Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Päivän leffapoiminnat: Lahkojohtajan lopunajan puheet haiskahtavat realistisessa kauhudraamassa, joka sai kimmokkeen Jonestownin joukkoitsemurhasta

The Sacrament ☆☆☆ Ti Westin kauhudraama hipaisee nykyään niin suosittuja true crime -sarjoja ja elokuvia. Karun realistinen jännäri sai kimmokkeen Jonestownin pahamaineisesta joukkoitsemurhasta. Kuvausryhmä saapuu tekemään juttua uskonnollisesta lahkosta, jonka auvon takaa tuoksahtelee jotain pilaantunutta. Pönäkän pomomiehen ( Gene Jones ) sekoitus mieleenjuolahduksia ja patenttiratkaisuja kuulostaa tänään huolestuttavan tutulta. Ensiesitys. (USA 2013) Hero klo 21.00 Opri ☆☆☆ Omanlaiset lopunajan visiot tulevat uniin myös Edvin Laineen komedian karjalaisella evakkomummulla, vaikka Raakel Laakso nimiroolissa silkkaa lämpöä ja elämänmyönteisyyttä huokuukin. Alkuun jotkut hämäläisen kunnalliskodin asukit vahtaavat tulokasta alta harmaiden kulmiensa. Pikku hiljaa tämän asenne kuitenkin taivuttaa puolelleen niin vanhat kääkät kuin katsojankin. Sitten olo on oikein leppoisa. Ihan ko ennen Karjalas. (Suomi 1954) TV1 klo 13.15 Herkullinen elämä ☆☆ Suklaamestari toi elämän ja aistien ilot ranskalaiseen pikkukaupunkiin Lasse Hallströmin menestyskomediassa Pieni suklaapuoti . 13 vuotta myöhemmin ruotsalaisohjaaja yritti samaa temppua vahvemmin maustein, mutta kauha pääsi lipsumaan. Helen Mirren on madame, joka saa Michelin-palkitun ravintolansa naapuriin intialaisen kokkaajaperheen. Draama jää laimeaksi, mutta mainioita annoksia ja maisemia silmäilee kyllä mielikseen. (USA 2014) Liv klo 21.00