Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Dynamo Moskova taktikoi pudotuspelien avausvastustajakseen Spartakin – Kostautuuko kikkailu?

Päivän kiinnostavin peli Moskovan Dynamo menetti runkosarjan lopulla ihmeellisesti pelillisen otteensa – etenkin puolustuspelissä. Joukkue oli tammikuun lopun voittoputkensa aikana vielä taistelemassa jopa koko läntisen konferenssin voitosta, mutta pelillinen sulaminen jätti sen lopulta divisioonassaankin kolmanneksi. Huomion arvoista joukkueen tekemisessä oli valmentajakonkari Vladimir Krikunoville hyvin vieras lepsuilu. Kuudessa viimeisessä pelissä Dynamolle tehtiin 21 maalia omiin(!). Toki kahdessa viimeisessä runkosarjan ottelussaan Dynamo ei enää varsinaisesti halunnutkaan voittaa, kun se pelasi itselleen ensimmäisen pudotuspelikierroksen vastustajaksi Spartakin. Nyt hyvin mielenkiintoinen kysymys onkin, että saako joukkue kytkettyä viime aikojen off-vaihteen pois päältä heti ensimmäiseen tosipeliin. Peruspotentiaaliltaan Dynamo on selvästikin Spartakia kovempi joukkue. Kauden neljästä keskinäisestä kohtaamisesta Dynamo voitti kaikki. Jos vain Krikunovin peliin valmistaminen on mennyt edes sinne päin, Dynamon kuuluu olla ottelussa selkeä suosikki. Kertoimet ottelussa ovat sekä voittajassa että maalimäärässä niin kohdillaan, että edes varovaisen vihjeen antaminen on vaikeaa. Ehkä paras haku voisi olla kohteen 4952 yli 4,5 maalia kertoimella 2,13. Ottelu alkaa kello 18.30. Päivän paras vetovihje Päivän parhaaksi kohteeksi nostan Ak Bars Kazan–Neftehimik-ottelun runsasmaalisuuden. Eilen avauspeleissä kaikki suosikit suorastaan rökittivät vastustajansa. Ottelut olivat runsasmaalisia lukemin 4–0, 5–2, 6–0 ja 6–1. Mitään sen suurempaa johtopäätelmää parista hassusta tuloksesta ei tietenkään kannata vetää, mutta hieman voi spekuloida joukkueiden suurten tasoerojen lisäksi sillä, että venäläiseen tyyliin kotiyleisö ja etenkin omistajia tykätään hemmotella, jos paikka tulee. Siinä mielessä suosikit harvoin pudotuspeleissäkään vetävät maalin parin johdossa liinoja kiinni, vaan painavat loppuun saakka. Usko pelin luonteen olevan myös Kazan–Neftehimik-ottelussa kuvatunlainen. Kazan on ottelussa suuri (noin 70 prosenttia lopullisessa voitossa) suosikki, eikä sen murskavoittokaan saa nyt yllättää. Runkosarjassa Kazanin kotiottelut Neftehimikiä vastaan päättyivät 4–1 ja 3–2. Oma arvioni tässä yli 4,5 maalille on tasan 50 prosenttia ja näin kohteessa 4926 tarjottu 1,95 on rajatapaus. Ottelu alkaa kello 18.30. Päivän pelit: Ei pelejä. Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 20/26/146%