Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Pirkanmaan tulokärki meni uusiksi, ja se on hienoa – Nyt kolmekymppiset nousevat esiin

Onpa hienoa lukea Pirkanmaan verotilastoa. Kärkipaikoille yltäneitä yhdistää ennen kaikkea se, että moni on saanut nyt palkinnon vuosikausia sitten syntyneestä ideasta, joka on lähtenyt kunnolla lentoon. Isoimmat yrityskaupat ovat koskeneet Frameryn, Solitan, Runtech Systemsin ( Kimmo Loippo ) lisäksi Parmacoa ( Ossi Alastalo ). Huomionarvoista on se, että niin sanottu nuorempi kaarti on noussut näkyvästi esiin. Tilastokärjen 20:n joukossa on peräti kuusi 1980-luvulla syntynyttä ja saman verran 1970-luvulla syntyneitä. Ykköspaikalla on avokonttoreiden puhelinkoppeja ja neuvotteluhuoneita valmistavan Frameryn perustajiin kuuluva Samu Hällfors , (syntynyt vuonna 1988), samoin myös seitsemäntenä on yksi perustajiin kuuluva eli Ilkka Kaikuvuo (1979). Eurot ovat tulleet Frameryn omistusjärjestelyn kautta. Hällfors on Tampereen teknillisen yliopiston kasvatteja kuten myös Vincitin Mikko Kuitunen (s. 1980), joka omistaa niin ikään Frameryä ja on ollut yrityksen merkittävänä taustavoimana muun muassa hallituksessa. Myös Solitan Jari Niska (1971) ja Timo Honko (1976) edustavat vahvaa tamperelaista tietotekniikka-alan osaamista. Niskan ja Hongon eurot ovat peräisin yrityskaupasta, jossa kasvusijoitusyhtiö Apas Digital Fund osti Solitaa. Monen kiinnostavan nimen listassa pistää silmään se, että 20 joukkoon mahtuu vain yksi nainen. Hän on Gugguun yrittäjä Anne Valli . Hänkin kuuluu 1980-lukulaisten kaartiin. Verokärjelle ei kannata olla kateellinen. He ovat tuoneet vuosien myötä Pirkanmaalle paitsi veroeuroja, niin myös työpaikkoja. Näistä voi aina välillä palkitakin.