Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tuula Bergé pelasti Sissi-kissan yhdeksän vuotta sitten roskiksesta – Eläinsuojeluyhdistys: Hädänalaisia kissoja tulee Pirkanmaalla niin paljon, ettei tahdissa meinata pysyä

Morossa kerrottiin yhdeksän vuotta sitten pelastustarina. Jutun toinen päähenkilö eli Sissi-kissa elää ja voi paksusti. – Sissi on ihan tosi kova leikkimään. Joka välissä sille pitäisi heiluttaa viuhkakeppiä. Yritän sille välillä sanoa, että kissaneitien kuuluu olla vanhetessaan hieman rauhallisemmin, mutta ei se minun puheistani piittaa. Sissin askel käy lelukopan eteen monta kertaa päivässä. Se on merkki siitä, että nyt on aika leikkiä, kertoo tamperelainen Tuula Bergé . Sissin hylkääminen on nyt ajankohtainen aihe, sillä koronakissoja jätetään nyt oman onnensa nojaan. Tuula Bergé seuraa Kissojen katastrofiyhdistyksen toimintaa. – Kissoja on nyt joka luukutuksella. Todella ikävää. Kävin katastrofiyhdistyksen toimitilalla hoitamassa kissoja, mutta allergiaoireiden vuoksi en voinut sitä jatkaa. Sissi voi mainiosti nykyisin. Se pitää ihmisestä. Omalla perheellä on nyt aikaa leikkiä sen kanssa, koska Tuula Bergé ja hänen miehensä jäivät neljä vuotta sitten eläkkeelle. – Se on ihan syötävän ihana kissa, vaikka en minä sitä tietenkään söisi. Löytäessäni sen Sissi oli onnettoman pieni ja surkeassa kunnossa. Nyt se on telonut omilla retkillään jalkansa, mutta sairauksia ei ole ollut. Kooltaan se on normaali. Etupäässä Sissi nykyään istuu ja päivystää lasitetulla terassilla. Siitä sillä on hyvä näköala puutarhaan, eivätkä varikset ja harakat tunnu niin pelottavilta kuin ulkona. Tuula Bergé keittelee Sissille lihaa ja kalaa. Valmisruuista sille kelpaavat vain nappulat. Löytöeläinkodissa kiireistä Tänä vuonna Löytöeläinkoti Boondocksiin on saapunut entistä enemmän leikkaamattomia kissoja, pentuja, sekä tiineenä olevia emoja. – Taajamissa leikkaamattomien kollien merkkailuja ei katsota hyvällä, ja se aiheuttaa turhaa kitkaa naapurisopuun. Silloin kun kissa hankitaan lemmikiksi tulisi varautua myös hoitamaan sen kastrointi tai sterilointi rokotuksineen, sanoo Anu Pellas Boondock's oy:stä. PESUlla on tilapäiskodeissa 250 kissaa PESUlla on tällä hetkellä tilapäiskodeissa ympäri Pirkanmaata noin 250 kissaa. – Syksy on vuodenajoista kiireisin meillä, ja on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Kaikeksi onneksi voimme sanoa, että kissoja myös lähtee uusiin koteihin hyvin. Siitä huolimatta emme meinaa pysyä tahdissa mukana, vaan meillä on jatkuvasti tulossa enemmän hädänalaisia kissoja, kuin mitä meillä on resursseja, sanoo Riikka Ala-Hulkko , joka on PESU ry:n puheenjohtaja. – Tähän mennessä vuotta olemme kotiuttaneet uusiin koteihin 234 kissaa. Koko vuoden aikana olemme hoitaneet jo lähes 500 kissaa (489) – tähän lukuun lasketaan kaikki vuoden lopussa "varastoon jääneet" kissat, vastaanotetut ja syntyneet kissat, sekä yhdistykselle uusista kodeista palautuneet kissat. Yhteensä kissojen eläinlääkärikustannuksiin on mennyt tänä vuonna jo noin 100 000 euroa, Ala-Hulkko kertoo. Maukulassa ei ole koronapiikkiä – Mitä tulee koronaan, niin meille ei ole tullut (vielä) mitään erityistä koronapiikkiä sisäänotetuissa kissoissa. Alkukesästä meille tuli muutama kissakysely, joista huomasi, että kissa olisi tullut vain ihmiselle viihdykkeeksi, kun "kotona on niin tylsää yksin", kertoo Elli Jylhä , joka on Maukula ry:n puheenjohtaja. Maukulaan on kyllä tullut sisään kissoja reippaaseen tahtiin, kuten syksyisin yleensäkin. – Yhdistyksemme on kuitenkin varautunut koronatilanteen mukanaan tuomiin eläinsuojelullisiin haasteisiin ennalta ja esimerkiksi eristystiloja ollaan rakentamassa lisää sisäänottokapasiteetin kasvattamiseksi. Syksy on ollut haasteellinen Tampereen Kissojen katastrofiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Marko Kaitala vahvistaa, että korona näkyy heidän toiminnassaan ja syksy on ollut tavallista haasteellisempi. – Minä toivon että ongelmatapauksissa naapurit ilmoittaisivat aktiivisesti ja rohkeasti valvontaeläinlääkärille. Yhdistys pyrkii ottamaan vastaan toimialueellaan olevia populaatiokissoja omistajan pyynnöstä tai valvontaeläinlääkärin toimeksiannosta yhdistyksen toimitilalle ja vapaaehtoisiin ensikoteihin. Ennen luovutusta uuteen kotiin kissat hoidetaan asianmukaisesti kuntoon. Yhdistykselle tulee myös kodinvaihtaja kissoja, joista omistaja ei pysty enää huolehtimaan. Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n toiminta keskittyy Pirkanmaan alueelle. Toimitila sijaitsee Tampereella Raholassa. Yhdistyksen tarkoituksena on kodittomista kissoista huolehtiminen. Yhdistys pyrkii ottamaan toimialueellaan oleskelevat kodittomat kissat talteen tilapäisiin hoitokoteihin. Hoitokodeissa kissoille annetaan asianmukainen hoito. Maukula ry on vuonna 2019 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on tarjota uusi mahdollisuus hylätyille ja kodittomille kissoille. Yhdistys hoitaa varoillaan eläimet kuntoon ja etsii niille uudet kodit. Apukäsiä kaivataan esimerkiksi hoitorinkiin Kalevan toimitiloille ja sijaiskotitoimintaan. Lisää tietoa yhdistyksestä löydät osoitteesta www.maukula.fi. Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry hoitaa kodittomia lemmikkieläimiä ja etsii niille uusia koteja sekä hankkii varoja eläinten auttamiseen. Kissojen loukutus, hoito ja kotiuttaminen sekä uusien kotien etsintä tehdään täysin vapaaehtoisvoimin, ja tämä työllistää yksin PESUssa lähes 200 vapaaehtoista vuosittain. Eläinsuojelulaki velvoittaa kaupungit ja kunnat järjestämään tilapäisen täysihoidon irrallaan tavatuille koirille, kissoille ja muille pienikokoisille seura- ja harrastuseläimille. Tampereella ja 13 lähikunnassa tämä paikka on Boondock’s Oy Orivedellä. Mikäli omistajaa ei tavoiteta, on hoitolalla oikeus etsiä eläimelle uusi koti.