Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Dramaattinen ratkaisu: reisi alkoi vaivata uudestaan – Maria Huntington jättää seitsenottelun kesken – ”Nyt ei kannata riskeerata”

Tampereen Pyrinnön Maria Huntington hyvin alkanut seitsenottelu yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa päättyi dramaattisesti. Huntington tunsi takareidessään kiristystä avauspäivän viimeisen lajin, 200 metrin juoksun, alla ja päätti keskeyttää ottelun. – Jo kolmannessa lajissa kuulantyönnössä Huntington tunsi liukusiirrossa kireyttä takareidessä. Täämä ratkaisu piti nyt tehdä. Nyt ei kannata riskeeretä, valmentaja Matti Liimatainen selvitti dramaattista ratkaisua. Hyvä alku Huntington aloitti seitsenottelun vahvasti aamukilpailuissa. Hän hyppäsi korkeudessa oman ennätyksensä 185. 100 metrin aidoissa hän juoksi ajan 13,89 ja oli ottelijaporukan toiseksi nopein. Kahden lajin jälkeen Huntington johti ottelua kerättyään aidoista ja korkeudesta yhteensä 2035 pistettä. Ilta alkoi kuitenkin vaisusti, kun Huntington sai kuulansa lentämään vain 11,87. Se tiesi sitä, että hän putosi kisan ykköspaikalta neljänneksi ennen avauspäivän viimeistä lajia 200 metrin juoksua. Lisää murheita tuli, kun Tampereen GP:ssä kramppannut takareisi alkoi oireilla. Ja niin piti tehdä kova päätös kisan keskeyttämisestä. Päivitetty 20.30 Huntingtonin keskeytys.