Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Moron kuvapari: Katso, kuinka silta venyy dramaattisesti. Erkkilänsillan ympäristö on muuttunut 50 vuodessa

Moron Tampere ennen ja Tampere nyt -kuvaparilla on nyt takanaan mielenkiintoinen tarina. Nuorta poikaa kiinnosti ratapiha, vaikka eihän sinne oikeastaan olisi saanut mennä. Varovainen hän kyllä oli. – Nega-arkistostani löytyi kuva vuodelta 1969. Asuin 18 vuotta Armonkalliolla Siltakatu 12 osoitteessa ja siitä oli kivenheiton päässä Tampereen ratapiha. Nuorta poikaa kiinnostivat junat ja raiteet, kertoo Erkki Raskinen . – Mahtava sumu oli verhonnut ratapihan, kun aamun tunteina menin kameroineni kuvia ottamaan. Tietenkin kuljin varoen ja seurasin mahdollisten junien kulun. Odotin myös hetkeä, että Erkkilänsillalla kävelee ihmisiä. Erkki Raskinen arvelee, että nyt silta on erinäköinen, kun se on ilmeisesti uusittu kokonaan. Niin onkin. – Kuvassa oikealla on Johanneksen kansakoulu, jota minäkin muutaman vuoden kävin. En oikaissut ratapihan kautta kouluun mennessäni! Tämmöistä tarinaa! Kuvaa en ole mitenkään parannellut, vaan se on suoraan skannattu negasta. Tällä kertaa oli mahdotonta saada samaa kuvakulmaa kuin Erkki Raskisen sumukuvussa on, koska ratapihalle ei saa mennä. Raiteet ovat muuttuneet, silta on muuttunut ja lähelle on rakennettu aivan uusia taloja. Jos sinulla vanha valokuva, jonka haluaisit kuvapariin mukaan, niin lähetä se skannattuna moro@aamulehti.fi. Olisi mukavaa tietää vuosi, jolloin kuva on otettu. Tieto kuvaajasta on mielenkiintoinen yksityiskohta. Jos kuvaan liittyy tarina, niin aina parempi.