Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi otteli kauden kärkituloksen – kutsukisa kutistui kahden miehen taistoksi

Lappajärvellä viikonloppuna käyty miesten kymmenottelun kutsukisa typistyi kahden ottelijan mittelöksi. Lisäksi hallitseva Suomen mestari Elmo Savola vei läpi muutamia kenttälajeja. Voiton kisassa vei Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi kauden kotimaisella kärkituloksella 7  346 ennen Lappajärven Veikkojen Tarmo Savolaa , 6  799. Seitsemänä vuonna peräkkäin Kalevan Kisojen mitalikorokkeella ollut Hassi oli kohtuullisen tyytyväinen. – Keli oli täydellinen ja järjestelyt toimivat, vaikka ohjelma mentiin läpi normaalia nopeammin. Tavoite oli 7  500 pisteen tuntumaan eli lähelle mentiin. Takkiin tuli pituudessa ja seipäässä, Hassi sanoi. – Kauden päätavoite on Kalevan kisoissa. Tarkoitus on myös parantaa ennätystäni 7  734. Vuonna 2017 ennätyksensä 7  956 otellut Lappajärven Veikkojen Elmo Savola osallistui ainoastaan muutamiin kenttälajeihin sekä kannusti pikkuveljeään Tarmoa. Syynä oli alkukuusta pikajuoksun lähtötreenissä tullut pieni jalkavamma. – Oikeaan takareiteen tuli pieni revähdys ja kramppi, sen kanssa ei kannata riskeerata. Olenkin tehnyt lähinnä huoltavaa ja kuntouttavaa treeniä, Savola kertoi. Savola osallistui ottelussa kuulantyöntöön, korkeushyppyyn sekä kiekkoon ja keihääseen. Niiden osalta oli tyytyväisyyteen aihetta. – Kaikissa tuli varsin hyvä tulos, osa meni lähelle ennätystäni. Jatkossa on tarkoitus osallistua kenttälajeihin ja hakea sieltä lisätuntumaa sekä myös omia ennätyksiäni. – Ensimmäinen ottelu on heinäkuun puolivälissä Lahdessa. Elokuussa mielessä ovat Kalevan kisat. Moniottelujen lajivastaava Jaakko Erkinheimo harmitteli vähäistä osanottajamäärää. – Syitä on monia. Osa ottelijoista muutti harjoitussuunnitelmaansa koronarajoitusten vuoksi, minkä vuoksi heillä on vielä treenikausi menossa. Lisäksi osalla oli vaivoja sekä myös pääsykokeita. Erkinheimo odottaa kauden tuovan Hassille ja Elmo Savolalle hyvät tulokset. – Uskon heidän pääsevän ainakin lähelle ennätyksiään. Tulevaisuuden osalta on myös tulossa lupaavia nuoria kuten esimerkiksi Leo Uusimäki sekä Ville Toivonen .