Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tutkijat vertailivat ruotsalais- ja suomalaislehtien uutisointia ydinjätteestä – Sadat uutisjutut paljastivat merkittävän eron uutisoinnin sävyssä

Miten ydinjätteen loppusijoitus on saanut Suomessa niin helposti sekä poliitikkojen että kansalaisten hyväksynnän, kun lähes kaikkialla muualla vastustus on kiivasta ja poliittiset kiistat ovat repineet rivejä vuosikymmeniä? Tätä ihmetellään maailmalla jatkuvasti. Esimerkiksi tänä syksynä asiaa kävivät ihmettelemässä Lännen Mediankin haastattelemat japanilaistutkijat, ja tieteellisiä tutkimuksia julkaistaan vähän väliä. Suomalaistutkijoiden mukaan yksi tekijä mutkattomassa läpimenossa voi olla mediakäsittely. – Uutishuomio on ollut Suomessa neutraalimpaa ja myötämielisempää, sanoo tutkijatohtori Matti Kojo Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnasta. Yliopisto on juuri julkaissut yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa tutkimuksen ydinjätekysymysten uutisoinnista Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsissa sävy on selvästi kriittisempi Maiden välinen vertailu on erityisen kiinnostavaa, koska yhteiskunnat ovat verraten samanlaisia ja käyttöön aiottu loppusijoitusmenetelmä käytännössä identtinen. – Tutkijan näkökulmasta asetelma on jopa "herkullinen", Kojo pohtii. Tutkijat etsivät kahdesta suomalaisesta ja kahdesta ruotsalaisesta sanomalehdestä uutisartikkeleita ja mielipidekirjoituksia, joissa käsiteltiin loppusijoitusta näissä maissa. Suomesta mukana olivat Helsingin Sanomat ja Aamulehti, Ruotsista Dagens Nyheter ja Svenska Dagbladet. Juttuja kertyi lähes kolme ja puoli sataa, ja erot maiden välillä olivat selviä. – Ruotsissa yli puolet jutuista oli negatiivisia. Se on osaltaan ylläpitänyt kriittistä ilmapiiriä. Kojo korostaa, että tutkimus ja siitä nostetut havainnot koskevat vain tutkittua ajanjaksoa ja tutkittuja lehtiä. Fennovoima saattoi viedä huomiota Posivalta Maiden väliltä löytyi muitakin eroja. Yksi liittyi mediahuomion ajankohtaan. Ruotsissa aihe oli esillä erityisesti silloin, kun loppusijoituslaitosta ja kapselointilaitosta koskevat hakemukset jätettiin. Suomessa juttuja oli sen sijaan selvästi eniten, kun eduskunnassa käsiteltiin ydinvoiman lisärakentamista vuonna 2010. Ydinjätteet nousivat kuumaksi kysymykseksi, sillä Fennovoiman jäteratkaisu oli ja on yhä avoin. – Tarkastelemissamme suomalaislehdissä ydinjätekeskustelu käytiin pitkälti ydinvoimakeskustelun ohella, Kojo summaa. Hän huomauttaa, että Fennovoima-kysymys saattoi osittain viedä huomiota loppusijoitusyhtiö Posivan hankkeelta ja sen yksityiskohdilta. Tekniset yksityiskohdat esillä eri tavoin Vaikka loppusijoitustekniikka on merkittävimmiltä osiltaan sama, ei Suomessa ole kovin kiivaasti keskusteltu menetelmän teknisistä yksityiskohdista ja riskeistä. – Suomessa turvallisuusriskit mainittiin yleisellä tasolla. Ruotsissa se on yksityiskohtaisempaa, Kojo mainitsee. Erityisen merkittävä aihe on ollut – ja on edelleen – ydinjätteiden hautaamisessa käytettävän kuparikapselin mahdollinen korroosio kallioperässä. Aihetta ruotivat ruotsalaislehdissä