Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kulmuni porrastaisi ansiosidonnaisen päivärahan ja poistaisi paikallisen sopimisen kieltoja – "Työehtosopimukset ovat tarpeellinen perälauta"

Mikä puolueessa muuttuu, jos sinut valitaan puheenjohtajaksi? – Sitouduin vuosi sitten puheenjohtajana terävöittämään keskustan linjaa puolueena, joka puolustaa koko Suomen asiaa. Tämä työ on kesken. Suurin huoleni on alueellinen eriarvoistuminen. Tämän kehityksen katkaiseminen on tärkein tehtävä. Miksi keskustan kannatus on lähellä 10 prosenttia? – Olen kiertänyt kesällä lähes sadassa tapahtumassa ympäri Suomen. Palaute on harvinaisen selvää kieltä. Keskusta on menettänyt kosketuksensa ihmisten arjen asioihin ja tätä kautta luottamuksen hoitaa yhteisiä asioita. Luottamus palautuu, kun puolue keskittyy arjen asioihin ja oman linjansa puolustamiseen. En usko pikavoittoihin. Tämä työ vaatii aikaa. Miten hallitus on onnistunut koronakriisin hoidossa? – Arvosanani on kahdeksan. Kevään perusteella Suomi on selvinnyt koronan ensimmäisestä aallosta hyvin, jos verrataan vaikka Ruotsiin. – Yksi kevään epäonnistuminen liittyy Helsinki-Vantaan lentokentälle. Toisen aallon ehkäisemiseksi on saatava ulkomailta tulevien karanteenijärjestelyt kentällä kuntoon. Mainitse kaksi tärkeintä työllisyystoimea, josta pitäisi sopia syksyn budjettiriihessä? – Paikallista sopimista lisää. Ansiosidonnaisen porrastus siten, että tukipalveluita samalla parannetaan. – Ansiosidonnainen voisi olla alkupäästään nykyistä suurempi, mutta ajan kuluessa porrastuisi alaspäin. Uudistukseen pitää yhdistää työllisyyspalveluiden parantaminen ja säännöllisten haastatteluiden lisääminen. Kannatatko työehtosopimusten yleissitovuuden poistoa? – Uudistaisin työmarkkinoita lisäämällä paikallista sopimista niin, että poistettaisiin noin 50 erilaista paikallisen sopimisen kieltoa. Tämä lisäisi neuvottelujen mahdollisuuksia paikallisesti ja madaltaisi palkkaamisen kynnystä. Työehtosopimukset ovat tarpeellinen perälauta. Ilman niitä asioita siirtyisi lain tasolle, mikä tekisi järjestelmästä entistä jäykemmän. Millä syntyvyys saadaan nousuun Suomessa? – Työelämän on muututtava perheystävällisemmäksi. Konkreettinen teko on perhevapaauudistus, joka lisää joustavuutta etuuksien käytössä ja mahdollistaa niiden käyttämisen pidemmällä ajanjaksolla. – On varmennettava, ettei perhe-etuuksien taso ainakaan laske nykyisestä. Ehdotin, että lapsilisien tasoa nostetaan sillä liikkumavaralla, mikä tulee syntyvyyden laskusta. Lisien korottamista olisi syytä jatkaa kolmannesta lapsesta eteenpäin sekä yksinhuoltajille. Pitäisikö hakkuita lisätä, vähentää vai pitää nykytasolla? – Ei ole järkevää puhua rajoituksista, kun Suomi on talouden kriisissä ja metsäteollisuuden tehtaita sulkeutuu. Suomessa tarvitaan lisää investointeja, myös metsäteollisuuteen. Julkisen vallan tehtävänä on luoda ennustettava investointiympäristö. – Suomen ja Euroopan kannalta on parempi, että teollisuus ja työpaikat ovat täällä, eikä jossain muualla, missä tuotantoa tehtäisiin korkeammilla