Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Vähemmistökokemus ja sen tunnistaminen

Hain lausunnon Kelan korvaaman psykoterapian jatkoa varten. Myöhästymiseni ja lyhyen vastaanoton takia lääkäri joutui kirjaamaan ongelmiani ylös pikavauhtia. Kun tulin vähemmistöstressiin, hän katsahti minuun kysyen: ”Ai stressi?” Toistin sanan. Kerroin hyötyneeni paljon vähemmistöstressin käsittelystä terapiassa. Lähdettyäni aloin murehtia, ettei Kela ehkä katsoisi sitä asiaksi, josta puhumista kannattaa julkisin varoin rahoittaa: kenties olisi pitänyt mainita vuosia kokemani häirintä, seksualisointi, sairaaksi leimaaminen, sivuuttaminen ja ihmisoikeusloukkaukset, jotta sen vaikutus vointiini varmasti ymmärrettäisiin. Iltapäivällä havaitsin huolen turhaksi: lääkäri oli merkinnyt potilastietoihini vähemmistöstressin sijaan stressin. Olin vähän pettynyt, että kokemukseni oli siten ohitettu, korvattu toisella. Tosin olihan "stressi" kliinisempi termi kuin intersektionaalisuuteen vivahtava "vähemmistöstressi": luultavasti lääkäreiden aivoja ei ohjelmoitu tunnistamaan sellaisia käsitteitä. Illalla pohdin, että huolimatta siitä, mitkä käsitteet ovat etabloituneet lääketieteen jargoniin, tuntui se, ettei lääkäri osannut tunnistaa (sisäistetyn fobian ohella) keskeistä syytä terapiantarpeelleni, mitätöivän traumaani. Vaikka lääkärin työ on yhteiskunnan parantamisen sijaan hoitaa potilaan terveyttä, vaikuttaa vähemmistöstressin leimaaminen "stressiksi" sysäävän vastuun syrjinnästä syrjitylle. Ympäristöstä lähtöisin olevan tekijän sijaan siitä tulee asia, joka on ensisijaisesti potilaan mielessä ja jota tämä voi siis itse hallita. Syrjintä ja vähemmistöstressi poikkeavat tyypillisistä stressitekijöistä sikäli, ettei niitä kokeva voi niihin vaikuttaa. Niille on ominaista, että ne koskettavat vain osaa, mutta toistuvasti, jopa läpi elämän. Syrjitty on alttiimpi mielenterveyshäiriöille, syrjäytymiselle sekä kliiniselle stressille ja kokee heikkoa terveyttä ja väkivaltaa tilastollisesti muita useammin. Tälle sen enempää vähemmistöstressaantunut kuin lääkäri ei voi juuri mitään. Silti vähemmistöön kuuluvan hyvinvoinnin tukeminen edellyttää, että vähemmistöstressi hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä tunnistetaan. Joka lääkärikäynnille vähemmistökokemus ei kuulu, mutta usein asianmukainen hoito edellyttää sen huomiointia. Vähemmistöt kohtaavat terveydenhuollossa tarpeidensa sivuuttamista, tulevat väärinymmärretyiksi ja saavat puutteellista, jopa virheellistä hoitoa siksi, ettei henkilökunnalla ole heidän kohtaamiseensa riittävää osaamista. Ongelman tunnistus ei ole yksittäisen lääkärin vastuulla: vähemmistökokemuksen huomioiminen on tuotava osaksi lääkäreiden ja hoitajien peruskoulutusta ja sen tulee olla terveydenhuollossa rutiininomaista. Ammattilainen, joka saa tähän riittävät välineet, kykenee taatusti kohtaamaan vähemmistöön kuuluvan hämmentymättä, vaikkeivat tämän tarpeet ja ongelmat olisi vain samoja kuin valtaväestöllä.