viranomaiset, ydinjäteyhtiöt, tutkijat ja kansalaisjärjestöt. Uutisten ohella tämä näkyy mielipidekirjoituksissa. Vaikka asia koskettaa yhtä merkittävällä tavalla Suomea, ei siitä ole julkisuudessa juuri puhuttu. Kojo huomauttaa, että uutisarvoa on saattanut Ruotsissa kasvattaa myös tietynlainen vastakkainasettelu ja peräti median tavoittelema draama. Riskikeskustelussa on merkittävä ero Suomessa on perinteisesti painotettu ydinvoima-asioissa periaatepäätöksen roolia. Sen käsittely on näkyvästi poliittista, mutta päätöksen jälkeen asia siirtyy säteilyturvaviranomaisen, ministeriön ja yhtiöiden välille. Tekniikasta ja riskeistä tulee kuitenkin paljon uutta tietoa vasta periaatepäätöksen jälkeen. Poliitikot päättävät vielä rakentamis- ja käyttöluvista, mutta periaatepäätöstä on käytännössä pidetty poliittisena kulmakivenä – vaikka tästä poliitikoillakin on ilmeisesti erilaisia tulkintoja. Ruotsissa teknisiä kysymyksiä tutkitaan huomattavasti pidempään jo ennen poliittisia päätöksiä. Tämä näkyy Kojon mukaan erityisesti riskejä koskevassa keskustelussa. – Posiva, Säteilyturvakeskus ja tutkijat käyvät kyllä riskikeskustelua keskenään. Mutta Ruotsissa se tulee julkiselle tasolle, Kojo sanoo. Onko keskustelu haluttu Suomessa siirtää asiantuntijatasolle sen vuoksi, ettei politiikka tai kansalaismielipide vaarantaisi hankkeen etenemistä? Siihen ei tämä tutkimus pysty vastaamaan, koska siinä ei käsitelty esimerkiksi viranomaisen ja voimayhtiöiden viestintästrategioita. Naapurissa keskustelua ruokitaan aktiivisesti Maiden välillä on eroja myös siinä, miten ydinjätekeskustelua aktivoidaan. Ruotsissa toimii hallitukselle neuvoa-antava Kärnavfallsrådet ("Ydinjäteneuvosto"), johon kuuluu kymmenkunta asiantuntijaa. Neuvosto ei tee päätöksiä, mutta se nostaa esiin tärkeitä keskustelunaiheita. – Lisäksi se järjestää esimerkiksi julkisia seminaareja, joihin tutkijat ovat kiinnostuneita tulemaan. Tämä synnyttää debattia. Kansalaisjärjestöillä ja esimerkiksi kunnilla on puolestaan mahdollisuus hakea rahoitusta ydinjätettä koskevaan tiedotustoimintaansa valtion ydinjäterahastolta. Tämäkin elävöittää Kojon mukaan keskustelua julkisuudessa ja siksi myös mediassa. Tutkijoiden näkymättömyys Suomessa voi puolestaan johtua monista tekijöistä. – Voi miettiä, kuinka paljon kyse on viestintästrategioista ja kuinka paljon mukana on esimerkiksi tutkijoiden itsesensuuria. Toteutuuko avoin demokratia yhtä hyvin Suomessa? Kun riskikeskustelu on poliittisten päättäjien ja kansalaisten ulottumattomissa, herää kuitenkin väistämättä kysymyksiä siitä, toteutuuko avoin demokratia Suomessa riittävällä tavalla. – Tähän liittyy myös median rooli vallan vahtikoirana, Kojo huomauttaa. Tutkimus saikin otsikon "Kriittiset ruotsalaiset ja konsensushakuiset suomalaiset". Alaotsikossa kysytään, ovatko sanomalehdet olleet ydinjätekysymyksessä vahti- vai sylikoiria. Kojon mukaan on syytä huomata, että asiaan voivat vaikuttaa myös sanomalehtien toimituksiin kohdistuneet leikkaukset. Ydinjäte ja sen käsittelytekniikka ovat hankala erityisala. – Kuinka monella toimituksella on varaa ja kiinnostusta kaivaa vaikeita kysymyksiä esiin?