Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Maailman nopein mies vapautui dopingsyytöksistä porsaanreiän avulla – Christian Coleman saa nyt valmistautua rauhassa MM-kisoihin

Maailman tämän hetken nopein mies Christian Coleman , 23, vapautettiin dopingrikesyytöksistä. Coleman oli kolmesti 12 kuukauden aikana joko jättänyt kertomatta olinpaikkansa dopingtestaajille tai ollut muualla kuin ilmoitetussa paikassa, mikä on kilpailukiellon arvoinen rike. Yhdysvaltain antidopingtoimiston (Usada) mukaan rikettä ei kuitenkaan ole tapahtunut lainkaan, vaan Colemanin kolme tapausta tulkittiin tapahtuneen yli 12 kuukauden aikana. Colemanin ensimmäisen tapauksen päivämäärä siirrettiin alkuperäisestä (6.6.2018) yli kaksi kuukautta taaksepäin (1.4.2018), jolloin tapausten katsottiin tapahtuneen yli vuoden jakson aikana. Kesäkuun 6. päivänä dopingtestaajat huomasivat, että Coleman ei ollut siellä, missä hän oli ilmoittanut olevansa kyseisenä päivänä, ja dopingtesti jäi tekemättä. Sääntötulkinnan mukaan olinpaikkailmoitukseen liittyvä laiminlyönti tulee kuitenkin merkitä toisen vuosineljänneksen ensimmäiselle päivälle. Usada kertoi konsultoineensa asiassa Maailman antidopingtoimistoa (Wada) ja Usadan mukaan Colemania olisi kohdeltu eri tavalla kuin muita, mikäli kilpailukielto olisi langetettu. Kaikki muut urheilijat eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. – Kuvittele, että rikot todella isoa sääntöä, millä on todella isot seuraukset vain huomataksesi uuden säännön, joka tekee aiemmasta säännöstä hyödyttömän. Eli urheilijoiden kolme puutteellista olinpaikkatietoa 12 kuukauden aikana voidaan vaihtaa 14 kuukauden ajanjaksolle Wadan hyväksynnällä. Ei hätää. Uskomatonta, Kara Goucher kirjoitti Twitterissä. 41-vuotias Goucher on yhdysvaltalainen entinen kestävyysjuoksija, joka voitti vuonna 2007 Osakan MM-kisoissa pronssia 10 000 metrillä. Pikajuoksulegenda Michael Johnson puolestaan kirjoitti Twitterissä, että Usadan ”päätös vaikuttaa oikealta”. – Oikealta lain edessä vai oikealta eettisesti ja urheiluhengen mukaisesti? Callum Skinner vastasi Johnsonille. Brittiläinen ratapyöräilijä Skinner on kaksinkertainen olympiamitalisti. Myös Coleman itse kommentoi asiaa Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä. – Älä pimahda yrittämällä miellyttää jokaista. Välitän vain niiden ihmisten mielipiteistä, joille voin soittaa. Korjattu 3.9.2019 klo 13.35: Muokattu otsikkoa.