Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Telkänpoikaset jäivät pinteeseen käytöstä poistettuun lietealtaaseen Virroilla – Vikkelät pikku-uimarit nostettiin haavilla turvaan

11 telkänpoikasta jäi saarroksiin käytöstä poistettuun lietealtaaseen viikonloppuna Virroilla. Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastaja Harri Puttonen kertoo, että pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen maanantaina iltapäivällä. Ilmoittajan mukaan 11 poikasta oli ollut vedellä täytetyssä lietealtaassa parin päivän ajan. – Ilmoittaja oli asettanut altaaseen lautoja lankuksi, jota pitkin osa poikasista oli päässyt pois. Kaksi ei kuitenkaan löytänyt tietään pois, joten kävimme haavilla nostamassa vikkelät pikku-uimarit pois altaasta. Puttonen muistuttaa, että mikäli omassa pihapiirissä on isoja vesialtaita tai esimerkiksi sadevettä kerääviä tynnyreitä on niissä hyvä olla jokin keppi tai vastaava, jotta esimerkiksi kiipeliin jäänyt orava pääsee pois vedestä.