Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Propagandakoneisto kuumana: Venäjä sanoo Navalnyin myrkytystä esimerkiksi rokotejuoneksi, Saksa-suhteiden sotkemiseksi ja lännen salaliitoksi

Tiedot oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin myrkytyksestä eivät ole yltäneet venäläismediassa pääuutisiksi samalla tavalla kuin lännessä. Ne kerrat, kun tapauksesta on kerrottu, tapauksesta on lähinnä esitetty salaliittoteorioita, joissa syyllinen on yleensä aina länsi. Muun muassa Venäjän duuman puhemiehen Vjatsheslav Volodinin mukaan länsi on masinoinut Navalnyin tapaukseen liittyen ennalta suunnittelemansa Venäjän vastaisen kampanjan. Volodin väittää, että lännen tarkoituksena on uusien pakotteiden asettaminen ja Venäjän kehityksen torppaaminen. Volodin viittasi puheessaan muun muassa Euroopan unioniin ja Natoon, joita ei hänen mukaansa miellytä “Venäjän talouden vahvistuminen ja maailmanlaajuisen vaikutusvallan kasvu”. Länsi vaatii selvityksiä Muun muassa EU vaatii Navalnyin tapauksen perinpohjaista selvittämistä ja syyllisten vastuuseen saattamista. Britannia on syyttänyt Venäjää jo aiemmin kemiallisten aseiden kieltosopimuksen rikkomisesta. Syytökset liittyivät venäläisen entisen kaksoisagentin Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä Julian myrkyttämiseen Britannian Salisburyssä keväällä 2018. Myrkytykseen käytettiin sotilastason Novitšok-hermomyrkkyä. Venäjä kieltää osallisuutensa sekä Skripalien että Navalnyin myrkytykseen. Navalnyin tapauksessa käytetty hermomyrkky viittaa kuitenkin melko yksiselitteisesti Venäjän turvallisuusviranomaisiin ja Kremliin. Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenko puolestaan on kutsunut Saksan myrkkylöydöksiä väärennetyiksi. Venäjän valtiollinen media on pitänyt Valko-Venäjän tapahtumia vahvasti esillä etenkin sen jälkeen kun Saksa kertoi, että Aleksei Navalnyi myrkytettiin Novitšok-hermomyrkyllä. Salaliittoteoria: Länsi haluaa Navalnyin kuolevan Kremliä myötäilevä media on spekuloinut runsaasti sillä, kuka myrkytyksestä mahtaisi hyötyä. Erään venäläistulkinnan mukaan länsi itse asiassa toivoo Navalnyin kuolemaa, jotta se saisi uuden syyn asettaa pakotteita Venäjälle. Samanlaisia salaliittoteorioita esitettiin Venäjällä runsaasti myös muun muassa MH17-lentoon ja Skripalien myrkytykseen liittyen. Esimerkiksi valtiollinen uutistoimisto Ria Novosti väittää, että Yhdysvallat yrittää Navalnyin varjolla hidastaa venäläisen Covid-19-rokotteen kehitystyötä. Nord Stream -juoni Yhdysvallat on lisännyt viisi venäläistä tutkimuslaitosta pakotelistalle myrkytyksen jälkeen. Listalla oleva Venäjän puolustusministeriön alainen tutkimuslaitos on osallistunut Covid-19-rokotteen kehittämiseen. Venäläistulkinnan mukaan Navalnyin tapaus tarjosi tekosyyn estää venäläisrokotteen pääsy useille ulkomaille. Yhdysvaltojen lääketeollisuus on venäläisväitteiden mukaan Yhdysvalloille tärkeämpää kuin ilman venäläisrokotetta jäävien ihmisten henki. Venäjällä myös spekuloidaan, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset toivovat Navalnyin tapauksen pilaavan Venäjän ja Saksan suhteet, jotta loppusuoralla oleva Nord Stream 2 -kaasuputkihanke kaatuisi. Venäjä on jalostanut Neuvostoliitossa 1970- ja 80-luvuilla kehitettyä Novitšok-hermomyrkkyä vuosikymmenien ajan sen keksimisen jälkeen. Myrkyn suunnitteli sotilaskäyttöön Neuvostoliiton armeija. Venäjällä on paljon kokemusta Novitšokin käyttämisestä. Venäjän YK-lähettiläs väitti aiemmin, että Venäjä lopetti neuvostoaikaisten hermomyrkkyjen jatkokehittämisen vuonna 1992. Lähettilään mukaan olemassa olleet varastot tuhottiin vuonna 2017. Syyskuussa 2017 Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW vahvisti, että suuri määrä Venäjän omistamia kemiallisia aseita on tuhottu. Tuolloin Venäjä ei kuitenkaan ilmoittanut kemiallisten aseiden kieltosopimuksen noudattamista vahtivalle OPCW-järjestölle, että se olisi tuhonnut hallussa pitämäänsä Novitšok-myrkkyä.