Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Onko meillä oikeutta pitää lemmikkieläimiä?

Hanna Kukkosen kirjoitus vapaina kulkevista kissoista (AL 2.9.) osui siltä osin oikeaan, ettei niiden tulisi saada vapaina liikuskella, mutta parempiakin syitä kuin itsensä kissan mahdollinen onnettomuuteen joutuminen siihen löytyy. Asun Tampereella Villilänniemellä ja täällä vapaina kulkevat kissat käyvät tarpeillaan toisten takapihoilla, saalistavat pikkulintuja ja erään kerran ihmettelin sisään asuntooni tunkeutuvaa pahaa hajua; menin tarkastamaan takapihaa ja löysin sieltä mädäntyvät siilin piikkikuoret, sisustan oli joku kissa pistellyt paksuihin poskiinsa. Kerran jätin oven auki varastossa käynnin ajaksi ja kappas: nojatuolilleni oli ilmestynyt naapurin kissa makoilemaan. Todellisuudessa tämä kaikki on ihmiskeskeisen ajattelun ja maailmankuvan pikkuseikkojen harmittelua – paitsi lintujen osalta. Meidän tulisi alkaa jo vakavasti miettimään koko lemmikkien pidon oikeutustamme. Totuus on, että toisen lajin ”omistaminen” ei kestä kriittistä tarkastelua kun alamme rehellisesti asiaa pohtimaan. Pidämme isoon reviiriin tottuneita eläimiä ahtaissa kerrostalohuoneistoissa, joissa ne joutuvat kuluttamaan elämänsä suurilta osin yksin, usein naapureita ikävällään häiriten; määräämme minuutilleen niiden elämänkulun syömisestä lisääntymiseen, ruokimme niitä ulkomailta fossiilisten polttoaineiden voimin kuljetetulla, toisten eläinten ruumiinosilla – olkoonkin, että Suomessa eläinten ravintoa valmistetaan sivuvirroista, eli ihmisravinnoksi kelpaamattomista teurasjätteistä (voiko toisia lajeja pahemmin loukata kuin kutsua niitä sivuvirroiksi!), on se tässäkin tapauksessa osa suurta ongelmaa – ihmisten kaikkinaista eläinten hyväksikäyttöä. Eikö ihminen enää kehity henkisesti, kasva ulos aikansa eläneestä, vääräksi havaitusta? Niin ikään kuljettelemme niitä esittelyihin kaikenmaailman sirkuksiin, pakotamme ne meitä itseämme kiinnostaviin ja miellyttäviin harrastuksiin ja asusteisiin, trimmauksiin, koruihinkin. ”Lemmikki on yksinäisen ainoa seuralainen”, saatat ajatella. Pitäisikö ihmisen alkaa käyttäytymään siten, että se kelpuuttaisi toisen lajinsa edustajan ystäväkseen? En tiedä, miten tämä asia saisi tuulta siipiensä alle; että asiasta alettaisiin edes vakavasti keskustelemaan – ainoakaan jatkokautta hamuava päättäjä ei tule tätä nostamaan esille. Siitäkin keskustelun aloittamisesta kun on vielä matkaa toteutumiseen, siis lemmikkien pidon asteittaiseen kieltämiseen vuosikymmenien matka, kuten olemme saaneet nähdä, miten on niinkin päivänselvän elinkeinoin kuin turkistarhauksen kanssa.