Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Rouvali levytti Sibeliuksen toisen sinfonian Göteborgin orkesterin kanssa huimin tuloksin, mutta isoin yllätys odottaa levyn lopussa

Jean Sibeliuksen toisesta sinfoniasta on tehty reilusti yli 100 levytystä, mutta aina on tilaa tällaiselle uutuudelle! Santtu-Matias Rouvalin ja Göteborgin orkesterin Sibeliuksen kaikki sinfoniat sisältävä levytyssarja alkoi viime vuonna muun muassa Gramophone -palkinnolle ehdolla olleella ensimmäisen sinfonian esityksellä. Nyt julkaistu toisen sinfonian levytys jatkaa avauslevyn raikkaalla live-henkisellä linjalla, mutta menee soiton yhtenäisyyden ja voiman osalta vieläkin syvemmälle. Pitkän Sibelius-historian patinoimalla sointikulttuurillaan operoiva Göteborgin orkesteri vastaa Rouvalin vireään kutsuun inspiroivalla soitolla. Näin näiden kahden voimapesäkkeen tasavertaisesta kohtaamisesta syntyy suuren luokan Sibelius-soittoa, jossa yltäkylläisen runsas teemamateriaali, jylhät purkaukset, väkevä rytminen perusvire, runolliset suvannot ja suuri linja hitsautuvat toisiinsa saumattomasti. Hyvin kuvaava koko tulkinnan kannalta on kolmannen osan jousiston ja puhaltajien uskomaton vuorovaikutus, jossa soitinryhmät ikään kuin lainehtivat toistensa sisään vuorotahdilla. Saman osan siltajakso avaa tien finaaliin aivan poikkeuksellisella tavalla Rouvalin luodessa hetkellisen sointiusvan, josta finaalin pääteeman olemus alkaa kiteytyä juuri oikeanlaisella valoisuuden asteittaisella kirkastumisella. Olennaista on myös se, että finaalin kasvu kohti hengen lopullista voittoa on aidosti juhlava ja täyttymyksellinen vaikuttamatta väkisin punnerretulta tai pitkitetyltä. Tässä Rouvali tulee lähelle sinfonian 90 vuotta sitten ensimmäisenä levyttäneen Robert Kajanuksen energisenä virtaavaa tulkintaa. Teemoiltaan rikkain avausosa on puolestaan vaikuttava synteesi pituus- ja syvyyssuunnassa elävää liikettä ja hidas osa äärimmäisen dramaattista matalien jousten juurevuuden ja graniittisten vaskilohkareiden suvereenia rinnakkain asettelua. Rouvalia on pidetty joskus hieman liiankin spontaanisti ja vaistonvaraisesti musiikkiin heittäytyvänä johtajana, mutta se taitaa olla vain elävien konserttien synnyttämä illuusio. Nytkin hän seuraa tarkasti partituurin merkintöjä niin dynamiikan kuin tempon jäsentelynkin osalta. Orkesteri poimii partituurin hiljaisimmatkin nyanssit vaivatta ja kantavasti. Hyvä esimerkki on patarumpujen, viulujen, alttoviulujen ja sellojen maaginen hiljaisuuden rajoilla käyvä ilmaisu finaalissa. Briljanttia! Kuningas liitää Eikä riemu suinkaan lopu sinfonian päättävään D-duurisointuun. Levyllä on ”täydennyskappaleena” Kuningas Kristian II -sarja, jota ei varmasti ole koskaan tallennettu äänilevylle yhtä rakastettavan hellästi ja välittömän innostuneesti. Göteborgin orkesterin aina yhtä elegantisti soittava jousisto muuntaa Elegian melankolisen laulun melkein kuin soiviksi kyyneleiksi. Lopun Balladista syntyy henkevä juhlasoitto, jonka nopeissa jousikuviossa on toisen sinfonian finaalin mieleen tuovaa karelianistista luonnonmystiikkaa. Tuttu Musette- ralli on göteborgilaisten puupuhaltajien lennokas juhlahetki, kun taas vähemmän tunnettu Nocturne liitää keveänä ja ihastuttavana kuin kesäillan valssi. Tämän levyn ajattomien kappaleiden viestiä kokiessa ei voi olla ajattelematta tulevaisuutta. Sinä kauniina päivänä kun Tampere Filharmonia palaa konserttilavalle, Elegia olisi itsestään selvä aloituskappale ja toinen sinfonia yhtä luonnollinen päänumero. Ja tietysti Rouvalin kanssa.