Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Ensimmäinen ratikka aloittaa testiajot Hervannassa jo alkuvuodesta: ”Katukuvassa on pian liikkuja, jolla on linja-autojakin paremmat etuajo-oikeudet”

Tampereen testiratikan valmistus alkoi Kajaanin Otanmäessä Transtechin tehtaalla alkuvuonna. Nyt valmiina on kolme korimodulia eli ratikkavaunun koko runko. Se on parhaillaan varustelulinjalla, jossa siihen asennetaan vaunun toimilaitteet ja sen lukuisat järjestelmät. – Vaunuun tulevien materiaalien ja järjestelmien vastaanottotarkastukset käynnistyivät elokuussa valmistajien tehtailla Suomessa ja ulkomailla. Tahti kiristyy loppuvuotta kohti. Vastaanottotarkastuksia tehdään vielä marras–joulukuussa, Tampereen raitiotie oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen kertoo. Testiratikka kootaan tammikuussa Otanmäessä valmiiksi, minkä jälkeen ratikka tuodaan Tampereelle erikoiskuljetuksella, suurella lavetilla. – Tampereen ratikka on yli 37 metriä pitkä – peräti kymmenen metriä pidempi kuin raitiovaunut Helsingissä. Sellainen olisi saatu kuljetettua helpostikin Tampereelle, mutta kymmenen metriä lisää pituutta tuo omat haasteensa, Huttunen sanoo. Tampereella yhteen ratikkaan mahtuu yli 260 matkustajaa, joista noin sadalle on istumapaikka. – Tampereella tarvittiin yksinkertaisesti enemmän matkustajapaikkoja vaunuihin kuin Helsingissä, Huttunen kertoo. Kyytiin ei vielä pääse Tammikuussa Hervantaan saapuva testiratikka näyttää aivan samanlaiselta kuin myöhemmin kaupunkiin tulevat varsinaiset ratikat. – Testiratikalla tehdään nimensä mukaisesti kokeita noin kahdeksan kuukauden ajan. Se pyritään saamaan mahdollisimman pian koeajoon, jotta koko raitiotiejärjestelmän testaamiselle saadaan riittävästi aikaa. Seuraavien ratikkavaunujen valmistus jatkuu tehtaalla ilman katkoksia, Huttunen sanoo. Tavalliset matkustajat eivät kuitenkaan vielä pääse kyytiin. – Kun kaikki testit on tehty ja vaunut ovat saaneet käyttöluvan, myös yleisö pääsee ratikkaan. Tämä tapahtuu viimeistään silloin, kun kaupallinen koeliikenne alkaa koko rakenteilla olevassa rataverkossa huhtikuussa 2021, Huttunen kertoo. Uudet pelisäännöt liikenteeseen Aluksi testiratikalla tehdään viritys- ja käyttöönottotöitä porttien takana Hervannan ratikkavarikolla. Muun liikenteen sekaan se saapuu noin kuukauden koejakson jälkeen. Varsinaiset testiajot tapahtuvat Hervannan valtaväylällä ratikan varikon ja Turtolan välillä. Ratikan oma kaista kulkee valtaväylän vieressä. Kauppakeskus Duon edustalla autot ja ratikka kulkevat samalla sekaliikennekaistalla. – Ratikka ajaa Hervannan keskustan läpi useita kertoja päivässä. Tamperelaisten täytyy opetella uusia liikenteen pelisääntöjä, sillä katukuvassa on pian liikkuja, jolla on linja-autojakin paremmat etuajo-oikeudet. Se saa muun muassa vihreän valon nopeammin kuin muu liikenne, Huttunen kertoo. Tampereen ratikka on kahteen suuntaan ajettava, eli ratikkaa ei tarvitse peruuttaa tai käydä kääntämässä silmukan ympäri, kuten Helsingissä. Syyskuussa 2020 koeajoon tulee myös toinen kolmiosainen raitiovaunu. Noin kuukauden ajan ratajärjestelmää testataan kahdella vaunulla. Kuljettajat harjoittelevat muun muassa ratikoiden kohtaamista ja radalle tehdään kuormituskokeita. Testiratikat jäävät aikanaan ajoon varsinaisten ratikoiden kanssa. Ne päivitetään tarvittaessa testien jälkeen vastaamaan sarjatuotantovaunuja. Liikennevalot jo paikoillaan Hervannassa ratikkareitti on viittä vaille valmis. Se viimeistellään vielä tämän vuoden aikana. –Jos ratikkareittiä katsoo nyt Hervannan valtaväylällä, voi näyttää siltä, että rata on hyvin epätasainen. Se kuitenkin suoristuu kuluvan syksyn aikana, kun radan alla olevaa sepelistä maaperää tiivistetään ja tuetaan. Kiskot saavat vasta sitten lopullisen paikkansa, Huttunen huomauttaa. Ensimmäiset raitiovaunuvalot pystyttiin Hervantaan syyskuussa. Kolmionmuotoiset ratikkaliikennevalot on asennettu Hermiankadun ja Hervannantien liittymään, lähelle varikon sisäänajoa. Kanjoninkadun liittymässä ovat päällä normaalit liikennevalot. Niiden ratikkatoiminnot saadaan käyttöön, kunhan Kanjoninkadun sepeliradan puolelle saadaan asennettua tunnistimia. Juttu jatkuu grafiikan jälkeen. Hyppää kyytiin Tampereen Raitiotie oy ja Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma järjestävät Tampereen päivän viikonloppuna 28.–29. syyskuuta neljä ratikkateemaista kiertoajelua. Kiertoajeluilla kerrotaan raitiotien rakennustöistä, ratikan kalustosta, reitistä ja käyttöönoton aikataulusta. Ratikkakiertoajelut ovat maksuttomia, mutta vaativat ennakkoilmoittautumisen. Ratikkateemaiset kiertoajelut lähtevät lauantaina ja sunnuntaina klo 13 ja klo 15 Tampereen rautatieasemalta ja palaavat takaisin samaan paikkaan. Kiertoajelun kesto on 1,5 tuntia. Kierros kulkee Hämeenkadun läpi Pyynikille ja sieltä Kalevan kautta takaisin rautatieasemalle. Kiertoajelulla vieraillaan myös rollikkahallilla Tampereen Ratikan Maketti-näyttelyssä.