Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Erikoinen ristiriita: Lääkärihelikopterin hälytysten määrä lisääntyy, mutta kohdattavien potilaiden määrä vähenee

Aamulehti Lääkärihelikoptereiden hälytystehtävien määrä on kasvanut. Finnhemsin tutkimusjohtajan Ilkka Virkkusen mukaan hälytysmäärän kasvuun vaikuttaa luultavimmin uusi hätäkeskustietojärjestelmä Erica. Finnhems on valtakunnallinen lääkärihelikopteripalveluiden hallinnointiyksikkö. Lääkärihelikopterit hoitavat vain hätätilapotilastapauksia. – Erican myötä Finnhemsin hälytysmäärät ovat nousseet noin 1,3-kertaiseksi, mutta samalla kohdattujen potilaiden määrä on vielä tuntemattomasta syystä vähentynyt yli kymmenen prosenttia, Virkkunen sanoo. Virkkunen ei osaa arvioida, mistä ilmiö johtuu. Hän sanoo, että lääkärihelikopterilla lähtevä lääkäriyksikkö ei luultavasti kohtaa joitain potilasryhmiä. Lääkäriyksikkö olisi voinut kohdata nämä potilasryhmät aiemmin käytössä olleella hätäkeskusjärjestelmällä. Nyt kyseiset potilasryhmät todennäköisesti ohjautuvat ensihoitopalveluiden muiden yksiköiden hoidettavaksi. Lääkärihelikoptereiden toiminta on Finnhemsin vastuulla ja ensihoitopalvelut ovat sairaanhoitopiirin vastuulla. Ensihoitopalveluiden yksiköiden tehtävät eivät ole lisääntyneet samassa tahdissa kuin helikoptereiden tehtävät. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitokeskuksen päällikkö Anssi Aunola sanoo, että lääkärihelikoptereiden hälytystehtävien lisääntyminen voi johtua johtua järjestelmän viritystasosta. – Vielä ei tiedetä, oliko järjestelmä aiemmin aliviritetty vai onko meillä nyt yliviritetty järjestelmä. Helmikuusta on vielä niin lyhyt aika, että sitä ei tiedä. Aunola arvioi, että Erica on muuttanut tehtävien kiireellisyysjakaumaa siten, että kiireellisiä tehtäviä on hieman enemmän kuin aiemmin. Riskiarvio vaikuttaa siihen, kuka lähtee hoitamaan tehtävää. – Kun lääkärihelikopteri hälytetään, samalla hälytetään aina ensihoitopalvelu, eli meidän ambulanssimme. Lääkärihelikopteri ei koskaan lähde yksin mihinkään. Ensihoitopalveluiden tehtävien määrään ei ole tullut suuria muutoksia, koska he lähtevät joka tapauksessa paikalle. Nyt Erica saattaa hälyttää paikalle myös helikopterin, mikä näkyy Finnhemsin tilastoissa. Ensihoidon kenttäjohtajat valvovat kaikkien tehtävien toteutumista ja muuttavat tarvittaessa hätäkeskuksen tekemää tehtävää. Jos esimerkiksi paikalla oleva ensihoidon yksikkö arvioi, ettei lääkärihelikopteria tarvita paikalle, se ilmoittaa asiasta. Tällöin helikopteri peruu lähtönsä tai palaa takaisin tukikohtaan, jos se on jo ehtinyt lähteä. Ilkka Virkkunen kertoo, että lääkärihelikoptereiden hälytystehtävien määrän nousua ja potilaskohtaamisten vähenemistä selvitetään parhaillaan. Finnhems yrittää selvittää asiaa käymällä läpi valtakunnallista tietokantaansa, jossa on kirjattuna kaikki yhtiön hälytystehtävät. Lue lisää: Tällainen on Pirkanmaan uusi hätäkeskusjärjestelmä Erica, joka helpottaa hädässä olevan odotusta: "Hätääntyneen ihmisen ei tarvitse enää kuunnella sietämätöntä hiljaisuutta" Uusi hätäkeskusjärjestelmä tekee valtavasti virhearvioita ja lähettää lääkärihelikopterin hukkareissuille – Potilaita uhkaa jäädä tavoittamatta, erityisesti Tampereella voi tulla ongelmia Miljoonasäästöt saattavat jäädä toteutumatta, kun lääkärihelikopterit eivät tulekaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin vastuulle – "Tämä ei ole epäluottamuslause"