Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Arvio: Miten onnistuu menestyskirjailija Kjell Westö yllättävän aihepiirin kanssa uudessa romaanissaan? – Koronakin löi leimansa kirjan tekoon

Tässä oudossa koronamaailmassa todellisuus ja fiktio voivat joskus vaihtaa paikkaa. Kirjailija Kjell Westön piti tulla tänä kesänä Ruoveden musiikkijuhlille puhumaan muun muassa uudesta kirjastaan, mutta kaikkihan tietävät miten kesän festivaaleille kävi. Onneksi on mielikuvitus. Westön juuri ilmestyneen Tritonus -romaanin matkassa päästään myös sinne Ruoveden musiikkijuhlilla, tosin ajassa, joka sijoittuu jonkinlaiseen nykyhetken ja lähitulevaisuuden sumuiseen välimaastoon ikään kuin kirjailija olisi venyttänyt aikaa eteenpäin. Westö on kertonut, että koronapandemia hiipi sisään Tritonukseen siinä hankalassa vaiheessa, kun kirja oli jo kerran valmistunut. Vuotta 2020 hallitseva korona oli kuitenkin pakko ottaa mukaan nykyajasta kertovaan kirjaan. Virus ei ole pääroolissa, vaan väijyy taustalla siellä täällä esimerkiksi tauteja levittävissä lepakoissa sekä viittauksissa matkustamisen turvallisuuteen, kasvomaskeihin ja käsidesin käyttöön. Tritonuksen maailmassa koronavirus heijastuu tapahtumiin samankaltaisesti kuin kirjan päähenkilöiden menneisyydet heidän nykyelämäänsä. Ollakseen jälkeenpäin lisätty elementti Westö on sijoittanut sen tarinaan yllättävän saumattomasti. Miesten välinen ystävyys Kirjan nimi Tritonus liittyy musiikin intervalleihin eli kahden sävelen korkeuseroa kuvaavaan sanastoon. Tritonus on kolmen kokosävelaskeleen muodostama loikka, joka soi vähän vinosti ja arvoituksellisesti. Sibelius käytti sitä muun muassa neljännessä sinfoniassaan, mutta tritonusta ovat hyödyntäneet myös monet metallimusiikin tekijät. Tässäkin rinnastuksessa on suora yhteys kirjan teemoihin ja päähenkilöihin, parhaat päivänsä nähneeseen kapellimestari Thomas Branderiin ja kömpelösti rockia soittavaan koulupsykologi Reidar Lindelliin. He tapaavat, kun Brander rakennuttaa luksustaloa pikkupaikkakunnalle meren äärelle ja naapurissa asuva Lindell alkaa auttaa arjessa. Miehet avautuvat toisilleen kerros kerrokselta kalareissuilla, illanvietoissa ja musiikin kautta. He ovat kuin kaksi teemaa, joita Westö limittää toisiinsa fuugan lailla. Mitä enemmän he kietoutuvat toistensa elämään, sitä enemmän matkaan tulee mutkia, mutta sitä lujemmin Brander kiinnittyy hänelle uuteen elämänpiiriin. Ystävyyden erilaiset ulottuvuudet nousevat kirjassa vahvasti esille. Enemmän yhteistä kuin eroa Tritonus poikkeaa muutamista muista Westön avainteoksista siinä, että tapahtumat sijoittuvat lyhyeen ajanjaksoon, syksyyn ja seuraavaan kesään. Samalla kirjailija keskittyy kahden iältään lähellä kuutta kymppiä olevan miehen sielumaisemiin. Ei ole sattumaa, että kirjailija on itse saman ikäinen. Lindellissä ja Branderissa on varmasti paljon Westötä itseään. Kirjan tälle vastakkainasettelun ja ääripäiden hallitsemalle ajalle tärkeänä viestinä on, että tulivatpa ihmiset mistä tahansa taustasta ja tekivätpä he ammatikseen mitä tahansa, yhdistäviä tekijöitä on aina enemmän kuin erottavia. Branderilla ja Lindellillä on taakkansa, traumansa, odotuksensa ja pettymyksensä, jotka samankaltaisuudellaan sitovat heitä toisiinsa enemmän kuin ulkoiset olosuhteen erottavat. Molemmat myös tuntevat toistensa musiikkilajeista enemmän kuin heti uskaltavat toisilleen tunnustaakaan. Olennaista heille on sekin, että kumpikin tulkitsee vanhaa musiikkia, kitaristi Lindellin Rainbow-yhtye rockin, kapellimestari ja klarinetisti Brander puolestaan klassisen musiikin vanhoja hittejä. Pidän Reidar Lindelliä kautta kirjan uskottavampana ja aidompana hahmona kuin Thomas Branderia. Siihen saattaa vaikuttaa se, että itsekin bändeissä soittava Kjell Westö on luontevampi kirjoittaessaan rockista kuin klassisesta musiikista. Ulkopuolisuudesta huolimatta hän on kieltämättä paneutunut ahkerasti myös klassisen musiikin termistöön ja alan käytäntöihin. Westön kirjailijanlaadulle on aina ollut ominaista aikakauden tai aihepiirin faktoihin perehtyminen, eikä Tritonus ole poikkeus. Klassisen musiikin tekijöistä kertoessaan Westö sekoittaa todellisia ja keksittyjä ihmisiä. Esimerkiksi oikean elämän Dudamel , Vänskä , Harding ja Rouvali saavat Branderin ohessa kilpailijoikseen sellaiset kirjaa varten luodut suomalaiset fiktiokapellimestarit kuin Kuortin ja Kallasmaan. Ratkaisu istuu hyvin Westön realistiseen fiktioon. Tosi-ihmiset antavat konkreettisen alustan, jolla kirjailija voi leikitellä fiktiohahmojen kanssa niin paljon kuin haluaa. Sinfoninen loppunousu Westö on sijoittanut Tritonukseen paljon ajankohtaisaineistoa metoosta äärioikeiston nousuun, maahanmuuttoon, luonnonsuojeluun ja terrorismiin. Näiden teemojen kautta Westö tulee ottaneeksi vahvasti kantaa maltillisuuden ja tolkun puolesta, mutta tietty setämäisyyden sivumaku niistä jää. Kirjan kapinallinen Jonas-hahmo on onneksi tarinaa sopivasti ravisteleva dissonanssi eli riitasointu. Westö pohtii myös lahjakkuutta. Pitääkö sitä aina hyödyntää, vaikka ihminen olisi onnellisempi tekemällä jotakin muuta? Tässä Branderin ja hänen aikuisen poikansa suhde tulee keskiöön, ja kunnianhimo, kilpailu ja itsekkyys asettuvat uraansa väsyneessä ja vähän kai pettyneessäkin Branderissa ehkä vähän uusiin asetelmiin. Loppuluku on hienosti sinfoninen huipennus, jossa Westö onnistuu kokoamaan kirjansa teemat vaikuttavaan ja koskettavaan elämän ja yhdessä tekemisen ylistyslauluun. Kun Branderin klarinetti yhtyy juuri perustettujen Ravaisten kamarimusiikkipäivien konsertissa muihin soittimiin, A-sävelessä soi toivon ääni. Sellaiselle on tilausta.