Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suomella vaikeaa naisten ampumahiihtoviestissä Nove Mestossa – voitto Norjaan

Tiril Eckhoff toi Norjan voittajana maaliin ampumahiihdon maailmancupin naisten viestissä. Toiseksi kiirehti Ranska ja kolmanneksi Saksa. Suomi oli lopulta 16:s, eroa kärkeen syntyi reilut viisi ja puoli minuuttia. Viikonlopun kisat Tshekin Nove Mestossa urheillaan tyhjällä stadionilla koronaviruksen vuoksi. Suomi käväisi viestin alussa hetkellisesti jopa aivan kärkisijoilla, kun Suvi Minkkinen aloitti komeasti nolla-ammunnalla. Toisella ampumapaikalla sujui huomattavasti heikommin, kun Minkkinen joutui varapatruunoiden jälkeen vielä kahdelle sakkokierrokselle. Toisella osuudella Suomen viestiä vienyt Kaisa Mäkäräinen ja kolmososuuden Mari Eder selvisivät molemmat ampumapaikoilta parilla varapatruunalla, mutta ankkurina hiihtänyt Erika Jänkä joutui kiertämään yhteensä kolme sakkolenkkiä. Suomen ampumasaldoksi muodostui lopulta viisi sakkokierrosta ja 13 varapatruunaa. Kärkipään maista ainoastaan Norja ja seitsemänneksi sijoittunut Italia selvisivät ilman sakkokierroksia.