Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Erityisesti kasvussa olevat kansainvälistyjät suhtautuvat kriittisesti ja moittivat Business Finlandia: Yli neljännes antoi huonoa palautetta

Suomessa on 23 000 työnantajayritystä, jotka toimivat kansainvälisillä markkinoilla. Jo yli kolmannes yrityksistä on hyödyntänyt Team Finlandin palveluita, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry:n tekemästä yrityskyselystä. Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto. Kiinnostavaa kyselyssä on, että osa yrittäjistä kritisoi siinä innovaatiorahoittaja Business Finlandia eli entistä Tekesiä. Business Finlandin palveluita käyttäneistä yrityksistä 41 prosenttia oli siihen tyytyväisiä. Peräti 28 prosenttia vastanneista oli kuitenkin Business Finlandiin tyytymättömiä. Kriittisimpiä sitä kohtaan olivat kyselyssä kasvuvaiheen kansainvälistyjät. Yritykset toivovat Team Finland -verkoston vahvistamista eritoten kohdemaissa. Kotimaassa haasteena on palvelutarjonnan, vastuutahojen ja niiden työnjaon vaikea hahmottaminen. Kaksijakoinen tulos Jäsentensä etua ajavan EK:n pk-johtaja Jouni Hakala pitää yrityskyselyn tuloksia kaksijakoisina. – On tärkeää, että Suomen vientiyritysten määrä on jatkanut nousuaan talouskasvun hidastumisesta huolimatta. Positiivista on myös se, että Team Finland on onnistunut tavoittamaan palveluja tarvitsevat pk-yritykset aikaisempaa paremmin, Hakala toteaa EK:n tiedotteessa. Toisaalta hän kiinnittää huomiota yritysten antamaan kritiikkiin. – Kuitenkin yli neljännes Business Finlandin asiakkaista on sen palveluihin tyytymättömiä. Kentältä tulleet signaalit viittaavat siihen, että erityisesti alku- ja kasvuvaiheen kansainvälistyjien odotukset eivät ole kaikilta osin täyttyneet. Näitä on erityisesti yli kymmenen työntekijän pienyrityksissä, Hakala pohtii. Business Finland aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa, kun innovaatiorahoituskeskus Tekes ja kansainvälistymispalveluita tarjoava Finpro yhdistyivät. Vuonna 2018 Business Finlandin innovaatiorahoitus yrityksille ja tutkimukseen oli tilinpäätöstietojen mukaan yhteensä 500,5 miljoonaa euroa. Pienten ja keskisuurten yritysten osuus yrityksille suunnatusta innovaatiorahoituksesta pysyi tilinpäätöksen mukaan suurin piirtein vuoden 2017 tasolla. EK peräänkuuluttaa lisää huomiota yrityksille, jotka ovat vasta rakentamassa jalansijaa vientimarkkinoilla. Kyselyn perusteella 27 prosenttia työnantajayrityksistä tekee vientiä tai harjoittaa muuta kansainvälistä liiketoimintaa. Osuus on EK:n mittaushistorian korkein ja tarkoittaa karkean arvion mukaan noin 23 000 yritystä. Luvussa on noin 1 000 yrityksen lisäys vuoden 2017 EK-kyselyyn verrattuna. Kohteena EU 58 prosenttia vientiyrityksistä keskittyy fyysisten tuotteiden ja 32 prosenttia palvelujen kauppaan. Joka kymmenes vie yhtä paljon tuotteita ja palveluja. EU:n sisämarkkinat ovat yleisin vientiyritysten kohdemarkkina. Vientiyrityksistä 78 prosenttia ilmoitti tavoittelevansa lähivuosina kasvua EU:n alueelta. Aasian osuus oli 25 ja Amerikan osuus vastaavasti 16 prosenttia. Itäsuuntaan tähtää 22 prosenttia yrityksistä. 35 prosenttia vientiyrityksistä oli hyödyntänyt Team Finland -verkoston palveluja. Vuonna 2017 osuus oli 26 prosenttia. Kyselyn perusteella palveluiden käyttöaktiivisuus riippui elinkaaren vaiheesta. Team Finlandin asiakkaana oli alkuvaiheen vientiyrityksistä 41 prosenttia, kasvuvaiheen kansainvälistyjistä 60 prosenttia ja vakiintuneista kansainvälistyjistä 28 prosenttia. Vientiä vasta harkitsevista vain neljännes oli käyttänyt Team Finlandin palveluita. EK kokosi kyselyaineiston touko–kesäkuussa toteutetulla yrittäjäkyselyllä, jota täydennettiin suuryritysten otoksella. Kyselyyn vastasi 654 yritystä, joista 336 ilmoitti kansainvälistymisen olevan niille ajankohtaista.