Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Syyttäjäkään ei osannut selittää, miksi 43-vuotias hieroja vei Eteläpuiston huumekassin väärään paikkaan

Iäkäs rouva teki Satakunnan historian suurimman huumelöydöksen 20. helmikuuta. Rouvan katse kiinnittyi Eteläpuistossa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävän lattialla lojuneeseen mustaan kankaiseen Puma-merkkiseen urheilukassiin. Rappukäytävään hylätyn kassin päälle oli laitettu Five Seasons-merkkinen takki. Poliisin ylikonstaapeli sai tiedon oudosta löydöstä kello 17 aikoihin ja kävi hakemassa mysteerikassin poliisiasemalle. Lähes 9 kiloa amfetamiinia, Better Bodies -merkkisen hupparin, pornolehden, hiusgeelipurkin, digitaalivaa’an ja kauko-ohjattavan dronen ohjaimen sisältänyt laukku kuljetettiin Porin poliisiasemalle. Siitä alkoi aueta mutkikas vyyhti, jonka käsittely alkoi 26. marraskuuta Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjä: huumeet vietiin väärään rappuun Aluesyyttäjä Arto Mikkosen mukaan erittäin arvokkaan lastin sisältänyt kangaskassi matkusti Poriin Merikarvialla sijaitsevalta mökiltä. Amfetamiini oli paljon normaalia käyttövahvuutta tujumpaa tavaraa, yli 60-prosenttista. Syyttäjän mukaan huumekassin kuljetti autolla 15. helmikuuta Merikarvialta Eteläpuistoon jutussa pääepäiltynä oleva 43-vuotias porilainen hieroja. Tällä matkalla tapahtunutta selittämätöntä käännettä ei syyttäjäkään osannut selittää. Puolen miljoonan euron arvoinen huumesäkki päätyi nimittäin syyttäjän käsityksen mukaan väärään rappukäytävään. – Tästä aiheutui huume-erän kanssa tekemisissä olleiden kesken jos jonkinlaista murhetta, huumejutun syyttäjänä käräjäoikeudessa toimiva Arto Mikkonen luonnehti oikeussalissa. Syyttäjän mukaan 32-vuotias porilainen autokorinkorjaaja oli järjestänyt huumeiden säilytykseen asunnon Eteläpuistossa sijaitsevasta kerrostalosta. Huumeiden piti mennä osoitteessa Eteläpuisto 9 E sijaitsevaan asuntoon, mutta päätyivätkin saman osoitteen A-rapun rappukäytävän lattialle. Merikarvialla sijaitsevalta mökiltä löytyi myöhemmin myös huumekassissa olleeseen kauko-ohjaimeen liittyvä drone-lennokki ja kauko-ohjaimen paristokotelon kansi. Johtaja asteli poliisin puheille ja kertoi epäilystään Muutama päivä sen jälkeen, kun huumekassi päätyi väärään rappuun Porissa, 41-vuotias porilainen johtaja asteli poliisiasemalle. Hän kertoi 17. helmikuuta poliisille epäilevänsä, että hänen autotallissaan on mahdollisesti säilytetty hänen tietämättään huumausaineita. Poliisi löysikin 17. helmikuuta johtajan autotalliin tekemässään kotietsinnässä noin 200 grammaa amfetamiinia. Johtajan auton tavaratilan pohjalevyn alta löytyi 5 640 euroa käteistä rahaa. Myöhemmin käräjäoikeudessa hieroja otti autotallista löytyneet huumeet nimiinsä ja kiisti johtajan tienneen huumeista tai rahojen alkuperästä mitään. Valtavan amfetamiinimäärän sisältäneen kassin löytänyt poliisi etsi kuumeisesti omistajaa valtavalle huumemäärälle. Kun kassin ilmeisen rikollisen sisällön omistaja ei perinteisin keinoin selvinnyt, poliisi julkaisi tiedotteen. Satakunnan Kansa uutisoi 14. toukokuuta poliisin etsivän mystiselle kerrostalon porraskäytävästä löytyneelle huumesäkille omistajaa. Huumejutun ensimmäisen käräjäpäivän aikana tiedotteen vaikutukset eivät selvinneet. Syyttäjän laatimasta haastehakemuksesta kuitenkin selviää, että muutama päivä myöhemmin, 21. toukokuuta 43-vuotias porilainen hieroja ja 41-vuotias johtaja otettiin kiinni. Heidät vangittiin myöhemmin. Molemmat ovat epäiltyinä törkeästä huumausainerikoksesta, joka liittyy kiinteästi Eteläpuistosta löytyneeseen huumekassiin. Saastuivatko poliisin keräämät dna-näytteet? Mustasta huumeita sisältäneestä kangaskassista ja sen sisällä olleista esineistä otettiin useita dna-näytteitä. Näytteitä vertailtiin keskusrikospoliisin laboratoriotutkimuksissa. Näytteistä osa voitiin yhdistää mieskolmikkoon. Osa löydöksistä oli viitteellisiä ja osasta löytyi useiden henkilöiden dna:n sekoitusta. Dna-löydökset eivät miesten avustajien mukaan riitä näytöksi heidän osallisuudestaan kassin huumeisiin. Syyksi vastaajat nostivat sen, että poliisi ei siirtänyt kangaskassia sinetöityyn pussiin heti rappukäytävässä. Kassi oli ehtinyt olla kerrostalon asunnossa, poliisiautossa sekä poliisiasemalla lattialla ja pöydällä ennen kuin se siirrettiin sinetöityyn pussiin. Poliisin menettely aiheutti puolustuksen mukaan selvän kontaminaatiovaaran. