Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Metallica osasi soittaa Popedan kappaleen Janne Niinimaan ansiosta

Ex-jääkiekkoilija Janne Niinimaa oli Metallican tuoreimman tempauksen takana. Yhtye soitti Kantolan tapahtumapuistossa Popedan ikonisen kappaleen Kuuma kesä . Niinimaa myös ehdotti hyväntekeväisyyskohteeksi Hope ry:tä, jolle Metallica teki 55 000 euron lahjoituksen. Myös Niinimaa itse teki yhdistykselle lahjoituksen. Hän lahjoitti 5500 euroa. Iltalehti tavoitti Niinimaan puhelimitse. Mies kertoi saaneensa pyynnön valita suomenkielisen kappaleen Metallican Hämeenlinnan konserttiin kuukausia sitten. – En tiedä, kuinka paljon he harjoittelivat, mutta Robert (Trujillo) kertoi heidän käyttäneen tähän paljon aikaa. He haluavat päästä niin lähelle alkuperäistä biisiä kuin mahdollista, Niinimaa paljastaa. Basisti Trujillo ja kitaristi Kirk Hammett esittivät biisin kahdestaan. Niinimaa opetti Trujillolle muun muassa sanojen lausumista. – Uskomatonta, että hän pystyy laulamaan niin hyvin suomeksi, Niinimaa ihmettelee. Jääkiekon maailmanmestari kertoo pohtineensa sopivaa kappaletta jonkin aikaa. Koska kyseessä oli stadionluokan konsertti, biisin tulisi olla tuttu jokaiselle yleisössä. Myös keikan ajankohta keskellä kesää auttoi valitsemaan kappaletta. Mies tuntee yhtyeen jääkiekkoiluajoiltaan. Hän vastasi viime vuonna myös Rappiolla -biisistä, jonka Metallica esitti Hartwall-areenalla. Kun yhtyeen johtoporras kyseli sopivaa lapsia auttavaa hyväntekeväisyysjärjestöä, Niinimaa ohjasi heidät Hopen luo. Niinimaa kertoo yhtyeen jäsenten olleen innoissaan biisivalinnasta. Myös hän itse totesi Kuuman kesän olleen hyvä veto. – Keikan jälkeen Robert totesi, että hyvin valittu, Niinimaa sanoo.