päästöillä. Onko Suomen tarvittaessa tingittävä hävittäjäbudjetistaan koronakriisin hoitokulujen takia? – Ei. Suomen on kaikissa tilanteissa pidettävä huolta omasta maanpuolustuksesta. Hanketta on valmisteltu pitkään, ja se on huomioitu valtion budjetin valmistelussa. Olisitko valmis kiristämään Suomen turvapaikkapolitiikkaa? – Kyllä. On keskeistä, että EU saa oman humanitaarisen apunsa ja rajakontrollinsa kuntoon. Pakolaisten auttamisen ja kriisipesäkkeiden sammuttaminen pitää tapahtua lähellä ongelma-alueita. Hyväksytkö EU:n elvytyspaketin ja Suomen vastuut sellaisenaan? – Suomi on sitoutunut elvytyspakettiin, kuten muutkin EU-maat. Hyväksytystä elpymispaketista ei voi tulla pysyvää ratkaisumallia tuleviin kriiseihin. Elpymispakettia väitetään kertaluonteiseksi, mutta näemme erilaisia kriisejä jatkossakin. – Vastustan liittovaltiokehitystä, yhteisiä vastuita ja yhteistä finanssipolitiikkaa, eikä niitä voi kasvattaa ilman laajaa kansalaiskeskustelua aina kriisin tullen. Millaisen puheenjohtajan keskusta sinusta saa? – Taistelijan, jolla on selkeä keskustalainen poliittinen linja. Kannatan alueellista tasa-arvoa, syvää vihreyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Oletko korvannut viimeisen vuoden aikana autolla ajamista pyöräilyllä? – En. Käytän Helsingissä paljon polkupyörää kun etäisyydet ovat lyhyempiä. Kotiseudulla Lapissa taas liikun pääosin autolla. Lähtisitkö autiolle saarelle USA:n presidentti Donald Trumpin vai Britannian pääministeri Boris Johnsonin kanssa? – Donald Trumpin kanssa. Voisin kertoa hänelle suomalaisesta metsänhoidosta. Asteikolla 4-10 kuinka peruskeskustalainen olet? – Tasan 10. Mainitse mieliohjelmasi tv:stä, jokin muu kuin uutiset. – Huvila ja Huussi. Kommentti Täysverinen hakee hyvitystä – Kokousväki on antanut luottamuksen, ja vain se voi ottaa sen minulta pois. Näin sanoi keskustaa luotsaava Katri Kulmuni, kun hän oli luopunut ministerin tehtävistä konsulttipalkkioista syntyneen kohun takia. Osa puoluejohdostakin hämmentyi, kun hän ilmoitti heti perään, ettei aio luopua valtikastaan puolueessa. Kulmuni ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan alkoi kiertää maata. Kulmunilla on uskollinen, jopa kiihkeä tukijoukkonsa. Erityisen valppaina ovat naistukijat. Se näkyi kiertueella. Kilpailijoiden kannattajat totesivat kärkkäästi, että tukiryhmä on mobilisoinut joukot tapahtumiin. Kulmuni on ollut puikoissa vasta vuoden. Yksiäkään vaaleja ei ole käyty hänen johdollaan. Toisaalta vuosi on lyhyt aika kääntää ison laivan suunta. Työ on hänellä kesken. Häntä arvostelevat ovat sitä mieltä, että Kulmuni on liiaksi yksinpurjehtija. Mikäli hän onnistuu uusimaan valtakirjansa, häneltä odotetaan uusia johtamisen askelmerkkejä. Kannatus laahaa ja väki valittaa, ettei puolue ole arjessa kiinni. Kulmunia on kuvailtu täysiveriseksi keskustan kasvatiksi. Viime viikkoina hänen puheisiinsa on tullut uutta potkua. Vastauksia ei ole tarvinnut miettiä. Liekö koulutus auttanut, sillä hänestä on kuoriutunut entistä rennompi johtaja. Se näkyi selvästi kiertueella.