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että useiden henkilöiden dna ehti tarttua kassista löytyneisiin esineisiin, eikä voida olla varmoja, milloin epäiltyjen dna on esineisiin tarttunut. Keskusrikospoliisille toimitettiin kontaminaatiovaaran vuoksi kassia käsitelleiden poliisien dna-näytteet. Dna-löydösten tulkintaa ja erittelyä hankaloitti osittain sekin, että jutussa syytettynä oleva johtaja ja hieroja ovat veljeksiä. Oikaisu 28.11.2019 kello 19.36: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä oleva 41-vuotias porilainen johtaja olisi ilmoittanut epäilystään autotallissaan varastoiduista huumeista vasta toukokuussa poliisin lähettämän tiedotteen jälkeen. Todellisuudessa johtaja kertoi epäilystään poliisille 17. helmikuuta. Lisäksi jutussa kerrottiin, että 41-vuotias johtaja ja 43-vuotias hieroja olisi otettu kiinni 20. toukokuuta. Heidät otettiin kiinni 21. toukokuuta. Virheet on korjattu juttuun. Jutun rakennetta on muutettu vastaamaan tapahtumien aikajanaa. 43-vuotiasta hierojaa syytetään törkeästä ja perusmuotoisesta huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja väärennysaineiston hallussapidosta. Törkeää huumausainerikosta koskevassa syytteessä kyse on mustan kangaskassin sisältämistä noin 9 kilosta amfetamiinia ja lisäksi noin 1 kilosta amfetamiinia. Miehen hallusta löytyi myös 12 kaliiperin Browning-merkkinen haulikko ja miehen kuvalla varustettu väärennetty ajokortti. Mies myönsi rikokset, myös törkeän huumausainerikoksen, mutta huomattavasti pääsyytekohdassa mainittua 10 kilon amfetamiinimäärää pienemmän huume-erän osalta. Syyttäjä hakee miehelle 10 vuoden ehdotonta tuomiota. Edelleen vangittuna oleva mies ei halua tulla kuulluksi oikeudessa. 41-vuotiasta johtajaa syytetään veljensä kanssa samasta törkeästä huumausainerikoksesta liittyen mysteerikassin amfetamiiniin (syyttäjä vaatii 8 vuoden tuomiota). Syyttäjä on esittänyt johtajan osalta useita vaihtoehtoisia syytekohtia, jotka ovat avunanto törkeään huumausainerikokseen (3 vuotta vankeutta) ja rahanpesu tai tuottamuksellinen rahanpesu (ehdollinen tuomio). Vaihtoehtoisissa syytekohdissa on kyse siitä, että johtaja olisi tarjonnut autotalliaan huumeiden säilytyspaikaksi tai ottanut vastaan huumekaupalla ansaittuja rahoja joko tietämättään tai törkeän huolimattomuuden seurauksena. Mies kiisti syytteet. Myös 43-vuotias hieroja kiisti erikseen pikkuveljensä tienneen mitään hänen huumausainetekemisistään ja tämän autotallin huumekätköstä. Esitutkinnan aikana lyhyen ajan vangittuna ollut mies haluaa tulla itse kuulluksi oikeudessa. 32-vuotiasta autokorinkorjaajaa syytetään avunannosta törkeään huumausainerikokseen. Miehen osalta syytteessä on kyse sivullisen henkilön hallinnoiman asunnon järjestämisestä mustan kassin sisältämän huumausaineen säilytykseen. Mies kiisti oikeudessa luovuttaneensa hierojalle asunnon käyttöoikeutta tai avainta siihen. Mies myönsi lennättäneensä todisteena esiteltyä dronea. Hän kiisti kaikki huumausainetekemiset osaltaan. Mies haluaa tulla kuulluksi oikeudessa. Vyyhtiin liittyy vielä neljäskin porilainen mies, jonka rooli kyseisessä huumerikosasiassa jäi käräjillä epäselväksi. Hän on, 34-vuotias toimitusjohtaja. Hänelle mahdollisesti luettavat rikossyytteet käsitellään myöhemmin. Kaikki epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 1.1.–22.5.2019. Käräjäoikeus kokoontuu käsittelemään huumejuttua seuraavaksi torstaina 28. marraskuuta. Tuolloin on määrä kuulla syytettyjen versiot tapahtuneesta.