarjosi melkein 160 esiintyjää tai orkesteria. Ne esiintyivät yhdeksällä virallisella ja ainakin yhtä monella epävirallisella esiintymispaikalla. Improvisoidut keikat käytävän nurkassa kun ovat sallittuja. Soitto alkoi perjantaina kello 18 ja päättyi lauantaina kello 16. Oliko yöllä ollut hiljaista hetkeä? En usko. Perjantai En ole koskaan nähnyt Helsingin länsiterminaalia näin täynnä. 2800 risteilyvierasta ahtautuu laivaan putkessa, jossa mahtuu kävelemään rinnakkain muutama ihminen. Ehdin olla laivassa seitsemän sekuntia, kun korviin kantautuu ensimmäinen kaksirivisellä vedetty polkka. Ensimmäiset tunnit laivassa ovat kaoottisia. 160 esiintyjällä on mukana haitareita, bassoja, viuluja, kanteleita. Niitä raahataan laivaan ja laivassa paikasta toiseen. Kovin urakka on basisteilla, koska he joutuvat raahaamaan kainalossaan valtavaa läskibassoa. Toisaalta basso on ainoa asia, minkä basisti ylipäänsä saa kainaloonsa. Sanotaan, että jos basistilla on kainalossa nainen, niin se on tatuointi. Alkuillasta pyörittelen mielessäni näitä vanhoja pelimannivitsejä. Kuten sitä, että herrasmies on määritelmällisesti kaveri, joka osaa soittaa haitaria, mutta ei soita. Mutta ei voi mitään. Suojaukseni sulaa, kun joka puolella tapahtuu. Tuolla tanssivat tanhuryhmät, tuolla vetää perinteinen pelimanniorkesteri, tuolla vietetään euroviisuaiheista yhteislaulua, tuolla soi balkan, tuolla joku rääkkää jouhikkoa. Laivalla on valtavan myönteinen, muodikasta sanaa käyttääkseni yhteisöllinen tunnelma. Politiikkaa ei puhuta. Ei spekuloida hallituksen kokoonpanolla, ei Halla-ahon lausunnoilla eikä Iranin ohjusiskuilla. Ennen vitsailtiin, että ainoa keino saada kansanmuusikko lopettamaan soittaminen on lyödä sille nuotit eteen. Tämäkään ei enää päde. Kansanmusiikkia on opetettu Sibelius-Akatemiassa kohta 40 vuotta. Laivalla Sibiksen kasvatit laittavat peliin kansainvälisen tason soitantoa. Arto Järvelä , Hans Kennemark ja etnogaalassa vuoden kansanmusiikkitekijäksi nimetty Timo Alakotila eli Nordik Tree tarjoilevat viuluilla ja harmoonilla perinteikkään, mutta samalla modernin ja ankaran keitoksen. Yläkannen Top Clubissa Tuuletar tunnelmoi ihmisäänillä aivan suvereenisti. Kansainväliset vieraat muun muassa Virosta, Venäjältä ja Ruotsista heittävät oman mausteensa soppaan. Yökerhon isolla tanssilattialla tunnelma yltyy jo iltakymmeneltä. Yhtye 5/5 paukuttaa lavalta kiperää polskaa, katrillia ja ties mitä. Yleisössä jo kädet nousevat ilmaan. Tanssilattia kiehuu. Mutta kello 24.00 näen ilmiön, jota en ole ennen kokenut Tallinnan laivalla kello 24.00. Ilmiötä kutsutaan kansanmusiikkipiireissä nimellä huutokatrilli . Tanssilattia tottelee Petri Kauppisen minulle mysteeriksi jääviä komentoja - “rivivastuu, normivastuu, pienessä piirissä, nyt lavaa kohti“. Yökerhon sadan hengen tanssilattialle pakkautunut kahdensadan hengen massa vyöryy ja höyryää kuin se olisi yksi orgaaninen olento. Ja mikä erikoisinta: väellä tuntuu olevan hauskaa suunnilleen selvin päin. Kauppinen huutaa uusia ja uusia tanssikomentoja. Tanssi jatkuu ja jatkuu. Aamuyöstä kello 3.00 olen nähnyt tarpeeksi. Pakenen hyttiin. Eri puolilta kuuluu viulua, haitaria, laulua. Unta saa odotella, kun naapurihytissä tanssiryhmä päättää treenata askelkuvioita. Jotkut ovat päättäneet sentään viettää jatkot. Mieleen muistuu vanha kysymys: Mitä eroa on pelimannin häillä ja hautajaisilla? Hautajaisissa on yksi humalainen vähemmän. Esirippu. Lauantai Lauantaiaamuna vanhan kansan pelimannit ovat leiriytyneet eri puolille laivan käytäviä. Soittajia on eri puolilta Suomea, Alavudelta Kaaville, Lappeenrannasta Rovaniemelle. Aamu on myös lasten ja nuorten tanssiryhmien parasta esiintymisaikaa. Onko tämä nyt se maakuntien Suomi? Harrastajaryhmät esiintyvät. Yökerhossa pidetään tikkuristin SM-kisat. Neljännesvuosisadan koossa ollut Väkkärä Ähtäristä esiintyy baarin nurkassa 30 innokkaalle fanille. Viulussa muuten nöyrästi kansanedustaja Hannu Savola . Täsmälleen kello 14 risteilyn koskilaiset vieraat kokoontuvat laulamaan ja soittamaan saunaosaston baariin - kuten he ovat perinteisesti tehneet jokaisella risteilyllä. Se on Valkekoski / Valkeakoski se on, ryhmä laulaa Club For Fivesta tutun Juha Viitalan ja Teemu Kiiskilän johdolla. Hämmentävää kotiseutuhenkeä. Laskeva aurinko valaisee baarin. Ensi kertaa Folklandialla mukana oleva Rosa Meriläinen yllättyi ystävällisestä, kannustavasta tunnelmasta. ”Mä en kyllä tämän jälkeen enää usko, että me suomalaiset oltaisiin kuplautuneita.” Nuorisoseurojen ja Pispalan Sottiisin tiedottaja Maarit Saarelainen-Sahlman puolestaan on ollut järjestämässä Folklandiaa 13 kertaa. “Kun Folklandia aloitettiin niin kaikki sanoivat, että tämähän on ihan toivoton, pähkähullu idea. Mutta niin vain nyt ollaan täällä 25. kertaa.” “En tiedä, miksi ihmiset tulevat tänne. Henkilökohtaisesti inhoan risteilyjä. Mitä niillä voi tehdä muuta kuin syödä ja juoda? Mutta tämä on aivan eri juttu. Täällä ei örvelletä.” Kun laiva saapuu satamaan, ruuhka on taas kamala. Olutbokseja on vähemmän kuin normaalisti, mutta haitareita enemmän. Vaikka laiva on ollut laiturissa jo puoli tuntia, peräaulassa kaksi haitaristia jatkaa yhä balkanilaista kilpasoitantaa. Ensimmäisen kerran tulee mieleen, että jokohan tuo riittäisi. Onneksi haitaristit on huumorintajuista väkeä. Muuten en uskaltaisi toistaa Iiro Rantalan juttua haitaristista, joka jätti auton parkkiin kadun varteen poiketakseen kioskissa. Kioskissa hän muisti, että ei helkkari, häneltä unohtui auton ovet lukitsematta. Ja haitari jäi takapenkille. Hän ryntäsi ulos katsomaan tilannetta. Takapenkillä oli kaksi haitaria.