Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Antti Rinteellä on hoppu pääministeriksi, ja siihen on ihan perustellut syynsä

Alma Median Tietoykkösellä teettämä kannatusmittaus vahvistaa sen, mitä muut tutkimukset ovat ennakoineet: perussuomalaisten ja kokoomuksen prosentit nousevat, kun taas keskustan ja etenkin sdp:n laskevat. Hallitusta vasta neuvotellaan kokoon, kun äänestäjät tuntuvat olevan sitä mieltä, että oppositio on oikeammassa kuin vallanpitäjät. On vaalikatumuksen aika? Todennäköisin selitys pikamuutokselle mittaustuloksissa on äänestäjien havahtuminen siihen, että Antti Rinteen (sd) johdolla rakennetaan Suomeen vasemmistolaisinta hallitusta vuosikymmeniin. Reaktio voi liittyä myös keskustan ilmeiseen päätymiseen demarien tärkeimmäksi kumppaniksi kokoomuksen sijasta. Se ei ole linjassa ainakaan eduskuntavaalien tuloksen kanssa. Rinne tuskin antaa kannatusprosenttien vaikuttaa valintoihinsa tässä vaiheessa. Eikä hänellä ole syytäkään pelästyä. Olisi monesta syystä tärkeää, että hallitusohjelma ja ministerilista saataisiin valmiiksi kohtuullisen nopeasti. Rinne on asettanut tavoitepäivämääräksi perjantain 24. toukokuuta. Siihen on alle viikko aikaa. Kaksi päivää sen jälkeen pidetään europarlamenttivaalit useimmissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Jossain valtioissa uurnilla käydään jo aiemmin, mutta tuloksia kaikista maista aletaan julkistaa vasta sunnuntai-iltana. Vain kaksi päivää sen jälkeen alkaa EU:n huippuvirkojen jakaminen. Eurooppa-neuvoston väistyvä puheenjohtaja, puolalainen Donald Tus k ilmoitti noin viikko sitten, että hän haluaa unionin jäsenmaiden huippukokouksen koolle tiistaina 28. toukokuuta juuri tulevien tärkeiden nimitysten takia. EU:lle tarvitaan tämän vuoden aikana uusi komission puheenjohtaja, uusi ulkopolitiikan korkea edustaja, uusi Eurooppa-neuvoston vetäjä Tuskin tilalle ja päälle päätteeksi uusi pääjohtaja keskuspankki EKP:lle. Pankkipelissä on vahvasti mukana suomalaisen Erkki Liikasen nimi. Antti Rinne haluaa olla Suomen pääministeri tuohon tiistaihin mennessä. Se vaikuttaa hänen haluunsa koota hallitus ripeästi. Siksi on hyvin mahdollista, että sdp tinkii joistain isoimman puolueen perinteisistä eduista. Suomi saattaa siksi hyvinkin saada vihreän ulkoministerin. EU-komissaariksi sen sijaan lähtee mitä varmimmin demari.